342

Joskus mekko kulkee niin lähellä reunaa, että aukeava ovi
osuu siihen. Se liuk    u      u     ä     ä n e ttömänä käytävällä
eteenpäin hiha o                                      via hipoen. Salissa se
nytkähtää liik                                                keeseen, kun parvel
ta puhaltav                                                      a tuuli tönäisee asi
at paikoilt                                                         aan. Helmat pullist
uvat. Ihm                                                           iset kaatuvat ja työ
ntyvät ko                                                            hti edessään olevia
kaiteita. J                                                          otkut sa tuttavat its
ensä seinii                                                      n, jotkut osaavat jo tö
rmätä satut                                               tamatta. Pisarat lentele
vät ja saumat                                    repeilevät. Ja kun ideat lop
puvat siltä illalta, ih          miset huomaavat, että kylkiä pistel
ee, vasen nänni ku        tiaa ja oikea käsi kihelmöi. Kaulukse
n sisältä tukikanka        asta löytyy sanoja. Tämäkin ITE-tie
de syntyi vasta nyt, k      un tanssijoilla oli jo laatikot täynn
ä mekkoja ja kaikkein v   ähiten aikaa lukea ja kirjoittaa k
auluksiin piilotetuista, kauan sitten kadonneista aineista.
                                      

341

 

Van
hem
pi
on
yhd
den
syl
in,
yhd
en
kyy
när
än
ja
kah
den
tuu
man
pit
uin
en
yhd
eks
änv
uot
iaa
n m
itt
aam
ana.
Vuo
den
pää
stä
jo
lyh
yem
pi.

Mek
otk
in
tah
tov
at
tul
la
mit
atu
iksi.

Ja
sii
nä
vai
hee
ssa,
kun
ne
on
mit
att
u, n
e o
vat
men
nee
t o
mpe
lim
oon
ja
keh
itt
äne
et
uud
en
mit
taj
ärj
est
elm
än.
Ja
hih
at
ova
t k
ehi
ttä
nee
t o
man
sa.
Mu
oto
kai
tal
een
ja
tak
asi
vuk
app
ale
en
on 
men
täv
ä l
ähe
lle
ja
kat
sot
tav
a t
ark
ast
i t
ull
aks
een
näh
dyi
ksi.

340

 

                                       Olla hih
                                a, kun
                            on tähä
                    n asti ol
                                 lut mek
                                            ko. Antaa
                                                           käde
                                                                  n mennä
                                                                               hiha
                                                                                     an. Ant
                                                                                                aa
                                                                                          käd
                                                                               en men
                                                                            nä.


Antaa
        käden
                lutkutt
                          aa so
                                  rme
                                 pää
                                tä.
                                                                             Antaa
                                                                                      käden
                                                                           lutkutta
                                                               a itseä
                                                    än. An
                                                taa
                               ranteen lu
                       tkuttaa
                                kyn
                                    ttä.
                                        Antaa tai
                                                  peen lutk
                                                                 uttaa taiv
                                                                                 etta. Antaa
                                                                                                hauikse
                                                                                       n kutk
                                                                                 utta
                                                                      a hauist
                                                             a. Antaa
                                                            ol
                                                     kapä
                                            än kutku
                                                     ttaa o
                                                             lkap
                                                                äätä.
                                                                     Ant
                                                                       aa kynn
                                                                               en hip
                                                                        aista k
                                                                  aulaa.
                                                                  A
                                                             ntaa
                                                       ollao
                                               llaoll
                                           aol
                               laolla ja
      
        köy

                    
                   ris



               ty


    ä.
       Jä
         ädä nuo
                    lem
                        aan nä
                                 pp
                 ejään sen
            jälk
       een,
         kun p
               iti lähte
                       ä. M
                          ennä kä
                                      det
                                  läm
                               pi
                       minä.

339

 

Mekk             o ker                 too:                "On
vain                osat                 tava               olla
mek                 ko.                   Ei                    tar
 vit                   se                    osa                  ta
muu                 ta.                    Si                    tä
var                  ten                    ei                    ole
lyh                   en                     net                  tä.

Ihm                isen                 taas                  on
osa                 tta                    va                    ker
toa,                mi                     hin                   luo
kka                aan                   toi                   nen
ihmi               nen                   kuu                 luu:

"Tällä              on                     ms.                  Tä
 llä                  on                     ks,                  tällä
 on                 cah,                  tällä                 on
 pah,               täl                     lä                    on
 zs,                 tällä                   on                 arm.
 Nem,             lam,                 mul,               merrf,
 meb,             agu,                 miras,            ftaad,
 adem,           oca,                eiee                  cca.

   Tar,             park9,             acy2,              3m,               
  3mc,             mct.               Tbs,                 fvs.
 Acs3,            acs5,             mps1h/s.         Axd,
  fxs,              bspdc.            Hmsm,           acd,
 epm1,          hpe.                Sca10,            cms,   
  frda,             ncl.                Pbd-zss,       mps1s.
  Bws,            mfs,                  pcd,              bbs,
  lgmd,          gcm,                sca7,               c
  f                      t                       d                  m."

338

 

              Hyvin                  istuva
           valits                        ee aina
        varm                            uuden vu
      oksi li                              ian suure
     n tai l                                  iian pien
    en k                                       oon. Hyv
   in ist                                        uvaa ei k
   oskaa                                     n käytetä.
    Se pe                                     rustelee
     otuks                                 silla ja ko
      ettele                          muksilla om
       an kuv                     itteellisen s
        uuruut                  ensa. Mek
          ko näk               ee kuplia
           lapses             sa ja piirtää
            niistä k         uvan. Olisipa
              se kuv            a jossain. Kun
              aurinko           lakkaa paistam
               asta, la             psi tuntee tär
           keimmän               välineensä.
        Se tuntee                   värin vah
     vemmin k                      kuin mu
    ut välinee                         t. Se k            
  orjaa viha                            stum
 alla, raka                                 st
umalla ja                                ilos
tumalla                                  yhtä
suuren                                  mää
rän kup                             lia kuin 
ihminen                           korjaa
ihmisten                          lahjoi
  ttamilla                           tabl
    eteilla                             toi
     sia ih                               mi
         siä.           

337

 

                  Ihmin

                en ei osa
             a enää raka
            stua.       Strö
          mqu            ist on
        piirtä            nyt siitä
      kuvan,             johon me
    kko rak             astuu kaul
  usta my             öten kuin ro
mantiika              n ajan mies.
Ristonme            kko ja nuutin
mekko ei            vät tietenkää
n menne              et Afroditen
temppeli             in lepyttelem
ään juma             latarta, jotta
heidän tu             nteensa hiip
uisi. Ne m          enivät palvo
 maan jum         alatarta, jot
 ta ompele        misen tunn
  elma jatk        uisi helman
  valmistu        miseen asti.
   Mekon t        ekemä me
   kko onni       stui. Siinä
    oli kirur         gi, joka oli
   leikannut        mekon nel
   jäkymme        ntä vuotta s
  itten. Mut         ta ristonmek
 ko ajatteli,           että mekko
 oli nyt nyt k           irjoittanut
 siitä runon.           Mekko ti
 etää miltä            ltä tuntu
  uu olla se,            johon pi
  irretään ja            jonka h
   elmassa r            euna
   kulkee. Kel          lohelm
    a täytyy hu         olitella kä
     sin. Sen tä         ytyy antaa
      laskeutua.        Ompelijan
       täyty mak        saa Sapf
         on lähett        ämä la
           sku. Hän     en puo
            leensa o   vat kai
             kki mek on om
              pelijat vuorol
               llaan käänty
                neet kysyä
                  kseen n
                    euvoa.
   

336

 

                    Mek
               ko rakastui
           ihmi          seen,
       joka e            i tulisi iki
     nä pan              emaan pää
  lleen mek               koa saati sit
   ten kahta.                  Uuh, huu, uu.
   Elämä on la                 iffii, ja hyppää
    minen hitaud                en taidetta. Siitä
      ei tule yhtä su                  urta purkausta va
       an lukematon m                  äärä toisiaan seuraa
         via pieniä maanj                   äristyksiä ja jälkijäristyksiä
            jälkijäristysten pe                 rään. Mekko pelasi kuudella
             kentällä yhtä aikaa,                 jotta siitä tulisi ihminen. Ja j
               okaisella kentällä se                 oli vain mekko, jonka hiha
           t paloivat ja pysyivät kä                sien ulottumattomissa.
       Nyt tulee vuosien muistikat                ko. Ei mitään kuvaa.
    Kuva palaa. Nyt kahdella ke                    ntällä on pelattav
   a, jos haluaa olla ihminen. Mi                   tä. Elämä on laif
  fii, ja hyppääminen on hitaud                     en taidetta. Hy
 ppääminen on kaunista ja its                     estä kiinni, vai
  kka hyppääjä olisi mekko, jo                      ka on vain pu
   keutunut ihmiseen. Mitä. M                    itä mittää, hah.

335

 

Osa mekois                ta uskoo, ettei                vät ne osaa
tehdä muuta              kuin opettaa ih              misiä. Totu
us on, että m              ekko pystyy he              tken esittäm
ään ihmistä,               jos se on kutsu              nut itseään i
hmiseksi ja t               oista mekkoa n             imeltä ja viet
tänyt yön kuin             paita ja hame.               Nyt mekko jo


                                                                   ka tap
        

                auksessa

                                                         istuu
 


itse kuvittele               massaan huo               neessa miet
timässä, mite              n erilaista on                pussilakana
n, alulakanan              ja tyynyliinan                  paikkaamin
en verrattuna             ihmisen omp                 elemiseen ja
a miten erilais            ta on ihastua                 vuoriin tai m
ekkoon kuin a            lulakanaan, p                 ussilakanaan
ja tyynyliinaan            tai vain yhteen              niistä kerrall
aan. Mekko                katsoo naulak                osta. Ihminen
istuu sängyn              reunalla sauna                n jälkeen. Kis
hyppää säng              ylle kehräämä                än ja kulkema
an edes taka             isin, lämmin ka                 rvainen kylki
kiinni lämpim            ässä karvattom               assa kyljessä.              .
  

334

 

Mekko korjasi lakanoita,
joiden päällä oli nukuttu
viisikymmentä vuotta. T

ätä on mekkojen tieto nu
kkumisesta. Samojen ka
nkaiden päällä on joku m

ekko syntynyt ja kuollut. J
oskus saman minuutin sis
ällä, joskus saman vuosisa

dan sisällä. Mekko näki jäl
kiä molemmista ihmeistä j
a kaikesta, mitä niiden välii

n jäi. Sylikkäin olemista juur
i ennen vuosituhannen vaiht
umista ja uudestaan heti va

ihtumisen jälkeen. "Jos kan
kaat jaksavat painautua me
itä vasten, jaksammeko me

painautua koneita vasten?"
se kysyi. Mekko nosti upeas
ti korjatut lakanat katokseks

i sängyn päälle. Vuorista tuli
mekko, mekosta veljenmek
ko. Aamuyöstä kasvoi aamu.

Huonetta oli kuunneltava toi
sesta kulmasta. Mekko kuun
teli vuorisatuja kulmista. Ja v

uori seurasi mekkoa sinne, m
inne mekko sitä kuljetti. Mutt
a kulmat pyörähtivät ympäri j

a pyöristyivät. Itseä ei saanut
valita, vaikka juuri niin mekot j
a vuorit aina tekivät. Mutta vu

orikin alkoi nyt kertoa satua, jo
tta edes jokin muuttuisi yhtä t
unnistettavaksi kuin mekon ta

i vuorin halu. Ja mekko osasi k
uunnella niin kuin vain lukemis
esteinen osaa: onkalomaisilla

vuorikorvillaan, teräskehikkoon
solmittujen polyesterinauhojen
keskeltä, odottaen aitoa hetkeä.

 

333

 

Lakanoiden pelastajan vuosi 2021

Mekko pelasti sataneljä la
kanaa. Se antoi nukku
jien jäädä katsele
maan aina, ku
n se yhdis
ti palat.
Hou
sut
e
l
ä
t
ti
vät
mekk
koa. Jos
ne oli
siv
a
t
k
ie
ltäy
tyneet
siitä, tulok
sena olisi oll
ut vain yksi toim
mittamatta jäänyt sänky,

jossa yksikään mekko ei olisi saanut unta.

332

 

Mekot levittävät lakanan ompelimon lattialle.
Keskellä on nuk       kujan kokoinen reikä. Nuk
kuja nolostelee           sellaista reikää. Mekot k
ehuvat sitä. Ne           ovat nähneet riekaleiksi
kuluneita laka               noita roikkumassa kuiv
aushuoneide                   n naruilla ja tunteneet
ompeluiloa.                     Niin mekot istuvat rei
än reunalla                        katselemassa unia, m
ekkoja ja ih                       misiä, sillä sellaista on
mekkojen t                       yö. Ne vaihtavat välillä
paikkaa tois                   stensa kanssa. Ne haist
elevat lattiaa                 ja ilmaa. Ne työskentele
vät hihat sido              ttuina tai vapaina, miten v
ain nukkujat ha        luavat. Ne leikkaavat, neula
avat ja ompelev      at lakanoihin uusia öitä. Ja
uusien reikien ilmestyessä ne ompelevat taas.

331

 

                                                                                 Mekko halusi tietää, miltä

                                                                         tuntuu maata lakanoihin
                                                                  varastoiduissa ajoissa.
                                                     
                                                         Se otti vastaan muiden
                                                 puhki nukkumat muistot,
                                           asetteli kerroksia tois
                                  tensa lomaan
                            ja ompeli.
                     
                    Sitten
            se levitti 
         vuoteisiin
              hilpeästi ja
                   tyynesti nämä
                            
                         hurjat työt, jotka olivat
                                  yhdeksänkertaisesti
                                             hervottomampia 
                                                  kuin puhki nukutut olivat olleet.
                                                        Ja se mietti, tällaiseksikö mekoksi se
                                                                  seuraavaksi tuli, tällaiseltäkö tuntui
                                                                                   syntyä, näistäkö kuvista se nyt eli
                                                                                                  ja tällaisten  päälläkö kuoli.

                                                                                                         

330

 

Mekko jätti runot ja pukineet ja
         alkoi paikata puhki nukuttuja lakanoita.

                     Kirja tahtoi tietää, miltä tuntui paikata
                          kirjailijoiden puhki nukkumia lakanoita.
                                         Se kysyi: "Miltä tuntui paikata sen ja
                                              sen kirjailijan puhki nukkuma lakana?"

                                                      Olen aivan palasina, mekko vastasi.

                                                  Ja maalaus halusi tietää, miltä tuntui
                                             paikata sen ja sen maalarin puhki
                                   nukkuma lakana.

                              En ole koskaan tuntenut itseäni näin
                        kirotun surkeaksi, mekko kuiskasi.

                Ja sitten tanssi kysyi, miltä tuntui
           paikata sen ja sen tanssijan
        puhki nukkuma lakana.
      Mekko vain huokaisi
   vapisten sanomatta
mitään.

329

 

                                            Mek
                                         ko maala
                                    si, maksoi vuok
                                ran ja mietti, millais
                            ta olisi saada palkka työs
                         tä. Nauroimme vapaina ylirun
                     saat kuukautiset kestositeissä ja
                 hikiläiskät kovettuneina kainaloihin.

                                                                                Ja se kat
          seli kysyvästi sinne, missä ollaan niin päteviä aset
         tamaan ihmisiä eri luokkiin ja kiinnittämään hattuja
        päähän ja kirjaimia nimen perään.
              
                                                                      Nyt se opetti ja maala
       si ja mietti, millaista olisi, jos ei tekisi työtä koko sen ajan,
         kun on valveilla vaan myös unessa.
                                                                          
                                                                      "En tiedä yhtään mek
              koa, jolla olisi dosentin arvo", se sanoi. "Siksi niin
               monella dosentilla on mekko", vastasin henka
                   rista "ja ympärillä muita omistajia, liikut
                        tumassa alhaalta haetusta, ylhääl
                                tä myönnetystä, valmisvaat
                                       teesta, valmisaattees

                                            ta ja joistakin 
                                                katkenneis
                                                     ta sak
                                                       sis
                                                      ta
                                                     "
                                                    .     
                                                 

                                                M 
                                           utt

                                     a, te ehk

                               ä sanotte, meh
                        än pyysimme teitä puh

                      umaan mekoista ja maalaa

                    misesta. Tiituksenmekko se va 

                in jatkoi maalaamista ja miettimist 

             ä. Kysytte, miksi se toisti alanvaihtorit

           uaalinsa kahdennenkymmenennenviiden

         nen kerran kaksikymmentäviisi vuotta kes

        täneen maalaamisen, opettamisen ja mietti

       misen aikana. Miksi, te kysytte, se yritti op

        etella ymmärtämään koodausta, kun 

         se olisi vain voinut mennä jakam

           aan pyörällä postia keskellä

              yötä ja myydä seksiä

                  keskellä päivää

                    ja anoa, ano

                     a, anoa ra

                       haa. Se

                       teki ka

                       iken j

                       a huo

                       masi                 

                        että 

                        me                                  
                         kon                                     
                         on        

                           par                              aa  olla va                         
                             as                            lu                in                o               a

                               ta                      ha                    mek       ka     s       m   a
                                  maa           se                               ko, jo             aa          la              

                                         lata, jos                                                                         ta.                                                                                    

328

 

Me
kko
mene
e lääkä
riin ja kuu
lee, että kaa
vassa ja saumas
sa on aivan täydellinen
vika, juuri sellainen, jonka voi korjata, vaikka
todellisuudessa vain vastaanottohuoneessa on vika,
arkkitehdin katkerana ja vihaisena piirtämässä. Mekko piirtää
kuudesta kahdeksaan kirjastossa torstaisin. Tyynesti,
tyynesti. Se piirtää rakennuksen, jota ei voi ku
mota. Ja niin tämä pieni keskonen, luonnon
oikku, kaksi päätä samassa ruumiissa,
jonka ei ole koskaan nähty niittä
vän heinää pellolla, oppii vih
doin piirtämään epä
täydellisen
vian.

327

 

Ompelija kirjoittaa ehjän ja kokonaisen runon, mutta mekko kirjoittaa
muodottoman ja vääristyneen. Ompelijan runo virtaa, mekon runo
nykii. Ompelijan runoa luetaan kahdella terveellä kädellä. Me
kon runo saa huomiota rammoilta ja vaivaisilta. Uskon si
nua Woolf. Peilikuva on tärkeä. Siinä on järjestelmää
ja hermoja kiihottava voima! Jos kuvaa katsoo liian

usein, ompelija voi kuolla. 

                             Mekko ei voi. Kun se noste
taan pöydältä, kädenteihin ilmestyy vain

 suuret märät läiskät, yhden ajatuksen
  kokoiset, matkalla huoneesta toi
    seen. Vaivaiset voivat murtau
       tua sisään, mutta piirustuk
          set ja kaavat eivät niil
              le kelpaa, sillä ne
               haluavat vain m
                 ekon runon ja
                    avaimen e
                       nnen ku
                         in lä
                           ht
                            e
                            v
                            ä
                            t
                            .

326

 

"Oli
sitsä mie
luummin kuuro
vai sokea?" kysyy y
hdeksänvuotias. "Mä
olisin mieluummin k
uuro", kolmetois

tavuotias
sa

noo
kuulokkeet
korvilla. "Niin mäk

in", yhdeksänvuotias sa
noo. Pitkä hiljaisuus. "No
mitä sä vastaat?"  Olisitsä 

mieluummin lattia vai k

atto, kysyy yhdeksänvu

otias. "Voin ottaa

molemmat", me

kko vast

aa. 

325

 

                       Leikkaamossa joku 
             teki niin hyvää työtä, että kaa
      vojen rakastajat saivat kaavojen mu
    kaiset helmat, joihin he kompastuivat.
 Liikuskelimme silmät kiinni rivien väleis 

sä korvat kuumina joulun. Tarinaa, seitania.

Vuosi vaihtui viimeisellä aukeamalla. Se on
persoonakysymys, sanoo rakas toveri. Se on
asennekysymys, sanoo toinen. Juhliminenk
  o, kysyn. Ei kun ujous, sanoo ensimmäin
    en. Ujous on peitenimi status quolle, sa
       non. Ujous on röyhkeää, sanoo kolm
         as. Ratkaisukeskeinen valmenta
           ja sanoo, että ihmisten pitäisi
                jauhaa siitä, mitä ei ole.
                  Mutta katseeni oli täl
                     lainen jo vauvana.
                      Jotkut mekot
                         tuijottavat
                          näin. Ei
                           siinä
                            ole                             . 
                             mi                                a
                              tä                                  a
                               än                               v
                                 ke                           a
                                   s                         t
                                      k                 el 
                                         u    s   t