Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
B u s s i o n r u n oil ija n aise n t y ö h u o n e
p
r
t
i
a a
r
k
a
a
i
t ssa,
jossa
väkiv allalle löy tyy kym menen y m mä rt ä j ää
mu tta koht eeks i su ostu mista en ymm ärrä e d es m i n ä,
vaikka käytän p äivät ompeluun.
Ilt apäivällä bussissa syntyy toinen versio. Illalla kolmas.
He rä tes sä ni ru no o n v a l m i s.
Aa
mulla kyytiin noustessa
e n tie d ä vielä mitään.
Vartin päästä vaihdan linjaa. Silloin l u o n no s on a i na va l m i s.
Puu
an ta a mei d än
k i e t o a
eleettömän t y ö m me
run kon sa y m p är i l le.
Tanssi mme
k u u l u u
k a u a s!
Puu
s uo j e l e e
t a n s s ia,
työtä,
sillä
Maa
ei osaa.
Puut
ovat tai
tava
mpia
kuin
Maat.
A
se
ma
lla
aikaa
on aina enemmän kuin veneessä, vedessä, pohjassa,
ratin takana, taksin penkillä, synnytyskanavassa,
aivoleikkauksessa, intialaisessa
vaatetehtaassa,
liu
ku
p
o
rtaissa,
huonossa ravintolassa tai bateriassa
neljännen ja ensimmäisen iskun välissä.
Joukkoliikennevälineen odotus
on vain kamppailu hitauden puolesta.
Pääsen kohta kyytiin kirjoittamaan
runoa siitä, miten odotan
asemalla päästä
kseni kyytiin.
Ja kun olen pii
pannut korttini
ja kirjoittanut,
kuski
kurvaa
niin l
uja
a, et
tä p
uto
an
r
u
n
o
n
v
i e
r e
e n.
Ylittää silta juuri, kun se sortuu,
ja pelätä vasta sitten siltoja.
Ylittää raide juuri, kun juna tulee,
ja pelätä vasta sitten
istumista
muualla paitsi
risteyksissä
tai tanssissa.
Pelätä istumista.
Kuvitella autoja,
joita ajetaan seisoallaan.
