328

 

Me
kko
mene
e lääkä
riin ja kuu
lee, että kaa
vassa ja saumas
sa on aivan täydellinen
vika, juuri sellainen, jonka voi korjata, vaikka
todellisuudessa vain vastaanottohuoneessa on vika,
arkkitehdin katkerana ja vihaisena piirtämässä. Mekko piirtää
kuudesta kahdeksaan kirjastossa torstaisin. Tyynesti,
tyynesti. Se piirtää rakennuksen, jota ei voi ku
mota. Ja niin tämä pieni keskonen, luonnon
oikku, kaksi päätä samassa ruumiissa,
jonka ei ole koskaan nähty niittä
vän heinää pellolla, oppii vih
doin piirtämään epä
täydellisen
vian.

327

 

Ompelija kirjoittaa ehjän ja kokonaisen runon, mutta mekko kirjoittaa
muodottoman ja vääristyneen. Ompelijan runo virtaa, mekon runo
nykii. Ompelijan runoa luetaan kahdella terveellä kädellä. Me
kon runo saa huomiota rammoilta ja vaivaisilta. Uskon si
nua Woolf. Peilikuva on tärkeä. Siinä on järjestelmää
ja hermoja kiihottava voima! Jos kuvaa katsoo liian

usein, ompelija voi kuolla. 

                             Mekko ei voi. Kun se noste
taan pöydältä, kädenteihin ilmestyy vain

 suuret märät läiskät, yhden ajatuksen
  kokoiset, matkalla huoneesta toi
    seen. Vaivaiset voivat murtau
       tua sisään, mutta piirustuk
          set ja kaavat eivät niil
              le kelpaa, sillä ne
               haluavat vain m
                 ekon runon ja
                    avaimen e
                       nnen ku
                         in lä
                           ht
                            e
                            v
                            ä
                            t
                            .