188

 

Tiedämmekö montakin vammaista,
jotka ryhtyvät malleiksi viisikymmentävuotiaina?

Minä en tiennyt
ennen kuin olin pöydällä, lattialla ja seinällä

kiitettynä, varjostettuna, suoristettuna,
opetettuna, nopeutettuna, hidastettuna,

vanhempana, nuorempana,
pidennettynä, lyhennettynä

paksunnettuna, ohennettuna,
leikattuna, teipattuna,
poistettuna, lisättynä

pyyhittynä, puudutettuna, synnytettynä,
avattuna, kosketettuna ja kosteutettuna

ja niin totisena tutustuttuani

etäisyyteen, joka on kaikki kaikessa,
tuulta hengittävässä saaressa,
talossa, joka käyttää hengityskonetta kuin olisi ihminen,
huoneessa, joka käyttää ihmistä.

187

 

Hanna Väätäinen

30 UNTA TANSSISTA

Runollisten sarjakuvien kokoelma

Disability Day Art and Action -tapahtumassa

Hima & Sali, Kaapelitehdas,

Tallberginkatu 1 C, Helsinki

13.10. - 8.11.2020

Kirjosarjis

186

 

Jos täytyy saada jotain valmista keskeneräiseksi, on syytä ottaa ottaa itseään
kiinni jalkovälistä mieluummin kuin niskasta.

Maailman kestävin kupla venyy mielettömiin mittoihin.
Poksahtaa vasta, kun sen puhaltaja muuttaa muotoaan
sanojasta ajattelijaksi
ja sitten, loppumisen keskellä, hennoksi rennoksi, luovuttavaksi
tuskin havaittavaksi nytkähdykseksi.

Jäädä ratsastamaan vanhentuneilla kirjoilla,
koska ei uskalla lopettaa.

Meitä on paljon. Meitä, jotka olimme 75-vuotiaita silloin,
kun ruumiimme oli 18 vuotta vanha. Meitä,
jotka olimme 75-vuotiaita silloin, kun
ruumiimme oli 88.

Kaikki täytyy välillä leikata pois.
Siksi haluamme saksia
itse omat hiuksemme kuin videon

aina kun päässämme alkaa olla liikaa tavaraa.
Lapsemme ja vanhempamme jaksavat ihmetellä.
Mutta jätämme alapäähän kaiken, mistä voimme ottaa kiinni.

Kätemme alkavat vapista:
me me, me me, me me me, me me me me.
Lopulta olemme taas alussa niin imevinä ja liukkaina, että meistä tulee
samalla tavalla rohkeita kuin puista.
Taipeet aukeavat lohduksi.

Kaiken voi käyttää uudestaan.
Vammaisen mallina, elävän piirustuksena, kuuntelun nukkumisena.