96

Ohje nuorelle runoilijalle.

Älä hae hyväksyntää niiltä,
jotka nyrpistävät nenäänsä, kun he näkevät lapsen,
eläimen tai paidan, jossa on kolme hihaa.
Vedä hihasta lapsi, eläin ja nenä.

Nyrpistäjälahkot haluavat istuttaa suuhusi soluja,
joista kasvaa pelkkiä suita, paksuja suita, ohuita suita,
hyminään raottuneita viivasuita, karjuntaa pidätteleviä,
huulettomia, karvattomia.

Eikä lainkaan puita.

95

Herään kooman hehkuvaan iltaan.

Ilon kyynelet kuivuneina.

Hän näykkii edelleen muistikirjani kulmaa.
Tunnen karvoillani ilmavirran ja harmaan hurinan,
kun hän pysähtyy tutkimaan minua. 
Viiksekkäät naiset ovat kaikki pienin elein tallella.

Punakarvainen avaa eteeni lehden. 

Siinä lukee:
Hallitus sulkee juottolat ja eristää Uuden Maan.

Kuinka kauan olen ollut poissa?
Mustavalkoinen vain aukoo ja sulkee silmiään hitaasti.

94

Saamme vain harvoin siitä selvää.
Pyydämme toistamaan. Toistamme sen, mitä kuulemme.
Pyörittelemme edes takaisin lyhyitä ja pitkiä arvoituksia.

Nyt kun kaikki on peruutettu,
voimme kuunnella tarkemmin, kun vammainen puhuu.
Hänellä on paljon kokemusta karanteenista, kokonaisten talvien pituisista.
Totumme kyllä.

Nyt voimme vihdoin olla jossain muualla kuin ajan hermolla.
Kutsua itseämme tulkeiksi.
Viritellä toisia kelloja.
Elää paikan hermostolla.
Löytää hitaat pisteet. Jättää palaamatta.

93

Me levitämme sen sänkyymme.
Me pesemme ja paikkaamme sitä,
kunnes palat korvaavat alkuperäisen.

Hylkäämme sen vasta joutuessamme lähtemään matkaan ilman tavaraa.

Ja liikkuessamme tunnistajien lomassa, me törmäämme
alas hyllyltä lattiatasolle mätkähtäneisiin liukkaisiin

ja kiiltäviin, niihin, jotka tulkitsevat mankelit

hankaliksi. Emmekä anna heille

edes kuteita.

92

Kaikki älkööt tehkö käsitöitä!

Käsityöt kuuluvat niille, joiden
sukupuoli on ompelu.

Tule, pääset juovaa pitkin sinne,

missä pukineet korjataan monta kertaa

ennen kuin niiden annetaan mennä runoiksi.

Mitä tuhlausta on antaa haarojen, päänteiden, hihansuiden

ja muiden myötäisten ja väljien 

silloinkaan vain mennä!

Ompelun sukupuolia on niin monta
kuin uusia korjaajia tulee.

Ja joskus tätä tulemisen vaisuutta

on vaikea kestää niiden, jotka ovat jo kauan tienneet,

miten tehdä alushousuista alushousuja ja

paidoista päähineitä

ja miettineet, kuinka kauan ihmiset

vielä jaksavat kierrellä kaupoissa

etsimässä korjaamattomia vaatteita.

91

Juosta niin, että nopeat kävelevät ohi.
Huohottaa niin, että mäki häpeää.
Sillä tavalla voi juosta kauan.

Pienin askelin.
Vähän eturaivoa ja vähän takaraivoa.

Polku katoaa aurinkoon, polku katoaa sumuun.
Huohotan kuvia sisääni
pitäen pikkulintuja kämmenissäni.

90

Vastaanotolla vanha mestari katsoo jälkeä.
Lämpimät kädet, hienhaju valkoisessa takissa.
Minusta tuli erilainen kuin piti.
Tälläkin on nimi.

Opettelemme kahdesti istumaan, kolmesti, neljästi.
Muistamme käytävät, jotka onnistumme istumaan
ensimmäisen kerran päästä päähän.
Muistamme huoneissa olevat tunteet.

Unohdamme milloin istumisen, milloin kävelemisen,
milloin säntäilyn mutta emme tanssimista.

Kuljemme pesuhuoneen ohi.
Siellä kaksi hahmoa lähekkäin:

"Piteletkö sinä ensin minun tippapussiani
niin minä pitelen sitten sinun?"

89

Minulla on kolme syytä juosta:

sydän, aivot ja keuhkot.

Minulla on kolme syytä kirjoittaa:
rakenne, hiljaisuus ja matka.

Kellertävät valotolpat polulla
karmaisevat minua enemmän kuin pimeys.
Poliisiauto ryömii äänettömästi ohitseni.
Sen mentyä
pieni urhea valo
puiden lomasta seuraa etenemistäni.

Olen pieni urhea nainen, pelkkää kirkasta ajatusta.

88

Kun kaikki, mitä meillä on valta peruuttaa, 

on peruutettu, me heräämme vihdoinkin kevein mielin.
Luemme kirjan. Otamme aurinkoa. Keksimme latteuden
kapitalismista ja luonnon suojelusta.
Säästymme tartunnalta.

Runojen ompelijat
heräävät yhtä kevein mielin
kuin kaikkina muinakin aamuina.

87

Minun olisi vaikea nousta
yläpuolelle pukeissa.
Puhaltimet hurisevat lämpöä.

Hän kertoo, miten nähdä kädellä ja sormella.

He katsovat kynien läpi linjaa.
Yksi piirtää häpykarvat tarkasti,
yksi jättää kokonaan piirtämättä kasvatukseni.

Paikallaan oleminen huimaa.
Pystyssä pysytteleminen on epätodellista.

Keskittyä keuhkoihin.
Tuntea jalkapohjat, siirtää painoa millin verran.
Antaa lihaksen täristä selässä, koukistaa polvea näkymättömästi.
Täyttää koko ruumiinsa värillä

mieluummin kuin pyytää taukoa.

Jäädä mieluummin paikalleen tuskailemaan,
vaikertaa satumetsässä,

kuin puudutettuna.

Seistä alasti paino vasemmalla, lantio oikealla,
on silti makeampaa kuin vain seistä tai istua.

Kuunnella, oppia, miten hiili rahisee paperia vasten.

86

Jokaisella on oma ihmeellinen maailmansa.
Tarkasti rajattu, vartioitu ja varovainen.

Kielet ovat tuttuja, mutta lauseet 

eivät enää tarkoita sitä, miltä ne kuulostavat.
Ja mitä käsittämättömämmäksi puhe muuttuu,
sitä vieraampi minusta tulee.

Jatkan istumista. Käyttäydyn.
Merkittävä tapahtuma, paljon työtä.
Ihmiset kokoontuvat uudestaan ja uudestaan

istumaan yhdessä suureen huoneeseen
esittämään ymmärtämistä.

85

Heidän ainoa mekkonsa on ottanut heistä eron.

Viisikymmentäneljä vuotta
paita karjui hameelle tämän kotona. Hallitsija karjui kansalle.
Paita sanoi: Tilanne
on paha, mutta katso tätä
komediana, ettemme kokisi tulleemme nuhdelluiksi.

Haluisitsä mieluummin olla lattia vai katto?
kysyy yhdeksänvuotias.

Mekko löytää laatikosta verhot. Silityksessä
niistä irtoaa lapsuudenkodin tuoksu.

Mekko irrottaa sisällään olevan kiven.
Se sanoo: "Paita pitää lääkitä ja panna laitokseen, jossa
se tulee haukkumaan hoitajat. Tarvitsemme lisää  
senioreja ja junioreja, joiden työn sisältö on sietäminen."

Mekko kuuntelee enää vain niitä, joiden puheesta se ei saa selvää.

84

Menen punkkarin karvaiseen kontrapostoon.
Yhdeksäs leikkausarpi haluaa tulla piirretyksi.

Seison siinä
niiden rinnalla, jotka haluavat puoliväkisin poistaa
yhdet karvat langalla ja sokeroida toiset.

Niiden rinnalla, joiden peppuvako paljastuu,
kun he kumartuvat alttarilla laskeakseen kukat.

Niiden, jotka sanovat suoraan, etteivät he lue eivätkä ompele
vaikka minä kuinka opettaisin.

Seison yhä vain alasti. Jalka puutuu.

Minä punkki muiden punkkien vieressä.
Leuoista irtoavat karkeudet. Joskus punkit eivät tiedä,
minne ovat kiivenneet.

Päätä huimaa, menen pieneen kippuraan.

Toivotan sukupuolille hyvää päivää kuin tervehtisin uutta luokkaa.

83

Systeemi haluaa tarinoiden kertojat huippuun hiottuina Anojina.
Mummit kääntyvät haudoissaan.

Hiipiä kyyryssä kohti turvaistuimissa olevia voimakkaasti tuoksuvia hahmoja,
pysähtyä pienen matkan päähän epämukavaan asentoon,
kurkottaa kaulaansa ja nuuhkia.
Hiipiä takaperin samaan paikkaan, mistä tuli.
Kiertyä kerälle. Kutsua tätä feminismiksi.

Jatkaa rahan ajattelemista niin paljon, että raha tulee, kuluu ja loppuu.
Aloittaa alusta kuin ei tietäisi muusta. Kaikkeen tottuu, vaikkei pitäisi.

Ja niin hassua on meno, että vahan, pahan, nahan, sahan ja mahan
ajattelemisesta ei saa mitään muuta kuin vaikean maineen.

82

Ensin oli käärö, sitten koodeksi, sitten syntetisaattori.
Kaikkien näiden aikana olimme me.

Meitä oli paljon enemmän kuin vartijat uskoivat.

He eivät ole olleet missään muualla
niin kateellisia kuin nautinnossa.
Eivät muusta.

Variaatiota on vaikeampaa kuunnella kuin teemaa.
Joskus runo on muualla. Joskus vamma on nautinto.

Jos minulla ei olisi nautintoa,
minulla olisi vain kissa,
saumuri ja puutarha. Ei muuta.

Mutta koska minulla on nautinto,
minulla on kissa, saumuri ja puutarha.
Pisteitä ihmeellisissä paikoissa.
Ihonalaista naurua julkisella paikalla.
Ranteen kimpussa liikkuva kieli.

Kateus saa vartijat repimään hiuksiaan.

Minulla on joskus se, mitä teillä nyt. Teillä se, mitä minulla nyt.

Ajamme vartijat runoon.

81

Malli kulkeutuu kalvojen läpi kymmeneen ranteeseen
ja piirtyy hiilenä tasaisille pinnoille.

Olla viivojen hallitsija neljä kertaa kaksikymmentä,  
toivottu ja hengittävä.

Piste seinästä tuijottaa takaisin. Raskasta työtä

olla tanssimatta ja hengittää.
Katsoa pisteen liikahtelua, tuntea ilma,
hyväksyä kohti maata suuntautuva hymynsä.

Saada aikaan haaste, kun vaihtaa

asentoa. 

Antaa kaikille lupa havaita kaulan arvet.

80

Pienet haluavat sinut
yhtenä, omana, kappaleena.

Joku ostaa sinut monimutkaisena, 

joku yksinkertaisena.
Joku rikkaana ja joku köyhänä.

Selkeyden vuoksi
pysy omana litteänä kirjonasi,
kerää taskuihin kaikki kortit,
vedä aina väärät vivahteet esiin. 

Sanoa kiitos ei
haukkumiselle ja ylistämiselle.
Sanoa kyllä kiitos
hämmentyneille viereen istahtamisille.
Toteamisen voimalle.

Ei ole sinun tehtäväsi pitää muita liikkeessä
vaan vetää raja ja avata se.

79

Polvi pettää meitä.
Se antaa salamannopeita putoamisia katuun.
Tipuin taas keskellä pihaa, sanot.

Näen sen mustelmista.
Alamme unelmoida tuolista.

Tuoliin ei jouduta. Tuoli saadaan.
Kirjaan ei jouduta. Kirja saadaan.

Mutta kukaan ei polta

tuoleja niin kuin kirjoja.

Ihmiset polttavat vain kirjoja.

78

Kun tulin tajuihini,
vartalooni ratkenneet kanjonit
kaikuivat vaimeina ammeessa, jossa makasin.
Siellä vallitsi aineista leuhka auvo, naurava.
Kuulin selvien sairaina vaikeroivan.

Halvaus on parasta.

Kuvitteleeko ihminen vierelleen puhuvan eläimen,
koska ei kuule eläimen ääniä suussaan?

Tulevatko lapset aina seisomaan kadunkulmassa
vaaleansinisissä sukkahousuissa?

Kun olin levännyt, halusin näyttää itseni kaikille:
vedin lakanan varovasti syrjään.

Väleihin avautuivat
yhteenkurotut ihrat.
Joku impala
sitoi vatsaani pingottuneet rihmat kiinni
kipeiden vieraiden ripsiin.

77

Joka kerta, kun luet tämän,
yksi kuolee.

Seitsemällä rivillä on suurempi arvo kuin hänellä,
joka jätettiin äsken elvyttämättä.

Sellainen on sairaiden välinen hierarkia.
Uusi fasismi, vanhan kertaus.

Vaadimme muutosta.

76

Suonet jyskyttävät päässä,
ja luulemme kusseemme housuun.

Pisarat osuvat ja uppoavat.

Lenkkeily on pelkkää lempeä.
Tästä ilosta polku lohkeaa,
ja vajoamme sen pohjalle pisaroiden perässä.

Kaukoputkeen katsomme yksin
ja rauhoitumme jokaisesta erosta
kuten rauhoitumme jälleennäkemisestä.

Tuoliin rakastuu
eri tavalla kuin eläimeen tai soittimeen,
vaikka ei aina omaan tuoliinsa.

Lenkkeilijä rakastuu kaverinsa tuoliin,

vieressä nitisevään.

75

Valkoinen nainen käytti työpäivänsä yliopistolla

siihen, että kirjoitti vihaviestejä keskustelupalstalle,

kun hänen piti kirjoittaa tieteellinen artikkeli.

Nyt hän on ministeri, jolla on keskeneräinen väitöskirja.

Toiset valkoiset 

kirjoittivat runoja ja väitöskirjan,

yhteisötaiteilijat, historian opettajat.

Runo on netissä.

Kaikki se hämmästyttävä,
jolla olet tottunut korvaamaan
kyvyttömyytesi keskittyä,

on jotain muuta kuin runoa.

74

Bussikuski kuulee matalaa kieltä
siltä, jolla on korkea todistus ja sana hallussa.

Artikkeli on falskia laitostunutta kikkailua, sanon minä.
Juokseminen tekee hyvää.

Maailma on suurempi kuin osasto tai alaluku,

mutkikkaampi kuin hyvin istuvat aivot.

Mitä kauemmin matkustaa pilvissä
sitä nopeammin
alkaa korvata käsitteellä
havainnon, suostumuksen ja etiikan
hyppäämisen
sukeltamisen
eron
vaivalloisen kysymyksen, kuuntelun.

73

Uskomme hierarkioihin niin kovasti,
että panemme tietokoneen korkeammalle kuin ompelukoneen.
Yläopiston panemme opiston yläpuolelle.

Mikä vapaus niiden takana: häiriöt loppuvat,
ylhäältä tulevat ja alhaalta tulevat.

Kulkea kesät syksyt jäällä:
opetella sanomaan ettei osaa muuta.
"En osaa mitään muuta."
Opetella sanomaan: "En pelkää mitään."


Opetella huomaamaan,

että talojen seinistä työntyy esiin oransseja sieniä
ja että pääskyset panevat ihmisiä iltaisin nukkumaan.

Mikä vastuu pienillä eläimillä.

Huomata,

että taipeissa on toisistaan selvästi erottuvia hajuja:
uimapatjan, jäkälän ja homeen.
Tyynyjen sisällä neljäsataa vuotta vanhaa ilmaa,

suojeltua, kasteltua.

72

Ihmiset puhuvat eri tavalla ompelijalle, joka

on väitellyt ja tohtorille, joka on ommellut.

Ompelijat huomaavat eron puheessa

nopeammin  kuin tohtorit.

Vanhemmat huomaavat lapsensa,

kun tästä on tullut vanhempi.

Runoilijalle jää ihmettely

ja kourallinen halvaantuneita järjestyksiä.

71

Kivutonta vammaa ei voi ostaa
eikä sitä voi saavuttaa nousemalla hierarkiassa alas.
Sen voi saada sattumalta kuin monikielisen kodin.
Vai onko joku nähnyt kättäni kaupan?

Jotkut teokset ovat vain sormissa, jotkut jaloissa,
jotkut vahingoittuneissa silmänpohjissa.

Nyt joku alkaa taas heiluttaa jäseniään patjojen raoista.  
Joku juoksee ympäri yksiötä ja huutaa.
Voin kertoa faktana:

Kun on lentänyt kulkuvälineestä ulos,
ei pysty matkustamaan yhtä huolettomasti kuin ennen.

Lento muuttaa hermot ja muistin.
Laskeutuminen muuttaa katseen, tunteet ja älyn.

Voin kasvattaa selän kokoisen korvan,
joka kuuntelee rangan tavalla.

Voin vetää päästäni esiin antennit,
jotka luovat ympärilleni suojaavan kalvon.

Voin kertoa faktana, että tyttö voi olla mies.
Voin oppia pois vammaisuuden säännöistä,

mutta en voi lopettaa lentoa.

70

Todistuksia vastaava työ 

sai mekon yökkäämään tyhjää

mutta vastaamaton ei. Se matki tarkasti

ja siksi se uskalsi antaa halvaantuneen käden
opettaa itselleen ompelua ja henkarilta putoamista.

On hyvä ehtiä haaveilla talvesta kesällä 

ja syksystä ennen kesää.

Paita olisi nauranut kyllästyneesti
ja läimäyttänyt mekkoa entisillä housuillaan.

Se käytti hajuvettä, jonka nimi oli Roma,

ja olisi mielellään mitätöinyt

yhden mekon sieltä ja toisen täältä

ja tullut yhdeksi niiden kanssa, joita ei enää ollut.

Ei se mitään, vaikkei paita ja housut voi olla mekko.

69

Keskustelen mieluummin leipäjonossa kehitysvammaisen kanssa

kuin konferenssin lounasjonossa huippututkijan kanssa.

Käsitteiden kanssa tanssiminen on jotain muuta kuin ymmärtämistä.

Sokea jatkaa haarukointia vielä hetken, vaikka lautanen on tyhjä.

Hän löytää aina palan, jota vastapäätä istuva ei näe.

68

Ratkomme vanhoja alusvaatteita kuin ristikoita.

Pysymme linjalla uskomatta sukulaisuuteen.
Niin tekevät sukulaissielut.

Veden pinta on kova.
Siksi roikumme pohjasta
päähän istutettujen rihmojen varassa

kuin emme olisi koskaan haljenneet

ja voimme vain miettiä,
miten kutsua riiputettua lihaa,
kun voi kutsua sitruunapuun tai oleanterin,

käydä laaksossa halaamassa tammia,
kiintyä siihen, minkä voi vain miettiä.

67

Miksi yhtyä sellaiseen,
jonka syliin pääsee vain edestä tai takaa?

Venytteleminen on kesken.
Olemme vasta oppimassa
kyllin piittaamattomiksi ja uteliaiksi.

Sillä niin tolkuttomia ovat ennalta järjestetyt unet,
niin tolkuttomia koneiston viralliset kullat,

ettemme muista, milloin lakkasimme 

paneutumasta ja liukenimme.

66

Kuka suuteli elektronista laitetta edessäni:
vaativa akti,
vei minut uudestaan letkuun.

Ja kun heräsin,
yläruumiissani roikkui elin
kuin uhmakas pentu,
venuksesta tullut.

Olen paralyyttista lihasta
vihaisesti heiluttava barbi.

Alkoivat nostella minua.
Rupesin pitämään noista nostajanaisten kourista.
Empatia tappoi kaikki vammat

Minut pestiin kirurgien hiellä, silmistäni varastetulla.

Kiivaasti, hellästi 

koettivat hoitajat kuristaa
kipeitä kantavan raivon,
eivätkä varomattomat muistaneet sitä vaalia.

65

Kun heille annettiin elimiksi
aistinkarvoja ja kirjakeuhkot,
veret kiersivät liuskoihin.

Ei jäänyt muuta sisäistettävää
kuin sisään tahtomisen turhuus.

Niin olivat kipeitä kaunosielut siitä,
että käsistä irtosi kiimaisia nimiä,
että he aukenivat toisilleen laitteissa.

Yhä vain kollegat toivoivat,
että futonilla olisi asunut susihämähäkkejä,
munakäärmeitä ja luteita,

että patjaan olisi kasvanut huojuvia luita,
ja hapanimelä kudos alkanut ajatella itse.

Ihminen ei voi antaa naiselle mitään.

64

Pyysin äitiä kertomaan, millainen olin, kun synnyin.
Hän sanoi, ettei hän nähnyt minua, 

sillä minut vietiin pois ja pantiin kaappiin.

Pyysin isää kertomaan, millainen olin, kun hajosin.
Hän sanoi, ettei se kuulu minulle vaan vaitiolovelvollisille.
Minut siirrettiin sairaalaan ja parannettiin.

Pyysin lapsia kertomaan, millainen olin.

He sanoivat, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä.

63

Ei siinä mitään, että joku on sokea,
mutta jos hän on sen lisäksi vielä ikävä?

Kettu ja ilves
samassa lupauksessa,
kissa kietoutuneena koiraan.

Yksityinen asia,
täynnä suuhun piiloutunutta kieltä,
hyräilyä kyökin puolelta.

Kovaa yritystä
jossakin siellä,
hassu hypertodellinen ulkomuoto.

Joku jolla on kaikki
kuten kaappi ja kello ja kamera,
jäsenissä tahaton tottelemattomuus,
niskalihaksissa uneni.

Väitin eläneeni. Minulla on mielikuvitusta.

Olen avannut tukan ja ravistellut itseni hereille,
alkanut kutsua kaipausta rakkaammaksi
kuin häntä, jota kaipasin.

62

Oletko kissansilmäinen kasvi?
Sano, oletko teoriameren levä ja koralli,
flooraa ja faunaa seitsemännessä tasossa

mutta älä sano, miksi rakkaus on tahditon.

Sano, kuinka voisin väsyä kuuntelemaan, 

miten jäkälät puhuvat kiville?

61

Veripyökki valitsee sen,
jolla on varaa sanoa ei.

Halut järjestyvät toistensa ohi.
Perversiot jäävät roikkumaan kuin irti revityt hihat. 

Tämä on riutumisen hedelmätila.
Tämä on itsestä vaikuttumisen uusi aalto.
Tämä on hurma hampaat irvessä.

Veripyökki valitsee sen, jolla on kanttia antaa pakit
poikkeukselle ja säännölle,

jota kaikki kummastelevat.
Häntä en ole menettänyt.

60

Ahvenruoho seisoo mudassa kuten hän
jalat kiinni toisissaan ja keinuu.

He olivat kalamaisia ja vaikeita,
valitsivat uhmakkaan aateluutensa merkiksi kynnet.

Kuinka kauan olivat karvat valuneet,
kuinka kauan oli juhlissa ollut kova kuri?

Sormet olivat simpukan sisuksen veroiset.
Kämmenselät säilykepersikoiden veroiset.

Silloin kysyin, onko hän sellainen
jossa on vesikasvien ja lasten
kiireetön into.

Ja hän levitti hihat

kuin hillittömän viileinä viipyvät kalvot

sattumalta tietoisena.

59

Kankaasta tehty kyy haluaa näyttää oikealta tullakseen hyväksytyksi.

Oikea kyy haluaa näyttää lelulta tullakseen hyväksytyksi.

Joskus käärmeet kokoavat itsensä hetkeksi ja itkevät.
Ne katselevat itseään ja lähettelevät surunvalitteluja toisilleen.

Joskus ne järjestävät juhlia ja päästelevät ääniä.
Sitten ne kiertyvät auki ikkunan ääreen ja nauttivat tapahtumattomuudesta.
Ja vasta silloin ne huomaavat miten iloisia ne ovat.

Minulla on ikävä erästä käärmettä ja erään tuolin nytkähdyksiä,
sen istuimen narinaa, sen nousevaa ja laskevaa ajoääntä.

En tarvitse kuuloa, tarvitsen yhden kuvitellun aistin
ymmärtääkseni ettei kaikkia iloja voi verrata eikä kaikkia lapsia kutsua kotiin

kysyäkseni millainen on sinun tuolisi oma ääni,
millaisia sinun pyöriesi äänet.

58

Kukkakuvioisesta kankaasta tehdyllä käärmeellä
on lupa puhua kuolemasta lapsille.

Elämä on kiva paikka, sanot
ja yrität löytää asennon, joka ei satu.

Ja katsoessamme lopun virkeyttä huoneessa
ihmettelet, miksi nauran vasta kotona.
Se on uusi tapa itkeä, ehdotan.

Mutta kuolema ja sinä sanotte yhdestä suusta:
et ole oikeasti vielä iloinen etkä surullinen, sinä vain esität.

Laskeudun matolle, että näkisin
vähemmän järkyttyneenä
käärmeen perspektiivistä tämän vanhan tanssin.

Karvat värähtelevät,
kynnet jatkavat kasvamista,
korvat tuottavat vaikkua.

Tämä on paljon monimutkaisempaa kuin runous.

Osaisinpa käydä läpi vastaavanlaisia järkytyksiä,
mädättää vanhan minäni.

Kuolema huomaa, että yritän vakavasti ja kysyy:
näinkö vähään elävä ruumis pystyy.

Ja nyt sinäkin panet uuden vaihteen päälle.
Puijaat minua ja käärmettä, puhut epävirallisia,
pehmeitä kovuuksia, kokonaisina nieltäviä,

mikä auttaa heti.

57

Olemme elävä loukkaus
autonomiselle ihmiselle.

Me kylmät ja rauhalliset
istumme kädet sylissä,

että löytyisivät lujat suortuvat
ja kynsien alta lämmin lakka.

Me elämme täysillä hiljaa,
aina jo valmiiksi paniikissa.

Tunnemme kädet

takaraivokyhmyillä.

Kirjaimet kutiavat
päänahan alla kuin liukkaat langat.

56

Hän asettui huolittavaksi

kuin vähän käytetty
kesy kääpä.

Pelko on ovela veto.

Joku takoi kuluneen alun
kuin olisi tarjonnut kirveen
ja muut mahdottomat valinnat.

Kuinka kasvattaa hänen laillaan kieli irti,
uskoa lukevansa ajatukset,
jotta olisi me?

55

Ei ole mitään kiitettävää
tapaa suoriutua haluista.

On vain sääriä, jotka nykivät valveilla
ja niitä jotka nykivät unessa,

Niitä, jotka kasvavat korvien välissä
ja monia lämpimikseen väpättäviä polvitaipeita.

On kipunoiksi ratkeileva riittoisuus,
joka asuu kuin riivattu käsieni säikeillä ja sienissä.

Raajamme eivät oikeasti tarvitse meitä.

54

Kovalevyt ovat jo saaneet kaiken sen,
mitä meissä on omistettavaa.

Loppuihin elintoimintoihin
olen koodannut hellyydenkipeyden,
keksinyt monta epätyydyttävää kulmaa
itseäni ja muita varten.

Koukistuneissa sormissa on sukupuoleni seutu,
niskavilloissa teidän läsnäolonne paino
ja keskittymisen sietämättömyys.

53

He etsivät sitä väärästä paikasta
ja löysivät pelkkiä pulleita poimuja.

Olin siirtänyt sukupuoleni muualle.

Kämmenissäni kuhisi sitkeitä salamannopeita matoja.
Ne venyivät siimoiksi,
luikersivät olkaluille ja liikuttivat minua.

Olin valmis uuteen sukupuoleen.

Sanoivat että olin hyvin lahjakas
koska vaivani ei vaivannut minua.

Meissä on tarpeeksi monta
notkeaa lokeroa
voidaksemme muuttaa mieltä.