324

 

Vasta kun mekko saa kaksi
tavallista lasta, se tajuaa
mikä se itse on.

"Kyllä, näin on", 

sen äiti sanoo.
Nyt vasta ym

märrät.

Olla mekko
ompelijaperheiden 

joukossa ja joutua ker

tomaan vertaistuki-illas

sa: näin mekot kirjoittavat 

tulles

saan 

van

hem

miksi.

323

 

Kissa hyppää sänkyyn tutki
maan Modiglianin maalauk
sesta tipahtanutta ihmistä.
Kaulani ajattelee kasvojen
soikeutta. Itse tipahdin po
rnosarjakuvasivustolta ja

  siirryin suo

raan teokseen Corporeali

tés. (Just.) Näyttöjen lom

assa lihakseni reagoivat.

Oiih! Tällä tasangolla ba

lettitanssija on vammain

                  en, vaikka jotkut balettit

anssijathan tämän jo ties

ivätkin. Ja tuon nytkähte

lyn jotkut vammaiset tie 

                     

sivät. Lääkärit tekivät minull

e testejä, kun olin lapsi. He ty

önsivät puoliksi halvaantune

isiin käsilihaksiini mittalaitte

eseen kytketyn piikin. Sitten h

e käskivät minua liikkumaan. 

Silmästä alkaa 

tippua vettä, 

kun tanssija 

muuttuu ihmi

sestä tiileksi.

322

 

                                 Mutkat

                            Mekko pelkää.
                          Tavataan perillä,
                         se sanoo, vaikka is
                       tun vieressä. Pelkäs
                       sä liikkuvassa autos
                        sa jotkut mekot tun
                          tevat kaiken kuin
                            suurennettuna.

                                 Kehun sen
                                 abiliteettia

                            tuntea asioita, joi
                        ta tapahtuu; törmäyk
                       siä tai hipaisuja, joista
                  voi lähteä lentoon ja päätyä
                 ojaan, vaikka oli aikomus vain
               matkustaa hetki ja syventyä kes

                                ken
                  e
                                    räi
                                                           seen

              kuvaan kuin tuttavuuteen, josta
           haluaa heti tietää kaiken muttei voi.
         Kehun sitä: pystyt tuntemaan mahdolli
         sen perilletulonkin; uurteet, jotka synty
                 vät ja kuolevat paikallaan istu
                   malla, ja päähän painuneet
                                     mutkat.

321

               Rampa tun

nistaa ramman.

Ja ompelija avus
   taa mekkoja,
    jotta me
kot voivat
   tehdä toisten
          mekkojen kanssa asiat,
                           joita ihmiset joskus tekevät
                                           ihmisten kanssa.
       
                                                           Ommella 

                                                            herkkänä,

                                                       neutraalina 
                                                     ja poissa.
                                    
                              A tunnistaa aan, 
                         pan tunnistaa
                panin.
   
         Kuva tun
         nistaa
              runon.
                 Ja joskus mekkojen 

                              buto alkaa, vaik
                                 ka rintaliivit ja 

                                    alushousut soit

                                          tavat vielä tangoa. 

                                             Avustaja tanssii, 

                                                 vaikka saumoja
                                                    olisi vielä
                                                       pal
                                                      jon.
                                

320

 

Ihmiset kaipaavat
kiertämällä villalankaa puun ympärille,
värittämällä paperinukkeja ja jakamalla söpöjä pökäleitä.

Kaipuuseen auttaa vain kokohalaus ja hyväily. Työntekijät tietävät

siistit kohtaukset tarkasti toimitetuissa kirjoissa,
piirretyt ilot, joissa ei ole yhtään ylimääräistä viivaa.
Sen, millaiseksi meidän on nyt ajateltava leikki
ja sen, mikä ei enää ole leikki.
He tietävät muunkin. Mekoista. He,

he. Silti heistä yksikään ei mene lehteen
kertomaan, että kaipaa kohta,
ei vielä, mutta kohta

kuten runoilija tekee joka vuosi.

319

 

"Seuraavaksi teen esityksen, jota kukaan ei voi käsittää", sanoo yhdeksänvuotias. 

Valmistelujen aikana ehdin toivottaa hyvää nimipäivää tapaninmekolle, 

mikä vaatii rohkeutta. Ja rohkeus on niin lähellä 

ujoutta, että joskus ne erottaa toisistaan 

vain peilejä ja linssejä sisältävällä

pitkällä putkella. Ilman tans

seja olen se, joka katsoo 

putkeen mieluummin 

kuin ottaa kaipuun 

puheeksi ja työn

tää silmät sil

miin. Mek

ko venyy. Kauluk

set pullistuvat hirvittä

västä määrästä ajattelua,

ajattelua. Mutta mekko on vain 

tekemistä. Pelkkää tekemistä. Ja sarjakuvako

koelman piirtäminen mekosta on helpompaa tekemistä kuin puhelimessa

puhuminen tai kysymysten esittäminen tanssiville ompelijoille. Kohta esitys alkaa. Vierustoveri

ni kysyy: "Ootko sä koskaan työntäny sormea nenään ja pannu sen sit kiinni bussin kaiteeseen?"

318

 

Meillä oli sokea mekko. Oikeasti sokea, ei kuvaannollisesti.
Ja sokealla mekolla oli meidät: erosta vuotava
silmä ja ratsailla naurava hunajasuu. Aloi
timme keskeltä ja lopetimme keskel
le. Laitan kaiken tänne juuri sellaisena,
niin keskeneräisenä kuin mahdollista. Kun
olin ottanut eron mekosta, jotkut mekot lakka
sivat katsomasta silmiin. Ja kohta opin, että kaikki
mekot puhuvat eri tavalla tohtorille ja ompelijalle. En kerro mo
lemmista heti, kerron vain toisesta ja pysähdyn kuuntelemaan, mitä tulee.
Eivätkä kaikki löydä vaurioituneen käden rytmiä heti kämmenes
tä, kyynärtaipeesta tai olkapäältä. Eivätkä edes
peukalon ja etusormen välistä, vaikka heitä
opastaa kuin näkevää. Joku löytää vähi
tellen, joku samassa hetkessä ja
on aikansa sijoiltaan.
Jotkut luulevat
vammaa me
taforaksi.
Vamma
on vain
yhteyk
siä, vaikka joiltakin se
vie ne. Jotkut sekoittavat vamman kusipäisyyteen,
jotkut kusipäisyyden itsenäisyyteen, jotkut itsenäisyyden
improvisaatioon (minä). Ja kun olin ottanut eron mekosta, pidin
lahjat ja jatkoin leikkiä. Sillä joskus läheisyys lakkaa, vaikka rakkaut
ta on paljon. Ja joskus tanssi loppuu, vaikka muusikot soittavat vielä.

317

 

Meillä on käsittämätön: tämä kaiken oudon ää
neen lausuva lauma, joka kiittää lakonisesti. 

Ja toisiamme varten meillä ei ole yhtään 

piikkiä, ainoastaan tarinoita. Sekin on

mahdollista, nyt tiedätte. Päästäm

me aina kerto

jat sisään. Olette öi

sinkin täällä. Päivisin 

nousemme sohvilta tuoksu

vina konvehteina napit 

korvissa ja jatkamme

piirtämistä. Emme

me lähteneet akate

                       mioista
                      lastem
me takia vaan kos 
ka halusimme ai
kuista seuraa.
Ja nyt joulu
päivän
ateri
alla
yksi
lapsista
syö nope
ammin kuin
muut. Hän alkaa
lukea ääneen, ja me
hirnumme ruoka suussa.
                           Kertokaa, mil
loin piirrämme. Olen jo nähnyt
tapaamisestamme kuvan, riisu
tun halauksen. Toivottavasti voit
te hyvin. Kukaan ei osaa koskettaa
minun kättäni niin kuin minä itse. Silti
                                        

                                    haluan vielä kätellä.

316

 

Kat
somme
kaikkia nai
sia niin kuin mie
hiäkin ja kaikkia kes
kellä olevia vuoria ute
liaina, ujoina ja hölmisty
neinä. Tällaista on tieto liik
keestä ja hitaudesta. Sormet
aloittavat suloisen liikkeen sormia
vasten. Me, joilla on yksi tai useampi
puoliksi halvaantunut raaja, tiedämme
miltä se tuntuu, kun kultainen sykkivä täyt
tää vain sen yhden tai kaksi mutta ei muita raa
joja. Meillä on kotona yksi valmis irtoraaja rakkaut
ta varten ja ajatus toisesta. Se on niin voimakas ajatus,
että siitä tulee todellinen. Perhe istuu keittiössä aattona
aterialla. Yksi lukee ääneen toiselle, kolmas lukee äänet
tömästi ja neljäs kuuntelee napit korvissa. Tiedän kyl
lä jo, miltä miehen ääni kuulostaa naisen lukemana.
Kertojan sormet liikkuvat sormien välissä, kun
vaihdan mekkoon vuorin ja hihat. Kovettu
mat sormissa kasvavat. Perhe sanoo:
Tämä on nyt parempi mekko kuin
se entinen, ja joku toinen per
he sanoo: Ihan kuin tämä
vuori olisi aina ollut
tässä ja nämä
hihat näin
päin.

315

 

Ne
mekot
ommellaan
yhteen, jotka ei
vät muuten pystyisi
olemaan yhtä aikaa päällä.
Ne taas, jotka pysyvät muuten
kin yhdessä, voivat olla minkä me
kon kanssa haluavat. Ne osaa
vat panna kaikkein sisim
mät kappaleensa pyö
rähtelemään sil
loin, kun käy
vät vain
piirte
le
mään
vierekkäin.
Tulevaisuuden
mekot onnittelevat
toisiaan kyvystä piirtää.
Ne onnittelevat toisiaan ky
vystä kiinnittyä saksiin, liituun ja
neulaan ja muodostaa vanhois
ta mekoista uusia mek
koja. Ja silti jou
dumme jos
kus kat
so
maan,
miten yksi
mekko ryömii
saadakseen pal
jon enemmän kuin muut,
ja arvaamme, miten
se haluaa mei
dän ryömi
vän.
Poistum
me kuvioista
pääntiet pystyssä
kuin äidit ja tyttäret, juuri
hankitut queerit sarjakuvat kissa
laukuissa. "No ni, mennään meille. Mä
annan sulle vaan munaa," eräs
suuri uhri huutaa baarin 

edestä ja katsoo, kun 

kävelemme
ohi.

314

 

Runoilija
tietää, että
runo on käsi
työtä, ja käsi tie
tietää, mistä asen
nosta sen on vaikea
päästä pois. Siksi
käden on annet
tava mennä
niin monta
kertaa päi
vässä ru
noksi kuin
käsi haluaa.
Koko käsivar
ren on annetta
va vääntyä tunnis
tamattomaksi. Sor
men on annettava
hyppiä, kämme
nen on annetta
va pyöriä. Tai
peiden on
annetta
va nyki
ä, sillä ru
no on työtä. Ja
vasta kun tunto läh
tee sormista, voi uusi
runo alkaa kuplia ja kul
kea sähkönä hermoon
ja pulpahtaa ulos hau
iksesta tai aaveraa
jan huokosesta.

313

 

tervetuloa kirjoon. Tahdotko
ommella, tanssia
ja piirtää yhdes
sä? Tarkoitan
tehdä lop
puun a
loittamani
puvut, puserot,
sarjakuva-albumit, ar
tikkelit ja hassut elokuvat?

Näitä  ompelimoita on liian vä
hän, tarkoitan tällaisia, joihin voi
vain mennä sisään ja jatkaa siitä,
mihin työ jäi, kun ompelijalta loppui

                                             aika.

Huovutusvillaa, kaavoja, outoja
hameita, pukineita kuin runoja,
keskustelua ja päiväunia var

ten sohva, kahvinkeitin, ta

sosaumuri, kirjat, kynät, 

verhoon ommeltu sar
jakuva, jonka näh

dessään kaikki 

kysyvät onko 

näitä enem

män. Ei o

le. Mutta 

vapaut

ta on 

melkein 

kuin lapsilla.

312

 

Mekko

e

me

mme

amme

tamme

stamme

astamme

kastamme

akastamme

rakastamme

haaveiden to

teutumista niin 

paljon, että liu'u

tamme jääpuikon 

otsasta sisään ja a

vaamme sovelluksen. 

Katsomme valkoista haa

vetta, toteutunutta, viatto

maksi tykättyä riistoa. Se, jo

ka osaa yhteyttää, se, joka osaa 

pölyttää, ei osaa kerjätä näin. Mutta 

se, joka osaa kadota, osaa kadota. Kadota, adota, dota, ota, ta, a, ,

311

 

Te on aina me.
Me on aina te, jotta pystymme lukemaan
mikroliikkeet silmistä maskin yläpuolelta, 
kuvitella halaukset ja tuntea pusut poskilla.

Viemme pandemian arjen hapuilevat koreografiat
näyttämölle tutkien ja tarkkaillen niitä. Jaha, tämmöisiä.

Hetken voimme olla kokonaan toisten varassa, täysin kontrollissa.
Huoneistossa on karhu. Joku toi puuman pirskeisiin. Tyttö on nyt koira.

310

 

Lapsena en kuullut mitään, jos joku puhui sorrosta.  

Olisipa joku kieltänyt karseat maneerit,

jotka kulkivat juhlista juhliin, kodeista koteihin ja jotka kodeissa kulkivat
suoraan lasten läpi. 

Ne pysähtyivät joidenkin lasten sisään kuin palikat laatikkoon.
Ja aikuisena palikat alkoivat kolista ja sattua niin, 
ettei maan alle vajoaminen riittänyt avuksi.

Panna vajoamisen tunne
runomekon taskuun mutisemaan ja kasvaa kaikkiin suuntiin.

Työntää kohti pintaa sitä, minkä haluaa pääsevän esiin.
Kuunnella. Puut ovat ruskeita. 

Vahvistaa puita ja tanssin historian puita
ja jazztanssin historian puita ja metsää. Muistaa nimet.

309

 

Tulpat korvissa kuulemme paremmin,
minne surdot liikuttavat meitä. 

Sali on neliskulmainen mekko,
jonka sisällä samba kasvaa.

Etusaumassa kuulemme kylkiluilla ja takasaumassa polvilla.

Tunnin jälkeen jätämme tulpat korviin,

sillä yläkerran pariskunta riitelee.
Kuka ottaisi silloin vastaan turhat kuuloluut päästämme?
Kahden ihmisen viisikymmentä vuotta kestänyt 

yhteisötaideprojekti lähiössä
vaatii voimaa. Epäonnistumisen teatteria, sanoo kriitikko.

308

 

Menen putiikkiin koskettelemaan käytettyjä kimonoita.
Pidän sormeani käänteessä,
jota iho on hieronut.

Braillea käyttäjältä käyttäjälle.
Lyhyiden ja pitkien pistojen vuorottelu kauluksessa.
Pukeminen ja riisuminen.

307

 

Menen tavarataloon koskettelemaan rekkeihin ripustettuja runoja.
Eräs Rouva sanoo: "Tuo Hanna valitsee aina jonkun rassukan."
Ehkä hän tietää, että runot tuntuvat parhailta

blogissa. Rassukat 

kuuntelevat koko selällään hölmösti käyttäytyviä rouvia.

 

306

Kahvilassa on kukkamekkoon pukeutunut mies. Kehumme tyyliä.
Pienillä kehuilla eteenpäin. Pienillä kehuilla voittoon.
Miesfeminiinisyyden yritykset kuihtuvat,
jos niistä ei palkita.

Annamme miehille tehtäväksi kehua enemmän toistensa mekkoja.
Kiipeämme ylikulkusillalle. Unohdamme katsoa maisemaa.
Siellä näkyy mekko, johon kaikki kurjuus päättyy kuin seinään.

305

 

Koululainen laskee tavaransa bussin ulko-ovelle ja etsii korttia.
Panen taskuuni hymyn kuljettajan katseesta.
Luen kuraiselta lattialta rukkasten muodostaman sarjakuvan.

Kauppias sanoo, että Suomessa naiset ostavat liian harvoin uudet rintaliivit.
Olen eri mieltä.
Ruutu on tanssi. Tanssi on runo.
Runo on pukine. Pukine on korjaus. Korjaus on ehto.

Kirjallisuus tarvitsi paperia sata vuotta sitten.
Nainen tarvitsi oman huoneen.
Ja nyt hän istuu liian suuren huoneistonsa yksityisessä kirjastohuoneessa
muistuttamassa itseään alistuksista.

Koululainen laskee kaikki tavaransa kirjaston ulko-ovelle ja etsii korttia.
Piirrän tohtori Pearlin hyppäämään rampojen pervojen yli.
Pearl valitsi tanssin.

304

 

Uuden kodin antaminen eläimelle
on joillekin elämän ensimmäinen feministinen teko.
Hypähdys elättäjästä elätettäväksi on joillekin ensimmäinen.

Minä rakastuu minään. Sinä sinään. Hän häneen
varmistaakseen asemansa.

Taideoppilaitoksen käytävällä vanhempi jää toistamaan,
että lapsi on unohtanut pukea mekon. Joutua mennä tekemään
taidetta pelkissä sukkahousuissa. "Mä vedän paikat säpäleiksi",
sanoo mekkolapsen sisarus.

303

 

Osaamme lähteä vasta kyynisinä, kun panssarit ovat jo vahvat.
Samaan aikaan toiset haluavat jättää sen, missä me pehmenemme.

Pöydällä on puhki käytettyjä pukineita.
Osaamme kosketella ne ehjiksi.
Osaamme käydä parturissa, jotta joku koskettaisi meitä.

Piirrämme ja tanssimme koukeroisia muotoja.
Suoraommelkoneella osaamme mennä asiaan.

302

Eräs entisistäni puhui entisistä rakastajistaan 

aina rakastellessamme. Muistot ovat seksuaalielin. 

Kuin olisin ollut heidän kaikkien kanssaan orgioissa 

ja ollut kuitenkin ilman heitä.

Hiusraja kuhisee meitä, rohkeita odottajia ja aloittajia. 
On aikaa kirjoittaa kirje ja kirjoa tyyny.
Olemme nähneet vaatetäin menevän päätäistä (ja toisin päin)
ja tekevän ihmeellisiä liikkeitä vain oppiakseen kirjoittamaan kirjeen.

Vesiraja kuhisee meitä, jotka odotamme ja aloitamme. 
On aikaa huolehtia omaiset hammaspesulle.
Tarvitsee vain osata laskeutua ylöspäin ja kavuta alas.

301

 

Olemme aina osanneet lähteä ennen esityksen alkamista.
Mietimme millaista on osata lähteä vasta sitten, kun jotain on jo tapahtunut.

Aivot sanovat kyllä. Persoonat panevat vastaan.
Koettavat ratkaista, miten kääntyä vinkaisusta tai vilkaisusta. 

Seisomme kädet vartalon sivuilla
tanssimatoilla ajan loppuessa.

Ajan loputtua osaamme edelleen lähteä paikoista aikaisin.
Osaamme tulla julkisesti ilman, että kukaan huomaa sitä
koskematta käsillä itseemme.

300

 

Baletin ensimmäisessä näytöksessä 

Rohkean kohtuun 

työnnetään kolme puudutuspiikkiä,

mutta kierukka irtoaa asettimesta vahingossa liian aikaisin.

Hoitaja hakee toisen kierukan. Se menee kohdussa väärin päin.
Nyt Rohkea nostetaan korkeammalle.

Kolmas kierukka asetetaan hitaasti ja tarkasti.
Rohkea näkee katossa olevasta lampusta kaiken.

Toisessa näytöksessä Rohkea näyttää kaiken.
Ujo katsoo pöydälle avattua piirustusta.
"Tämähän on kuin hyvin toimitettu artikkeli.
Oletko sinä itse tyytyväinen tähän?" hän kysyy.

299

 

Punkki ajoi täitä takaa. Täi kääntyi ja sanoi punkille: "Tiedän hyvin, että haluat tanssia kanssani. Mutta minä tahtoisin kuolla arvokkaasti; suutele minua niin, että voin kirjoittaa runon."

Kun punkki suuteli täitä, ihmiset kuulivat muiskautukset, tulivat paikalle ja ajoivat punkin tiehensä. Pihdeissä punkki kääntyi ja huusi täille:

"Omapa on syyni. Kun kerran olen tanssija, minun ei olisi pitänyt ryhtyä muusaksi!"

298

 

Rakastuminen Ashikawan tapaan

Tanssija makaa maassa. Hänen jalkapohjalleen ilmestyy hyönteinen. Se kulkee varpaiden välistä pohkeelle ja jatkaa matkaa reittä pitkin haaroihin. Hetken kuluttua tulee toinen. Sitten tulee kolmas. Hyönteisten määrä lisääntyy. Tanssija peittyy niihin. Hyönteiset alkavat kaivautua yksi kerrallaan huokosista sisään. 
Ne syövät tanssijan ontoksi. 
Huokoset alkavat kasvaa, ja hyönteiset valua ulos.

297

 

Juhlijat ovat menneet taloon, 

jossa on niin suuret ikkunat, että ne ulottuvat lattiasta kattoon.

Mutta ikkunat ovat niin pimeät, ettei kukaan näe ulos.

Siksi juhlijat katsovat lamppuja

korkokenkä kummassakin kädessä ja lasi kummassakin jalassa.

Tanssimme ikkunoiden takana. Olemme muuttuneet pimeässä.
Tanssija kelpaa kiveksi sellaisena,
johon tulee liikkeitä luoteesta, koillisesta, kaakosta ja lounaasta
ja jonka pehmeissä pyöreissä muodoissa
nykii keskenään erilaisia rytmejä.
Tanssija kelpaa jäkäläksi sellaisena, joka makaa asfaltilla raskaana. 

Ryhmä vammaisia kelpaa muurahaispesäksi,

jotta ryhmä muurahaisia kelpaisi vammaisiksi.

296

 

Kun tanssija haluaa päästä lähelle, hän ottaa puheeksi piirtämisen,
sillä ne, jotka piirtävät toistensa seurassa, ovat yhtä lähellä toisiaan
kuin jäkälä ja kivi. "Haluaisin piirtää kanssasi", hän sanoo
ja muuttuu jäkäläksi, mutta kivi kuulee: "Haluan piirtää sinut."

295

 

Istumme sarjakuvaluokassa vaatteet päällä 

luonnostelemassa punkkia ja täitä.
Istumme croquis-luokassa ilman vaatteita miettimässä,
miten saisimme selkälihaksen tärinän loppumaan.
Liikumme yhden lapsen luota toisen luo 
ja katsomme huonetta eri kulmista.

Sanoa piirtää, vaikka tarkoittaa rakastaa.

294

 

"Hän näyttää musertavan suloiselta väsyneenä",
sanoo ensimmäinen ja istuu pöydän ääreen viivat kädessään.
"Hän tuoksuu musertavan hyvältä hiukset rasvaisina",
sanoo toinen ja taivuttaa viivoista juuria ja oksia.
"Hän pyöräilee niin kauniina rikkinäisissä sadehousuissaan",
sanoo kolmas ja kuuntelee suonissa kulkevaa vettä.

Butotanssijat keskustelevat.
Viiva ei oleta mitään. 

293

 

Viisikymmentävuotias tarvitsee viisi rakastajaa:
Sen, jonka kanssa syödä. Sen, jonka kanssa piirtää.

Sen, jonka kanssa korjata vaatteet.
Sen, jonka kanssa muuttua kiveksi ja sen, jonka kanssa mennä veteen.

Näemme hänet ajamassa bussilla jalat täristen yhden luota toisen luo,
kaivelemassa taskuistaan kortteja pysäkillä.
Kiroamassa satiinin ompelun vaikeutta.

Aterioiden välissä hän ehtii
häätää täit, piirtämisen välissä taitella pienlehdet. Tanssien välissä venytellä.

292

 

Pukeudumme kaavoittajien tiloihin.
Kadulla he tunnistavat liikuttuneina käsistään lähteneitä,

näitä käyttäjiinsä mukautuneita huoneita. 

Mutta kulkuvälineen rakkaus ei ole pelastanut yhtään

itsensä näkymättömäksi tuntenutta. 

Annammeko katkerien piirtää seuraavat kaavat?

Osa heistä osaa jo kuvata huoneiden kirjon

- kuin olisivat itsekin juuri huollosta tulleita -

mutta silti ajamaan vain kahta.

291

 

Muotoilija käy keskuksessa estämässä huiveja katoamasta

ja menee kotiin kuuntelemaan, miten kappaleet haluavat mennä.

Kankaat laulavat. Rytmikuviot liukuvat toistensa lomaan. 

Kimonoiden polyrytmia

asettuu ompelun jälkeen.

Liikutumme pukemisen ja riisumisen jäljistä.

Poistetuista voi löytää 

hiuksia ja parfyymin silittämällä. 
Maskuliininen nainen on halannut feminiinistä miestä, ompelija sanoo.

Hän pukee halauksen nuken päälle ja jättää sen siihen.

290

 

Puemme puut hameisiin,
Sillä puistot ja metsät on pelastettava.

Puemme hameet korporaation johtokunnan jäsenille.

Haluamme päätöksiä, jotka on tehty hameissa

raajat kuin oksat harallaan

ja yhteen puristettuina.

 

Haluamme päätöksiä uudelta hamekansalta.

Rakenteet elävät vielä, 

kun ne on heitetty paininjalan alle ja otettu sieltä pois.

289

 

Miehet pitävät mekkoja
nukkuessaan,
näytellessään,
juhliessaan,
ollessaan haavoittumaisillaan. 

Sikoja teurastaessaan miehet pitävät housuja,

sillä mekossa on toisin tekemisen voima.
Siitä Berg on tehnyt tanssin. Älä lopeta, sanoo paljas sääri halkiolle.

Koteloista kuoriutuu ovenkokoisia pölyttäjiä.
Joskus mekko vaatii yhtä paljon rohkeutta ihmiseltä
kuin mulperiperhoselta.

"Nyt tiedämme, että miehet pitävät mekkoja",
sanoo perhonen leikatessaan nokkosista tehtyjä kankaita.

288

 

Puutarhat keskustelevat keskenään aitojen yli ja ali,

kun ihmiset riitelevät.

Osa näkee rasteja ruuduilla, osa kuulee, osa tuntee.

Opettajat sanovat:
Ihmisten häiriintynyt elämä on näiden puiden lapsuus.

Yhdeltä on varastettu tulokset, toiselle on lahjoitettu tulokset.
Voimme kirjoittaa ehdoitta.

Mutta eiväthän edes kehumalla kasvatetut jaksa lukea runoja
eivätkä riittävällä nopeudella johdantoja ja yhteenvetoja
tämän kaiken läpäisevän itsensä riittämättömäksi,
anteeksi, rikkaaksi tuntemisen keskellä. 

Voimme kirjoittaa vauvoina
ja muistaa, että sama ruokala
on yhden esiin tulemisen ja yhdentoista poikkeaman akatemia.

287

 

Kutsut vaatetta teltaksi, vaikka myrskynarut ja lumiliepeet ovat jääneet ompelematta.

Teltta on vaate, jossa torkumme saumojen keskellä.
Kellumme tunnelissa yrittäessämme upota. Uppoamme yrittäessämme kellua.
Pakolaisleirillä kova sade ei koskaan ollut näin kodikas.

Kansalaiselle laitettiin turha implantti,
mutta paperiton odottaa päätöstä ilman hampaita.

286

 

Kieli on suuri homeinen vaate. Olemme altistuneet.

Yritämme lakata hengittämästä pahaa hajua rakkaimpien suusta.

Ajattelemme olevamme poikkeuksia

kunnes jokin inahdus saa meidät taas innostumaan
ja tarjoudumme pesemään vastaantulevien leukoja ja selkiä
ja suihkuttamaan hiuksia, kainaloita ja varpaanvälejä.
Menemme auttamaan alasti, vaikka olisimme oppineet 

pesemään vain itseämme. Pesisimme, hinkkaisimme

rasismia pois.

Menisimme saunaan asti, sillä mitään ei ole niin vaikea pelätä 
kuin pesulla olevaa ihmistä.

285

 

Sovitusnukelta puuttuu iho, johon neula voisi osua.

Kätemme liikkuvat kuin ne olisi tunti sitten leikattu. Taivutamme neulaa, 

kun voisimme taivuttaa sormia. Sormet jäävät halvaantuneiksi.

Voin laittaa neulat pystyyn kämmenselkään tuntematta niitä.

Opettaja sanoo: älkää miettikö, mitä haluatte,
mitä nuket haluavat tai mitä neulat haluavat
vaan miten kangas haluaa mennä.

Kangas haluaa mennä.

Ja opettaja tulee sanomaan näin vielä kauan.

Ompelija haluaa vain antaa kankaiden mennä,

mutta kolmetoistavuotias ja viisikymmentäkolmevuotias
haluavat kulkea samoissa käytetyissä.

284

 

Taitavasti maalatut koirat

näyttävät kaikki värinsä sille,
joka katsoo niitä kameran läpi.

Kuvittelen kesäkurpitsoille mekot ihmishiuksista

ja tarjoan vihanneksia ensimmäiselle, 

joka tulee lyhennyttämään hihat.

Kuvittelen kurpitsojen kuorista takin hänelle, 

joka suostuu kulkemaan ruudusta huoneeseen ja huoneesta mekkoon.

Kasvimaan haltiat tanssivat ompelimon lattialla.
Kakkaan ahkerasti ensi kesän kurpitsojen tähden.

Hakemus on kohta valmis.

283

 

Tammi katsoo takapihalta ihmisten yhteisöä.

Pensselikädet avaavat radiot pienissä vierekkäisissä huoneissaan.
Kaksi pianoa on pantu seisomaan kauaksi toisistaan
entisen kyläkoulun saliin.

Tammi sanoo: pianot kuuluu laittaa vierekkäin, maalarit eri puolille taloa.

282

 

Meri on mekko, johon pukeudumme mennessämme uimaan. 

Kirkko on mekko, jonka riisumme ovella. 

Seinillä on 1600-luvun sarjakuva sankariaktivistien elämästä. 

Katossa lentää lihaksikkaita enkeleiksi oletettuja. 
 

Luulemme vedessä liehuvaa tukikangasta leväksi.  

Antisankariaktivistit ovat korjanneet meren helmaa. 

He ovat saaneet aikaan syväsatamia, tehtaita ja kalastajia. 

Saareen johtava särkkä hengittää seepian värisenä. 
Kävelylle lähteminen esittää kysymyksiä tulemiselle. 

   

281

 

Pohja on taivas, ja portit ovat vinossa. 
Tappovälineestä poistetaan cp-vammaista reumaatikkoa. 
Tummansiniset tähdet sykkivät valkoisessa avaruudessa. 
 
Laulaja ripustaa huokoisen äänihameen tähtien alle, vahvistetun meduusan. 
Tunnen, miten mereen hukkunut perhe katselee uintiamme. 
 
Kalvot ja kanavat toimivat kuin olisivat odottaneet sopivaa paikkaa. 
Ihminen koostuu pilleistä. Hän huojuu duurin ja mollin välillä  

kuin arabialaisen musiikin terssi. Uruilla ei ole kirjoitettu yhtään oleskelulupahakemusta 

mutta niiden äärellä on tehty myönteisiä päätöksiä. 

280

 

Iltaisin harjaamme pois näsäviisaat ja pikkumaiset
ja muut kuolleet solut, jotka olivat mahdollisia mekkoja.

Aloitamme alusta vasta, kun sormissa on avoin kysymys.
Silittelemme sillä sovitusnukkeja.

Heitämme pois leipääntyneet muotoilut

ja ne, joissa on mielin kielin liikaa yritystä.

Ihmettelemme onko palkittu sylki muuttunut kiteiksi täälläkin.
Kiitämme kättä sen piirtämistä spiraaleista ja hyppyruudukoista.

279

 

Ajatuksen katkeaminen tuntuu neulalta silmässä.
Miten monta tippaa silmän täytyy syödä,
jotta ompelija pääsee takaisin koneelle?

Ratkoa mekko osiin. Katsoa kaavoja kuin ratkaisua.
Neula, lankasakset ja ratkoja ovat tuoneet takaisin monta ajatusta
mutta eivät vaatetta.

Ompelija tekee runon kuin mekon.
Hän kaivaa materiaalin lattialla olevasta kasasta,
jonka toinen ompelija lahjoitti ja jonka tämä sai
kolmannelta. Hän miettii tunteita ja laskeutumista.

Hän omii sanat, sillä kuumuutta väreilevässä ompelimossa
runo on ainoa pukine, jossa työn jaksaa tehdä.

278

 

Pukineet ovat tiivistyksiä alastomuudesta.
Mitä peittävämpi käärö, sitä enemmän kuvittelua.

Mitä tiukempi, sitä tarkempi.

Kietokaa laulut, runot ja kuvat kääröihin!

Kääriytykää lopuksi itse mittojenne mukaiseen kääröön.
Ripustakaa kääröjä kaulaan, ranteisiin ja vyötärölle.

Tehkää kääröistä itsellenne rinnat.
Jos seisotte tiskillä paljaina kuin laulajat

ja koetatte varata kokoelmasta poistettuja niteitä,

teidät otetaan vakavasti vain kääröihin sonnustautuneina. 

Ne kääröt, joita teissä roikkuu,
havaitsevat teissä jälkiä kääröistä, joista haluatte eroon.

277

 

Hän katsoo peiliin suu mutrussa säteillen.
Olemme valmistaneett täydellisesti istuvat farkut.

Ne istuvat joka paikasta
mutta ihmisen päähän ne eivät istu.

Siksi on jatkettava elämän lisäämistä elämää täydellisempiin farkkuihin.

Polvistumme, nousemme ja polvistumme uudelleen

seuraavassa sovituksessa
muotoilemaan edestä, takaa ja sivulta,
puhumaan vammaiseksi tulemisen käsitteestä ja
avoimesta rakenteesta koreografisena menetelmänä.
Laskutamme tästä, sanon. Maksan mielelläni, hän sanoo,

ja käy uuvuttavaa kamppailua puuttuvan idean
ja ylimääräisen rahan välillä,

parempaa kamppailua kuin minkä ihminen joutuu käymään
kymmentä turhaa housuparia ostaessaan.

276

 

Rakenteiden lukeminen on niiden pukemista.

Mies istuu ilman paitaa peilin eteen ja sulkee silmät. 
Nostan kankaan langansuunnassa keskelle karvatonta rintaa. 

Kuljen ylhäältä alas ja alhaalta ylös 

neulat hauiksessa, kynä suussa ja sakset sormissa, 

ja mies istuu tatuoinnit liikkumattomina niin kauan,
että häntä huimaa,

näkee lopulta itsensä peilistä puettuna

ja lattian täynnä valkoisia suikaleita ja paidan täynnä neuloja.

Sormeni tutisevat ompelijan kiipeilyseinän jälkeen.

Autan miestä riisumaan esityksen, joka jäi dokumentoimatta.

275

 

He hakevat takahuoneesta valjaat
ja kulkevat tutisevin jaloin seinää pitkin ylös.

Jos he olisivat aikuisia, alkaisimme palvoa sitä,
joka alkoi ensiksi tutkia valjaita ja lopulta mennä niistä.

Tässä eroista jankuttavassa samuustehtaassa
me liioittelisimme ylös asti päässeelle

hänen kykyään tehdä itsestään korvamato
tai uusi jumaluus ilman valjaita hypänneen sedän paikalle.

Jotkut lapset päästävät itsensä leijumaan matalalta.
Jotkut päättävät olla kiipeämättä. 

Jotkut kiipeävät ensin ylös ja sitten alas,
vaikka olisivat voineet vain leijua.

274

 

Aikuinen miettii,
miten silittää toisella kädellä rahan pohkeita
mutta toisella kädellä murtaa sen niska.

Lapsi opettaa: On heitettävä kaikki ilmaan ja veteen.
Silloin jopa olemassa olevat 

            

                                   huomaavat aallot.



           
                            Paha näkee pahan, hyvä hyvän. 

                                                   Kutsumme kastamisen,
              tiputtamisen, sukeltamisen ja silittämisen 

               vaikutuksia ihmeiksi.


            Ruoka kulkee pöydästä trampoliiniin, 

                         trampoliinista puuhun,
            puusta kasvimaalle, kasvimaalta kasteluvesitynnyriin,
                   tynnyristä hiekkalaatikkoon, hiekasta ämpäriin,
                          ämpäristä sänkyyn, sängystä pöytään.

273

 

Pelkään matkustaa autossa,
vaikka olen tanssinut autossa laskettelijan aluskerrastossa
ja sen päälle vedetyssä uimapuvussa

ja sukeltanut pää edellä jalkatilaan
ja kiivennyt itumaan kyykkyyn niskatuen päälle.

Uskallan lu ke pu ke a

runoja missä järjestyksessä haluan.

Uskallan pu ke lu ke a

ihmisille sovitusvaatteita.

En pelkää matkustaa runossa enkä mekossa.
Ensin voin pukea päällysrunot ja sitten vasta alusrunot.

Ja sitten kun runo on kulunut puhki

ja siihen on tullut niin iso reikä,

että reiästä mahtuu työntämään mekon,

runon voi korjata

kytkemällä sen hermoradat kylkeen. 

Silloin rento runo roikkuu taas koukussa,
mutta sen hauis nousee ja laskee, sisään, ulos.

Laskospohjaan voi kirjoa kätensä hengityksen.

272

 

Mekolla on kyky katsoa mekon ohi,

vaikka ompelijalla olisi kyky katsoa 

suoraan toista ompelijaa.

Osa vaikeasti vammaisista kelpaa vain vaikeasti vammaisiksi.
Osa sokeista ei kelpaa sokeiksi edes sokeiden omaan taloon,
vaikkeivät kadulla kävellessään näkisi mitään.

Vain osa heikoista kelpaa heikoiksi. 

Vain osa näkevistä kelpaa näkeviksi, 

sillä heidän näkönsä jäänteet ovat oikeassa kohdassa ruumista.

Pappi sanoo:
Jokainen edellä mainituista on aina kelvannut minulle.
Ja jatkaa: Olisinpa Peppi.

271

 

Hiiri on syönyt makuupussista palan.

Leikkaan paikan matosta, jolla lapsi oppi
kahdeksan vuotta sitten kääntymään vatsalleen.

Suurennan reikää. En ymmärrä, mitä käteni tekevät.

Nyt lapsi on kääntynyt Rubikonia kohti
ja sanoo, että hänet on heitetty pois.

Olen heittänyt hiiren pesän pois. Olen imuroinut papanat.
Olen pukenut ompelun kasvatukseen.
Olen pukenut kasvatuksen runoon.

Runo vetää rajan suostumatta pukeutumaan.

Rakas suojattini.
Lähtö on runon lahja,

vaikka makuulle jäämisen lahja olisi ollut palkka ja hyvä eläke.

Hiiri on syönyt makuupussista palan.

270

Vammaiskirjoitus tuntuu
peukalon kovettumassa, jota kynä hieroo.
Olalta lähtee putkia. Putkissa kulkee kuplia.

Saamme perusterveitä pyyntöjä.
Meriitit on kasattu
pyyntöjen pohjalle painoiksi.
Mietimme mistä näitä vajoamia tulee.
Liioiteltuja allekirjoituksia verhoamassa vammattomuutta.

Kirjoitamme vastauksia kädet täynnä mikro-orgasmeja:
Emme voi nyt ottaa vastaan tai antaa
muuta kuin paralyyttista lihasta vihaisesti heiluttavan bambin.

269

 

Löydämme kallion, jossa mekot ovat tanssineet
itsensä täysin hereille.
Liike on jäänyt keinumaan sammaleisiin
ja sen virkeyden pystyy haistamaan vielä.

Istumme avaamassa sieraimia puun alla.
Mekot kesyttävät meistä lemmikkiä itselleen.
Polulla vastaan tulevat lapset arvaavat, mitä olemme.

Ne huomaavat, hidastavat ja vilkaisevat taakseen.

268

 

Meillä on mekkoja, 

joita tärkeä aikuinen unohti katsoa silmät täynnä ihailua. 

Unohti katsoa,
kun etukappale jakaantui pieniin sektoreihin, ja pääntie kaareutui karikatyyriksi.

Nyt he sukeltavat lomakohteessa veden alle katsomaan rakenteita,
jotta tuntisivat välillä vedenkin paineen,
ja nousevat automaattiohjauksella ylös.

Valkoiselle keskiluokkaiselle mekolle on vähän haukkumanimiä
valkoisessa keskiluokkaisessa kohteessa.

Nolaan mekon julkisesti

hänen rasistisen sanavalintansa takia. Meidät kasvattivat

nämä menetetyt tapaukset, joita akateemiset halveksivat. Halveksin takaisin.

Mekko vain istuu juomassa kahvia keinussa kuin äitinsä torumana.

267

 

Parturit muotoilevat. He tekevät parhaansa,
vaikka tuoleissa istuvilla 

on säärissä enemmän karvaa kuin päässä.  

Ihmisteokset jatkavat

siistittyinä liikkeestä ulos. Seuraavassa etapissa

niiden on oltava huolitellumpia kuin huoli.

Ruudulla näkyy mainos. Se väittää,

että pitkähiuksinen voi mennä ulos heti,

kun hän on laittanut kapselin suuhun.

266

 

Kolmetoistavuotias makaa pesupaikalla sateenkaaripinssi rinnassa.
Siistejä miehiä vaeltaa siistittäviksi hyvissä ajoin ennen 
kuin heistä tarvitsisi poistaa mitään

muuta kuin liian suuri tili. 

Harjoittelija leikkaa.
Aikaa kuluu niin paljon, että ehdin kirjoittaa runon.
Haluaisin kiittää häntä hitaudesta ja sanon: Kiitos, työskentelit hienosti,

vaikka käytävän toisella puolella ihmiset ostivat ruokaa 

kuin eivät pääsisi koskaan enää kauppaan, 

ja toiset täyttivät hyllyjä kuin eivät pääsisi ikinä enää töihin,

ja vaikka ikkunan takana
sipulit kypsyivät korotetuissa penkeissään ja itkivät: 
älkää vastatko puutarhojen kiihkeyteen millään

muulla kuin uusia ratoja etsivillä, näillä hitaasti leikkaavilla tanssikäsillä.