Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
Juh
lissa ju
ma li l l e
m e k o t
ki el t ä y ty v ät
v i i n istä.
O mpelijat kieltäyt yvät
s o p i m u k s ista,
s uu nn i t te li j a t
t an s s i sta.
Liukkaalla
on help
ompaa
juosta
kuin
kävellä.
Hiki
on kuin
painamato
n runo,
jonka
keveys
on henki
lökoh
tai
sta,
po
lii
tti
is
t
a
.
Paksun kohdan saumurointi tuntuu
samalta kuin pyörähdys
sambakengät
jalassa
ja
jää
tyneen
kohdan
ylitys
juos
ten.
Vi
ral
lis
ten
ku
vien
katselu
vaatii
enemm
än r
ohk
eutt
a
kui
n
mik
ään
muu
laji:
org
ani
saa
tiossa
tur
vonn
ei
ta
kas
vo
ja,
pai
su
nei
ta
ka
ulo
ja.
Kasvit
voivat omistaa ihmisiä.
Palvomme hei tä tä nii. Menemme
tunnille, jolla opimme hitaan
tanssin. Opimme,
vaikkei
rakas kor
eografimme
erota ykkö
stä k
uin yhd
estä ka
ppaleesta.
Olemme ko
t o n amme siinä
oudossa symmetriassa.
Valitsemme korot
ja nurin perin
etenemi
sen
ta
sapainon
vuoksi.
