268

 

Meillä on mekkoja, 

joita tärkeä aikuinen unohti katsoa silmät täynnä ihailua. 

Unohti katsoa,
kun etukappale jakaantui pieniin sektoreihin, ja pääntie kaareutui karikatyyriksi.

Nyt he sukeltavat lomakohteessa veden alle katsomaan rakenteita,
jotta tuntisivat välillä vedenkin paineen,
ja nousevat automaattiohjauksella ylös.

Valkoiselle keskiluokkaiselle mekolle on vähän haukkumanimiä
valkoisessa keskiluokkaisessa kohteessa.

Nolaan mekon julkisesti

hänen rasistisen sanavalintansa takia. Meidät kasvattivat

nämä menetetyt tapaukset, joita akateemiset halveksivat. Halveksin takaisin.

Mekko vain istuu juomassa kahvia keinussa kuin äitinsä torumana.

267

 

Parturit muotoilevat. He tekevät parhaansa,
vaikka tuoleissa istuvilla 

on säärissä enemmän karvaa kuin päässä.  

Ihmisteokset jatkavat

siistittyinä liikkeestä ulos. Seuraavassa etapissa

niiden on oltava huolitellumpia kuin huoli.

Ruudulla näkyy mainos. Se väittää,

että pitkähiuksinen voi mennä ulos heti,

kun hän on laittanut kapselin suuhun.

263

 

Enemmistöt ovat osallisia niin kauan kuin ne eivät tee mitään.
Myönnymme, kieltäydymme, häviämme väittelyn, voitamme väittelyn.

Enemmistön enemmistö haluaa rakentaa helteessä terassin.

Se rakentaa terassin.
Se kysyy mikä seminaari netissä alkaa. (Palestiina-aiheinen.)

Se asettuu miehitetyn kansan puolelle.
Se juo kivennäisvettä.
Se kutsuu itseään orjaksi leikillään. Se sanoo, ettei niin hikinen työ ole valkoisen ihmisen työtä.

Otamme itseämme kurkusta kiinni ja kirjoitamme tosikkoina runon
kahden valkoisen työväenluokkaisen eläkeläisen rakentamasta terassista,
vaikka meidän olisi vain kuulunut aloittaa ja voittaa väittely.

261

 

Teini-ikäiset panevat kamerat pois päältä,
kun nousemme rannoille kesäisin

itse virkatuissa bikineissämme,
rentoina ja korvaamattomina

nivusissamme enemmän karvoja kuin päässä.

Kahdeksanvuotiaat kysyvät,
mitkä kaikista vapaina kasvavista karvoista

ovat lempikarvojamme.

Valitsemme yhdet, suoristamme ne ja sanomme: Nämä.

260

 

Avaruuteen asti näkyvä
puhuu havaitsemattomaksi tulemisesta sille,
jolla ei ole suuta, jolla se voisi sanoa "ei. Minusta ei voi tehdä runoa,
koska minulla on muita kykyjä kuin näyttäminen."

Lapsi tuo uimapatjan. Aikuinen tuo pelastustikkaat.
Näillä välineillä pääsee pois järvestä ja ehtii kysyä:
Oletko vaikeasti vai lievästi havaitsematon?
Renkaat ihmettelevät rajaa.

259

 

Aika käy lyhyeksi.

Muistamme, ettemme olisi mitään
muualla kuin koneessa

ja siksi kone sai olla meille, millainen halusi.

Joistakin koneista on yhtä vaikea poistua 

kuin joistakin rukouksista.

Sanojentekijä saa suunsa viivaksi,
mutta viivojentekijä saa suunsa auki.

Molempien silmät nauravat hiukan kesken itkun.

Siirtymisissä meno hidastuu. Aika käy pitkäksi.

258

 

Vuoropuhelun jälkeen

hän kulkee aina samaan suuntaan
kuin kotiinsa, varmempana kuin koskaan. Luettelot lepattavat
käsien jatkeina tuulikoneiden puhalluksessa.

Hän haluaa taiteen naisena, vammaisena, outsiderina,
blogina, yhteisönä, vihaisena, suuntauksen mukaisena vähemmistönä.

Hän nostaa työt ylös kuin painot ja sanoo matalalla äänellä:
katsokaa, miten voimakas olen.
Vastaamme: olemme vain taidetta.

Ja sitten joku aina vähän rakastuu
hänen määrittelyvaltaansa. Mutta hän sanoo: Tämä kun ei ole uskonto.
Ja jatkaa: Enkä palvo.

Niinpä suurinta osaa ei ole. Ja yhtäkkiä on vain mekkoja.

256

 

Päivän uutinen: lapsi hidastaa naismatkaajaa radalla.
Suuret taivaankappaleet ovat aina uskoneet tämän, 

yrittäneet olla saamatta lasta kuvaan
kuin eivät huomaisi radan kuntoa.

Katsoa radan sisään, nähdä

mikroskooppiset kiteet tärisemässä,

siirtämässä roskiin 

outoina loistavia kohtia.

Nähdä suunnattoman tarkasti harkitut 

pikkuvanhat alut ja loput ja keskikohdan lapsellinen pala. 

Nähdä auki loksahtaneiden leukojen aiheuttama paniikki.