32

Voi miten innokkaina
liukuivat tiikerin tassut rivieni väliin,

ja niin kuin kolli tekeytyy taljaksi
ollakseen kaikki ja antaakseen kaikkien olla

niin oli hänen notkumisensa
minun suuntaani elimetön seurustelu,
terälehdet paperinohutta kinkkua.

Ihmeellisen lujassa istuivat karvat,
sitkeä oli koneiden akti kallossa,
niin makeita kuplat hänen suussaan,

että karjut putoilivat,

että olisin mieluusti ollut mies,
jos mies ei olisi ollut ihminen.

31

Mitä ylemmäksi mennään, sitä arempaa on tanssi.
Sitä kuvaannollisempaa.
Mutta ilmassa kuplii.

Suojien seinämät koskettavat välillä toisiaan,
sormet yrittävät työntyä ulos.

Aina voi syyttää muita väärästä tulkinnasta tai huonosta itsetunnosta.

Merivuokot melkein läkähtyvät.

Hämmästelemme niiden yritteliäitä elimiä,
jotka työntyvät esiin ja opettavat meitä.

Tippapulloteline taluttaa meitä suihkuun
tutustumaan merkkiin, joka jakaa vatsamme kahtia.

Veden suojassa otamme hitaasti liikkuviin sormiimme
merivuokon märkään pintaan solmitut siimat.
Vedämme antennit esiin ja käynnistämme ne.

Olen nukkunut sikeästi suojausten sulaessa.
Herännyt joka päivä syvältä.
Aina vain oudommista asennoista.

30

Maa oli tovin imenyt pääntiestä mieltä,
kun mekosta tuli kyborgipentujen kuningatar,
kinkkinen pikku kiesus.

Vihreäpukuiset sukupuolettomat smurffit
kävivät sen vuoteen äärellä
osoittamassa kiintymystään kumihanskoihin.

Yhdessä asui ompelijan ääni,
toisessa suunnittelijan itkusilmä.

Mekko kytkettiin kaupungin seinään,
kojeet sykkivät, saumat kasvoivat letkuina ulos miehustasta,

kun mekko pyysi, että siitä otettaisiin kuva.
Eivät tahtoneet näyttää kaikkea mekolle itselleen.
Kesällä ei sairaalaan kannata joutua.

Emme tiedä, mikä siihen meni,
kun se niin sietämättömän tyynesti
auttoi kaikkia sietämään sen.