173

 

Me, te ja se ovat korvanneet minän ja heidät.
Maailma on avautunut alaspäin ja sivulle.

Ilmassa suhahtelee kasveja,

jotka ovat lakanneet menemästä lihasta.

Kauan sitten korkeuksista lensi vielä leluja,
koska pienen piti unohtaa pelko.

Voima oli tallella. Yksi pääsi kipuamaan 

ja toinen laskeutumaan.

Aikuisuuteen kurotti riittämätön juures,
joka kapeni ohueksi säikeeksi ja katkesi.

Kauan sitten työtä oli korkeuksissa niin paljon,
että kiittäminen oli muuttunut teeskentelyksi
ja juhlien piti olla överit, jotta ne olisi erottanut arjesta.

Tarvittiin paljon parvia ja juhlia
jokaisen pienenä rikki menneen lihaminän kannattelemiseen.

Ihmisproteesit suostuivat.
Kaikki yrittivät mennä rihmoista,
jotta muistot olisivat haurastuneet

ja minät olisivat pysyneet.
Me, te ja se olivat silloin jo alkaneet erottua.

Pavut, perunat ja kurpitsat tulla minän ja heidän tilalle.

172

 

Runo kuuluu leikata vinoon,

jotta se joustaa,

niin kuin me ja te keittiössä nopein liikkein

ruokapöydässä näiden avioliiton ulkopuolella syntyneiden seurassa,

näiden, jotka ovat jo pullollaan laulua, karkkia, jogurttia, naurua, itkua, märkiä kieliä,

pantoja, suzuki-menetelmää ja kirjastosta lainattua mangaa.

Onneksi kaikki on teatteria.

Minällä on ikävä unta ja sivuroolia suuressa omakotitalossa.

Sinät liikuttuvat omista nimistään 
kaikkien kakka- ja sydänemojien yläpuolelle sijoitetussa palvontamenossa,

jonka ihmislinnoitus ampuu kuvina someen.

Katastrofin hoito jää kirjoittamiseksi ja mehun pullottamiseksi,
mansikoiden kasvattamiseksi olohuoneessa,
puhki maattujen lakanoiden korjaamiseksi,

koska runo kuuluu ommella suoraan.

171

 

Alamassa voi kieltäytyä menemästä,

vaikka ylämassa suostuisi menemään sisään

esteelliseen taloon.

Ruumis kielii.

Lantio, kädet ja jalat 

pulauttelevat totuuksia 

suunnittelijoiden taidoista

ja niistä, kotka eivät suostu muuttamaan

taloa kaikille turvalliseksi.

Hiljaisuus maksaa. 

Sanojen puutteessa itse talo alkaa huutaa.

Rammat ulvovat Bulevardin vinteillä ja kellareissa.

170

 

Istuva vaate on uusi tapa olla talo.

Siinä on luiskat ja leveät ovet

kuin siivekkeet ja imu-urat,

ja sulku vihaa vastaan.

Me-te pääsee ulos ja te-me pääsee sisään.

Se on istuva talo.

Surun nykyisyydessä
talo sulkee ulos vain

pyörätuolin,

mistä liikkuvat vihastuvat.

Ilon nykyisyydessä 

talo on istuva vaate. 

Sujahdamme teinä, sujahdatte meinä 

yhtä vaivattomasti sisään ja ulos.

169

Annamme nyrkkien liikkua näytöllä,
koska sormien tekemät tarinat kyllästyttävät meitä.
Uhanis ijan Iaa Ijsmiß ojwj 8 wòhañiß.

Nyrkit kykenevät tekemään avantoja kansallismaiseman jäähän
ja kertomaan siitä, minne sattuu ja miten, 

kun kädellinen esittää kädetöntä.

Nyrkeistä syntyy muoto väärään päähän, todellinen hiki.
Hajussa on edelleen ompelijan kättä, parvella paikan kammoa.

Nyrkit jättävät suuret ajattelijat ilman palveluksia,
esiintyvät itse suurina, ottavat näytöt haltuun,

burleskibalettien herttuat,

prinssit, jotka pukeutuvat musiikiksi, 

panevat silmälasit päähän 

ja ripustavat isovatsaisia kielisoittimia helmaan voidakseen tanssia

suut avoimina, kämmenet edelleen nyrkissä.

 

168

 Hanna Väätäinen

30 UNTA TANSSISTA

Runollisten sarjakuvien kokoelma

Kynnys Gallerian ikkunassa

Yliopistonkatu 9 b, Turku

6.- 30.9.2020

Kirjosarjis

167

Suussa on paljon ylimääräistä: 

sokeria, sylkeä ja kiveä,

pakottava piste kitalaessa heti etuhampaiden takana

ja vihamielinen sana, jota kilpikonnakissa juoksee pakoon unissaan. 

Luurangot laulavat. Kieli haluaa tanssia perässä. 

Kilpikonnakissa säpsähtää hereille.

Ihmissormet leikkivät lintuja, jääpiikit törröttävät silmien välissä.

Suuhygienistit menevät ja tulevat. He poistavat kivet. 

Sahaavat piikit. Antavat tarran. 

Ikenet verestävät hetken.

Suuhygienistit tekevät pitkää päivää. Kilpikonnakissat kehräävät.

Kivet yrittävät palata ja mennä kulttuurista. 

Moukat meissä menevät halpaan.