52

Aukeamat ottivat lukijat suihinsa,
ja kesät putosivat pihoille lintujen nokista.

Pääskyset sanoivat: "Mekon tarvitsee vain korjata ikkuna ja avata se,
jotta kuuluisimme tänne."

Mekolla oli kaksi keskeneräistä pesää päänteillä
ja vain yhdessä niistä pää.

Pukijat, nuo kaksipäiset nelijalkaiset organismit,
olivat nousseet kuudelta pukemaan ensin itsensä ja sitten muut.

Ne kertovat: "Täällä oli eilen henkilö, jonka silmissä uivat tetrat."

Mekoilla ei ole silmiä, mutta ne olivat

näkevinään, kuinka vaikeaa

on raapia koko aamun yhtä ja samaa kohtaa.

51

Matkustimme paikkaan,
jossa kaikki miehet ovat sokeita, kaikki naiset näkeviä.
En kerro, missä se on.

Hän oli sikarinsavua korvakäytävässä,
englantilainen valssi transit-hallin kaiuttimissa
ja sen välinpitämättömänä viipyvä vaikutelma,
sormissa koodinimi ja lukemat.

Mitä tuhlausta on torkkua eri kaupungeissa!
Mitä tuhlausta ottaa talteen ihmisen haju!

Osasimme kyyhöttää tarpeeksi hiljaa
ryhtyäksemme puhumaan mistä hyvänsä

ja eksyäksemme itseemme kuin kissat.

50

Miksi ihmistä ei voi rakastaa
yhtä hyvin kuin konetta?

Ehdin kiintyä kylmään lihaan,
märehtiä niskan karvat ja kämmenselän suonet.
Minä uppiniskainen vuohi.

Internet on täynnä äänetöntä naurua.

Surumielisyys
kuin paneutuisi makaamaan raadon viereen
ja alkaisi hyväillä sen reittä.

49

Kuljetin huuliani paperilla.
Päästin kirjoituksen hyväilemään minua
korvien välistä.

Hänessä oli sama haju kuin mummissani,
ja sitä hajua minä halusin.

Hän, joka luki kanssani mieluummin äänikirjaa
kuin tätä runoa,
oli vastassa asemalla
lämpimänä kuin syksy.

Hän istui kanssani linjalla hiljaa,
siteerasi vanhoja kirjeitään,
läimäisi minua entisillä rakastajillaan.

Juhlissa ihmisten katseet kertoivat siitä.

Hän kertoi minulle naisesta, jolta putosi naama.
Kertoi, kertoi ja kertoi naisesta
toistaen sanaa inhimillinen.

Onneksi en ottanut häntä.

48

Istumme pedillä, jolla on soittimen ääni
ajattelemassa, kuinka se haluaa meidät tänään,
tuoksumassa painosta tulleilta kirjoilta.

Hän istui jalat kiinni toisissaan,
kun hänen korvansa näki minut lehdessä.

Hovin lemmikki oli nukkunut lasisella pöydällä,
kun meille kasvoivat yhteiset sukupuolielimet.

Hän sai yhdeksänarpisen naisen silmät
eikä hovissa ollut montaa joka sille asialle olisi nauranut.

47

Tässä kaupungissa sokeita ihmisiä ei riitä kaikille.
Niille, jotka etsivät ihmistä vamman takaa, 

löytyy ikävä yllätys.

Häissämme puhalletaan kuplia.
Meillä on molemmilla mustat vaatteet,
ja posetiivari soittaa samban.

Keskellä nurjaa unta
halaan kieltä kuin koira
ja käyn asumaan kaulalleni.
Elämää naurattaa.

Naimisiin menevät ne,
jotka eivät muuten luota toisiinsa.

Hän suuntaa sängystä pöydän ääreen,
asettaa sormensa naksuvalle näytölle
kuin työntäisi ne postiluukkuun.

Hän seuraa minua kylpyhuoneeseen
ja kertoo, mitä ajattelee kirjoista.

En käsitä mitään hänen puheestaan.

Näen unta häistä.

Yöllä kissa kiipeää hänen selkäänsä.
Otan kissan ja menen.

46

Olen tullut keskustaan päästäkseni reunalle.
Juna lähtee.

Hänet on kuviteltava keneksi hyvänsä,
jotta hänet voisi kuvitella.

Ihmisten kiivaus on kerääntynyt
kadulta kivistykseksi poskipäihin.
Taiteilija on paiskannut kuvat katuun,
sillä sirkus ei tahdo tulla vangituksi.

Minä en rakasta sirkusta
sellaisena kuin se on
vaan sellaisena kuin se rakastaa.

Mustaan pukeutunut mies juoksee väkijoukon halki,
tuijottaa minua ja osoittaa sormella omaa päätään.

Löyhkäävät liukulattiat, raput, tahmeat laiturit.
Kaupunki on silmien takana oleva akrobatia.
Joku koskettaa olkapäätäni ja sanoo: en puutu asiaan.

45

Mitä tahansa ei voi tapahtua.

Voin olla taloudellisesti riippuvainen
osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevasta
sairaasta ihmisestä.

Riippumattomat voivat sylkeä
rakastavaisten päälle yksinolon.

Liskojen kielet voivat mennä
korvan juuresta keuhkoon.

Minulta voidaan ottaa
salissa suolet ulos.
Ne voidaan panna maljaan ja puhdistaa,

eikä minusta siltikään tule nopeaa.

44

Näkevät eivät näe sokeaa silloin,
kun hän lyö päänsä pylvääseen
vaan kun hän on kaupan kassalla hidas.

Ruuduissa hyvätuloiset
kertovat olevansa onnellisia,
koska he ovat saaneet lisää rahaa.

Toivotan mahdollisimman vähän menestystä.

Joku sylkäisi minut provinssiin.
Lounaassa asui Puutarhan lauantaicharmi.
Heti muodostui lajien välille suhde,
ja kissat hyväilivät kyljillään vieraan väsyneet sääret.

Raajat lähtivät omille teilleen
ja alkoivat elää toista aikaa,
itsenäistyivät, paljon ennen päätä.

Pääni jäi väliin.
Pääni jäi kannen ja koneiston väliin,
kun olin laskemassa flyygelin kantta alas.

Ehkä halvaus on kuitenkin parasta,
mitä ihmiselle voi tapahtua.

43

Hän tarjosi tandem-pyörää,
mutta en koskaan pystynyt istumaan eteen,
irrottamaan jalkojani maasta.

Sitten sain istua viereen.
Pelkkää älyvapaata kuolemanpelkoa.

Päätin jäädä siihen.

Näin, että uutta elämää olisi, 

vaikka kukaan ei sitä synnyttäisi.

Menin synnyttämään,
ja synnytystäkin suurempi järkytys oli nähdä,
miten paljon ihmiset vihaavat lapsia täällä.

Vanhempien katsoessa muualle minä vieläkin joskus tuijotan 

lyhyesti lapsia
niin kuin lapset tuijottavat minua pitkään.

Ylhäältä maa nauraa meille.

42

Perjantaina minut vietiin irrotettavaksi.
Heillä oli muutakin ajateltavaa sinä aamuna
kuin minun mielettömyyteni.

Sanoivat: jos et suostu tähän, sitä paskiaista
ei päästetä lähellekään
vapautettua päätäsi.

Olisin halunnut,
että kehoni olisi työnnetty koneeseen,
josta olisi tullut ulos toinen henkilö.

Joku päästi minut omin käsin irti.
Ei kysynyt lupaa, ei katsonut silmiin, ei sanonut hei hei.

Sitä konetta minun on muistaminen,
että halvaantuisin yhä uudestaan, kunnolla.
Kallooni jäisi aisti.

41

Hyteissä on lakattu hymyilemästä.
Äidit koettavat selvitä iltaan,
jolloin ilmastointi hiljenee ja olkapäät laskeutuvat.

Lapset koettavat nousta uimaan kesken unien.

Näemme tuen puutteen siellä, 

missä kumiveneistä kerrotaan uutisissa.

Painajaista pidetään häpeänä,

mutta häpeällisintä on luksusjahtien hiljaisuus.

40

Luin kirjan, ja nyt sokea sanoo,
etten saa kuvitella häntä
ukrainalaiseksi muusikoksi.

Meidän on kirjoitettava niin pienistä asioista,

niin karmeista, ettei niitä uskoisi olevan olemassa.

Ukrainalaiset sokeat muusikot katosivat.

Hänen opettajansa oli näkevä
eikä pannut häntä kulkemaan kylästä kylään.

Ja minulla on pienessä pullossa vesi,
jossa on yhä hänen hengityksensä haju.

Voin mennä keskellä yötä asemalle ja istua penkille.
Voin mennä lukemaan, kuinka sokeat soittajat katosivat
silloin, kun ukkini käveli ulos kaivoksesta.

Pelastuneet sanovat, että meillä on yhä kaikki hyvin.
Kaikki on pielessä. Meillä ei ole mitään muuta
hätää kuin viha.

39

Ukkini ikäiset miehet
nikkaroivat minulle uuden ruumiin.

Kuulostin koskettavalta luontodokumentilta.

Elimme päät samaan ilmansuuntaan, hermot riekaleina,
paikassa, jossa ilmalento oli merkillinen tempaus
ja anatomia käänne parempaan.

Olit muuttunut käärmeeksi,
tullut kylläiseksi kuukausien kiireestä.

Ja kun avasit suusi, rihmat katkeilivat,
minä lakkasin karjumasta,
pesulaput putosivat omaisten käsistä.

38

Hänet oli pesty ja pantu istumaan.
Lakanat oli suoristettu.

Kierros osastolla, tuo outo performanssi.

Jotkut kiertolaisista istuivat
hetkeksi sängyn laidalle

kätkeäkseen sen, miten pihalla he olivat,

valkopukuisina 

mutta lempeästi petkutettuina,

yhtä elossa kuin hän.

Sairaalaklovneilta 

ei tule koskaan puuttumaan hahmoja.

37

Hänen on lapsena annettava istua käytävällä koko päivä,
jotta hän osaisi kiitollisena seisoa aluspaidassa
keskellä vastaanottohuonetta

huippujen tutkittavana.

Hänen vanhempansa liikuttuu,
lähtee kadulla väärään suuntaan,
eläinsatuun eksynyt ritari, jolta on suojeltavat hukassa.

Mutta lapsi on jo syntyessään vihannes,
täydellisen kova ja raaka. 

Aikuisena hän yrittää keittää kaikesta massan.

Hän koettaa nauttia sen.
Unikuvista välittämättä hän koettaa pureskella
luut ja lihat tunnistamattomiksi,
työntää massan ulos suusta,
levittää pöydälle ja tutkia.

Menestyksen toivottaminen
sisältää toiveen vaihtoehtojen katoamisesta.

Älä tyrkytä enemmistökieltä vammaisuuden kuvaamiseen.

36

Kun lakkasin olemasta,
tapahtui toipumiseni

eikä halulla ollut siinä mitään sijaa.

Keuhkooni kasvoi ketokatkero ja käärmeenpistonyrtti.
Ne voivat hyvin ja minulle oli niistä paljon surua.

Katkeruus ei ole mikään vaihe.
Se on ylpeä eläin,
joka on kiintynyt minuun.

Niin kankean kiihkeästi
kierryn aamuisin irti sen kyljestä,

että laput putoilevat silmiltä.

35

Olen naku rampa pesuhuoneen nurkassa,
minä ompeleiden peittämä impi.

Vakava nauru
naksahtelee kasvojen pohjalla,
kiehuu onteloiden seinämissä,

valuu nieluuni
ja räiskähtelee seinille
punaisenharmaana massana,

tukehtuu omaan runsauteensa,
kuivuu hurmasta turtuneisiin uomiin,
tarttuu aivokuumeeksi kaimojeni
niiden vanhojen pirujen tajuntaan.

Vierelläni kiltit raajarikot hyvät
kiitollisina kyynelehtivät.

Olen omassa liemessäni kiehuva sieni,
minä hiestä märkä niekka.

34

Kun huomaat, että joku jossain

varmaankin aika lähellä

on jäänyt jumiin

korvaamattomuuteen,

Teokseen, Kenttään ja Tehtävään

ja työntää sinuakin ovesta sisään tai ulos,

voit olla suostumatta.

Jätä sormet korviin, työnnä suuhun sammal.

Hidasta puhetta. Luovuta.

Nukahda päiväunille nykien.

Sinäkin osaat kuvitella maailmoja.

Merkillisen päättäväisesti
sama uni, sama kaava

nostetaan aina esiin, sama jätetään nostamatta.

Olla suostumatta nosturiksi tai lastiksi

on nurin. Ilman hehkutusta,

joka päivä uudestaan.

33

Kun minua viimeksi synnytettiin, olin jo valmiiksi aikuinen.
Nahka oli kireä. Ne katsoivat päätäni.
Ei parkunut.

Olin aukileikattu nauta,
Olin liinoihini paketoitu eines.

Kuulin ylleni kumartuvien miesten palkitsevat puheet,
sulin heidän hengityksestään pökertyneenä,
nukahdin eritteiden lämpöön.

Minä oopiumin elättämä rasvaton kinkku,
minä viisikymmenkiloinen ameba.

Ohitseni koilliseen kiisivät
sydäntäsärkevän tyytyväisinä sademiehet ja quasimodot.
En noussut lavitsalta, mutta suuni avautui tervehdykseen.

32

Voi miten innokkaina
liukuivat tiikerin tassut rivieni väliin,

ja niin kuin kolli tekeytyy taljaksi
ollakseen kaikki ja antaakseen kaikkien olla

niin oli hänen notkumisensa
minun suuntaani elimetön seurustelu,
terälehdet paperinohutta kinkkua.

Ihmeellisen lujassa istuivat karvat,
sitkeä oli koneiden akti kallossa,
niin makeita kuplat hänen suussaan,

että karjut putoilivat,

että olisin mieluusti ollut mies,
jos mies ei olisi ollut ihminen.

31

Mitä ylemmäksi mennään,
sitä arempaa on tanssi.
Sitä kuvaannollisempaa.
Mutta ilmassa kuplii.

Suojien seinämät koskettavat toisiaan,
sormet yrittävät työntyä ulos.

Aina voi syyttää muita väärästä tulkinnasta tai huonosta itsetunnosta.

Työmaalla merivuokot läkähtyvät
ihmisten pienuudelle nauramisesta.

Hämmästelemme niiden yritteliäitä elimiä,
jotka työntyvät esiin ja opettavat meitä.
En tunne vielä tarkasti elpymisen karmeita nautintoja.

Tippapulloteline taluttaa meidät suihkuun
tutustumaan merkkiin, joka jakaaa vatsamme kahtia.

Kun vesi hoitaa selkäeviä,
otamme hitaasti liikkuviin sormiimme
merivuokon märkään pintaan solmitut siimat.
Vedämme vatsasta antennit esiin ja käynnistämme ne.

Olen nukkunut sikeästi suojausten sulaessa.
Herännyt joka päivä syvemmältä.
Aina vain oudommista asennoista.

30

Maa oli tovin imenyt pääntiestä mieltä,
kun mekosta tuli kyborgipentujen kuningatar,
kinkkinen pikku kiesus.

Vihreäpukuiset sukupuolettomat smurffit
kävivät sen vuoteen äärellä
osoittamassa kiintymystään kumihanskoihin.

Yhdessä asui ompelijan ääni,
toisessa suunnittelijan itkusilmä.

Mekko kytkettiin kaupungin seinään,
kojeet sykkivät, saumat kasvoivat letkuina ulos miehustasta,

kun mekko pyysi, että siitä otettaisiin kuva.
Eivät tahtoneet näyttää kaikkea mekolle itselleen.
Kesällä ei sairaalaan kannata joutua.

Emme tiedä, mikä siihen meni,
kun se niin sietämättömän tyynesti
auttoi kaikkia sietämään sen.

29

Otamme tänä iltana esille sormen, avaimen.
Panemme sen silmän laihaa lihaa vasten.

Kävelyllä silmän kanssa

liikkeet hidastuvat ja nopeutuvat.
Silmän eturaajalla on paikka kadulla ja talossa
niin kuin on paikkoja isoäidillä, emokissalla ja poikasilla.

Silmää harmittaa, koska lihan muoto
on vähemmän tärkeää kuin kävelemisen tunnelma.

Silmä ottaa vauhtia.
Me kietoudumme sen ympärille,
nostamme takaraajojamme joka askeleella.

Silmä leijuu välissämme, värähtelee sisältä ja nauraa.
Ikkunoista katsovat lamput.

28

Laumassani on vesikasvien kiireetön into.

Kenen maailmassa kuljemme?
Kuka on meri?

Pieni tyttö puijasi meitä.
Makaamme hiekalla hermot riekaleina,
aivot kaikkien näkyvillä, nuo tuimat kimpaleet.

Sattumalta tietoisina
raajat lähtevät omille teilleen
alkavat elää toista aikaa
itsenäistyvät, paljon ennen päätä,

ja sormet taipuvat, nahistuneet porkkanat.

Yritämme pysytellä perässä.
Selät kuin vihannekset keskustelevat keskenään.

Uutta elämää olisi, vaikka kukaan ei sitä synnyttäisi.