218

 

Mies kiusaa viisikymmentä vuotta samaa naista tämän kotona
ja lempilomakohteessa.

Raskasta joulua, he toivottavat,
kun mies on yhtäkkiä ottanut viikon mittaisen tauon.

"Me ollaan täällä hirmu pahalla mielellä,"
he sanovat lapselle,

anteeksi, projektiolleen toisella

mantereella asuvalle,

joka rukoilee heitä eroamaan.
Sädekehät kolahtavat luuria vasten.

217

 

Ziegler on katkera. 

Honegger on katkera. 

Bitter Is Better, sanoo Wilde.

Nyt marssitaan netissä pöksyt märkinä.

Mukasivuutettu, mukasyrjitty 

katsoo silmien viereen. 
Vilkaisee silmiin vasta sitten, kun joutuu avautumaan kipeästi.
Raja on ihana alittaa ja ylittää tiedon vuoksi
uudestaan ja uudestaan. 

Kesällä paistaa kaksi aurinkoa.
Toinen päämme sisällä ja toinen ulkopuolella.

215

 

Luciasta kasvoi väkivaltaa käyttävä vammainen nainen.

Siitä tarinoita kertova ihminen on hiljaa. Lucia on parempi
kuolleena.
Sillä jos ihminen alkaa puhua

päälleen hyökänneestä sokosta rammasta,

kansa menettää näyn, lapsiperhe menettää avun,

lahjoittaja menettää bileet

ja Lucia pääsee karkuun pullat ja rusinat mukanaan

niin kuin jotkut Luciat pääsevät.

212

 

Lapsi kysyy: Kuolisitsä mieluummin
vai satuttaisitsä itses tosi pahasti?

Hän osoittaa minua jousella:

Äiti, sun pää on joulukalenterin aukko. Kun sen avaa, näkee aivot.

Hän nostaa viulun leuan alle ja soittaa.

Entinen tanssija moittii menetelmää, joka pilasi jalat.
Entinen muusikko moittii kenttää, joka pilasi kädet

perustamatta uutta suuntaa.
Uskovainen moittii lahkoa, rakentaja tahkoa.
Ompelija neulaa, kapteeni keulaa.

Entinen runoilija moittii kirjaa liiasta yrityksestä ja sanoo:
runous on lakannut hengittämästä koneellisesti.

Mieluummin satuttaisin kuin kuolisin.

211

 

Malliin ei kosketa, mallista ei tykätä tai jätetä tykkäämättä, 
mallia ei haistella, ei katsota liian läheltä eikä kommentoida. 

Piirustus kosketellaan valmiiksi, se jätetään tai hylätään, nostetaan seinälle,

jaetaan, otetaan alas ja pannaan piiloon.
Sitä katsotaan silmät melkein kiinni,

ja vain malli muistaa lämmittimen tuulen kasvoilla ja jalkapohjissa.

210

Lapsi opettaa minua:
Aunot ovat sukua toisille Aunoille, Unot sukua Unoille.
Suvut määräytyvät etunimen mukaan, jonka voi vaihtaa.
Meillä asuvat kaksi aikuista ja kaksi lasta
eivät siis ole toisilleen sukua.

Ja minä lisään:
Tulemme aina kirjomaan

sen ja sen ja sen kanssa, jonka jumalat ja ihmiset
jättävät ilman pisteitä.

Odotamme työt levitettyinä.
Odotamme, että sanat asettuvat,
tulevat tai jättävät tulematta
kirjomaan, karjumaan.

Palkintomme kuuluu sille ja sille ja sille,
joka ei saanut mitään.

Ja tämän järjestelmän ulkopuoliset palkinnot,
vialliset viralliset, menevät aina sille,
joka on jo saanut kaiken.

205

 

Ajaa autolla joka paikkaan kuin asuisi Amerikassa,
vaikka asuu mantereella, jonka päästä päähän voi kävellä käsin.
Käyttää koronaa, kaamosta, perunaa, Amosta
tekosyynä voidakseen istua autossa.

Huomata olevansa se, jonka kanssa jokainen auto haluaa olla.
Olla se hetkahtamaton, jonka kuullen autot avautuvat toisilleen.
Panna runoon kaikki se, minkä auto panee autoon.

Tajuta oma hutera sijaintinsa
kehuttavan ja haukuttavan rajalla ja arvata
aivan kohta tapahtuva tippumisensa kyydistä.

204

 

Olemme koko ajan vihaisia 
kilpailemiselle tähtijärjestelmässä, 

jossa Pluto ei ole Venus eikä Venus Pluto, näin ihminen itselleen uskottelee,

vaikka kappaleet vaihtavat paikkoja koko ajan. Pluto on Venus. Ei ole. On.

Mutta liian löysien tai liian kireiden housujen takia

paljastunut peppuvako on meistä käsittämätön,

vaikka se on pelkkä vako.

Se on toisinaan karvainen, toisinaan paljas.

Se ei käänny oikealle eikä vasemmalle,

ei ulkoradalle eikä sisäradalle,

jos molemmissa suunnissa on tarjolla
vain auki loksahtanut leuka, penaali tai ammolleen unohtunut laukku.

Vaolle puhumme sen omalla, kirjattomalla,
toisinaan rasvaisella, näppylöiden peittämällä
peppuvakokielellä, jonka japanilainen mestarietsivä tuntee.

Kaikki vaot, jotka jätämme kehumatta, koska niitä ole koskaan kehuttu,

loputtoman monipintaisina pelkkinä paljaina vakoina,
kääntyvät lopulta pois.

203

 

Näemme

1

aikuisen roikkumassa 

palkintojen välisessä päivityslaskeumassa

ja paljastamassa katselukalunsa,

(lähettämässä feministeille
yksityisiä kiimaviestejä, 

tämä akateeminen elimellä-hiljentäjä)

2

aikuisen yökkäämässä päivityksestä,

jossa on kuva toisen mantereen kirjoista

(uskaltaisi kyllä itsekin koskea jokaiseen 

kirjoon kämmenellään
mutta tanssiin ei edes pikkuvarpaan kärjellä 

tai kokonaisella jalkapohjalla,
näin hän yhteisölleen pulleana julistaa),

tätä näkee paljon,
lukeneen sentristin harjoittamaa leikkivihaa:

vastarintaa liikkeelle. 

Herttaiseksi tulkittua maneeria. 

Pihvi lätsähtää 

alemmylemmalemmaksi 

kuin mihin paperit 

antavat mahdollisuuden.

202

 

Valmistaudumme omaan kodittomuuteemme

tarjoamalla majoituksen ja katsomalla itseämme

nukkumassa pahvilaatikossa silloin, kun meillä on vielä koti.

Kadulle voi hypätä monta askelmaa kerrallaan ylöspäin

tai alaspäin. Suku voi jatkaa juhlimista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Keskellä on väljää, siellä on aina vain vähemmän väkeä,

mutta alemman ja ylemmän osan välissä on pari universumia.

Huoneen katon läpi ylikasvanut rukoilee päästäkseen takaisin

olemaan se hieno tomaatti, jollaisena haluaa tulla muistetuksi.

200

1

Alkoholismissa kaikki ovat samoja.
Bussissa tuo nuoren naisen viereen istuva kolmekymppinen vanhus
ja stay upeissa itsensä kupeissa näkevä
emansipaatiosta kuin lattiasta
lasit helisten läpi mennyt hajustettu kirjakielinen,
joka kutsuu kaikkia muita muijaksi paitsi itseään, meitä,
uskaltaa jättää huorittelematta ääneen.

Molemmat kertovat, että He Juovat Nyt. Toinen sanoo 

sen nuoren naisen korvaan,
toinen laitteeseen. 

Kuvatekstinä syy: tehty työ, joka tuntui niin pahalta,
että oli pakko juoda vähän lisää.

2

Kutsussa lukee:
Runojen esittämisestä ja julkaisemisesta ei makseta palkkiota.
Näin alas laskeudumme saadaksemme äänemme.
Tulemme punaisiksi reiluudesta.

Vastustamme juuri tällaista känniä
omistamalla tehtävälle tunnin elämästämme. 

Kapinamme pannaan syrjään,

koska siitä tunnistakin voisivat sinivalkoiset 
peukuteikunpersut saada ilmaa.

3

He-me yrittävät kestää onnistumiset 

valitsemalla tekstin alle kuvan
vinossa olevasta pullosta.
Hampaat kuin connecticutilaisella seniorilla.

1980-luvulla saimme Amerikasta 

matkalaukullisen vaatteita. Vielä mekin näytämme 
samalta ennen kuin hermostumme ja tutte. Terveydenhoitaja kysyy 

päihteiden käytöstä. Olemme tuohtuvinamme. Tutkimme runoja. 

Emme halua luopua omasta maalistamme.

Huomaamme, että alasti eivät työt lopu. Kontrapostossa voi ajatella selvästi.

199

 

Keskelle mahtuu vähän älyä.

Kun on ollut siellä tarpeeksi kauan, 
maailma on taas litteä oltuaan hetken lähes pyöreä.

Jäädä jankuttamaan johtajasta perheessä,
vaikka voisi puhua hänestä, joka on saanut kolme negatiivista 

ja hänestä,
joka on saanut kolmekymmentä negatiivista ja tippunut, 

luokittelemattoman
kielensä perässä reunalta.

Mutta keskeltä näkee ne,
jotka ovat itsekin keskellä kuin selät,
tulevat toimeen, saavat pari arkaa sanaa sanottua,
ummistavat ja aukaisevat aukkojaan oikeassa rytmissä.
Uudestaan ja uudestaan he istuvat pettyneinä

raunioissa dokumentoimassa grillaamaansa riitaa
ja jättävät lentämättä lempisaarelleen vasta, 

kun sen rannoille ajautuu tyhjiä veneitä.

198

Painumme ulos, kun muut painuvat sisään.
Koiraihmiset keinuvat paikoillaan.
Vesi tulee. Pesemme itsemme ulkona
ennen kuin pesemme itsemme sisällä.
Ompelija näkee
ihmisten turhamaisuuden yhtä läheltä
kuin juoksija.

 

196

 

Aikuisuus on kysymistä.

Kehua sydämestään niitäkin, jotka itse pystyvät
teeskentelemään kehuvansa 

muita esittämässä kysymyksiä.

Näyttää esimerkkiä luovuttamalla 

verta, elimiä ja äänensävyjä

ja tallentaa 

ai lap kui sen sen 

karkeus 

arkistoon 

tulevaisuuden kysymyksiä varten.

Pelastaa pelkällä lempeällä esimerkillä 

rääkkääjän rääkätty yritys kysyä

kuin se olisi henki. 

Ne vaihtavat välillä alas, joilla on korkea kieli.
Ne vaihtavat välillä ylös, joilla on matala kieli.

Hyvä kysymys on purukumin makuinen kupla.

195

 

Jos mä nyt kuolisin, haudattaisko mut sinne pienten puolelle, hän kysyy.
Onko siellä kahdeksanvuotiaiden osastoa, hän kysyy
ja kuvittelee itsensä maan pinnan alle.

Kuvaa pitää uskaltaa katsoa. 
Mennä piirtämään se, mitä ei on ole.
Kertoa itseään näkymättömäksi.

Mennä hoitoon ja kuvitella pahin mahdollinen tapa kuolla.
Kuvitella sen jälkeen paras mahdollinen tapa kuolla.

Saada puoliskot keskustelemaan 
sokean oppaan äänestä ja kädestä pitäen.

Mennä autoon. Mennä hissiin. 
Katsoa lasta ja hänen vanhempaansa.
Nähdä vetoketjut, jotka on onnistunut vaihtamaan takkeihin.

Päiväkausia kestävä
ylös ja alas liikkuva ilo heti kuoleman vieressä.

194

 

Osa innostuu pukeutumaan kirjoitusasuun
saadakseen otteen tekstileivästä. Tulee näkkäri, tulee limppu.

Lukumoukat
menevät julkaisemaan imelletyn elämälaatikon ohjeen, mietityn.
Samat perunat jokaisella. Huolellisesti valitut, jalostuksen
tuloksena saadut maut. Mikään ei tunnu enää miltään, he sanovat,
ilman imelyyttä.

Sivistyksen voi nostaa pöydälle,
mutta lattialla on sen paikka.

Ja lattialla istuvat vaatturit
vaihtamassa asuihin ehjiä vetoketjuja
entisessä tehtaassa, jossa on edelleen sähköt.

He käyttävät polvea ja likaista jalkapohjaa,
vaikka piti käyttää kättä ja silmää.
Täytteet tursuavat väleistä.
Tapahtumat ummistavat kerroksissa silmiään.

Imelistä imelin ei uskalla tapella heiveröisesti loistaen
pienellä huokoisella laulullaan

muiden kuin itsensä puolesta,
pistävän kainalohien pelossa. 

190

 

Olemme olemassa

seitsemänkymmentä vuotta sitten

ommelluissa hameissa.

Ompelemme käsin uuden hameen vyötäröön

ja uuden vyötärön hameeseen.

Tunnustelemme sormillamme kaikkia niitä sormia, 

jotka ovat vetäneet ketjuja kiinni.

Pyydämme pari kymppiä,

ja he lataavat viinipöhnän 

ja lääkkeiden pullistamat kasvonsa someen,

kun voisivat laittaa kuvan hameista.

188

 

Tiedämmekö montakin vammaista,
jotka ryhtyvät malleiksi viisikymmentävuotiaina?

Minä en tiennyt
ennen kuin olin pöydällä, lattialla ja seinällä

kiitettynä, varjostettuna, suoristettuna,
opetettuna, nopeutettuna, hidastettuna,

vanhempana, nuorempana,
pidennettynä, lyhennettynä

paksunnettuna, ohennettuna,
leikattuna, teipattuna,
poistettuna, lisättynä

pyyhittynä, puudutettuna, synnytettynä,
avattuna, kosketettuna ja kosteutettuna

ja niin totisena tutustuttuani

etäisyyteen, joka on kaikki kaikessa,
tuulta hengittävässä saaressa,
talossa, joka käyttää hengityskonetta kuin olisi ihminen,
huoneessa, joka käyttää ihmistä.

187

 

Hanna Väätäinen

30 UNTA TANSSISTA

Runollisten sarjakuvien kokoelma

Disability Day Art and Action -tapahtumassa

Hima & Sali, Kaapelitehdas,

Tallberginkatu 1 C, Helsinki

13.10. - 8.11.2020

Kirjosarjis

183

 

Vanhemmat antavat lapselle luokkanousun
koulutuksella, jota eivät itse suostuisi koskaan edes kokeilemaan.

Mutta lapsesta tuleekin lopettaja, opettaja,

sillä ylhäällä mennään todella alas. 

Niin alas,
etteivät oppilaat enää erota pohjaa laesta.
Sitä vanhemmat eivät tienneet.

Lapsen lapset eivät pidä lapsesta,

jollaiseksi aikuinen laella tulee.  

Mutta laet menevät yhteen, koska jotain puuttuu.

Pohjat muuttuvat puuttumiseksi. 

Huomata, että kaiken luetun hukkaan meno
oli vain turhaa pelottelua. Jostain luettua sekin.

175

 

Pysähdymme olemaan niin voimakkaita,
että kaikki paljastuu 

piirtäjistä.

Olla pehmeä peili ilman vaatteita, pitkään istuvana laidassa,
seisten nojaavana, viisi minuuttia makaavana tanssivana kivenä,
kolme minuuttia kyykistyvänä ja minuutin ajan 

tulevaa kuvaa jo poimivana,
venyvänä, kaareutuvana, 

kiertyvänä kippuraisena kylkenä,
klassisena konttaavana kuningattarena

kaupungissa, jonka kaikki äänet ovat menneet taloihin sisälle,

ja kaikki liikkeet tiivistyneet tähän
pieneen luokkaan
piirtoaikaan, joka haisee fiksatiivilta,
kahvilta, hieltä ja tekokuituiselta aamutakilta, lahjalta.

Ja luokan seinillä pienten tekemissä viivoissa
ihmiset nukkuvat peitot korvilla,
ja peitoissa nukkuvat ruutuina hurjat unet.

174

 

Joskus ilo on mattaa kipua.
Pieli jää kipuamatta silmiin, vaikka on bileet. Kulmakarva kiristää.

Sektorit laskeutuvat punaisina paketteina kuista,
ja sairaat lakkaavat olemasta velkaa läheisille siitä, että selviävät.

Kehno ajatus vaikeasti kerrottuna
onkin huonompi kuin hyvä idea mutkattomana runona.

Aika on vonksin vinksin. Tekee rampa tai nainen
minkä tahansa valinnan, hänen ajatellaan sisäistäneen vihan.

Uoma, uomo ja uomi: niistä viritetään uusi kansa, ansa.
Kakut tutisevat.

Käsin maalatut haivenet lepattavat lattialla laitetaivaassa.

173

 

Me, te ja se ovat korvanneet minän ja heidät.
Maailma on avautunut alaspäin ja sivulle.

Ilmassa suhahtelee kasveja,

jotka ovat lakanneet menemästä lihasta.

Kauan sitten korkeuksista lensi vielä leluja,
koska pienen piti unohtaa pelko.

Voima oli tallella. Yksi pääsi kipuamaan 

ja toinen laskeutumaan.

Aikuisuuteen kurotti riittämätön juures,
joka kapeni ohueksi säikeeksi ja katkesi.

Kauan sitten työtä oli korkeuksissa niin paljon,
että kiittäminen oli muuttunut teeskentelyksi
ja juhlien piti olla överit, jotta ne olisi erottanut arjesta.

Tarvittiin paljon parvia ja juhlia
jokaisen pienenä rikki menneen lihaminän kannattelemiseen.

Ihmisproteesit suostuivat.
Kaikki yrittivät mennä rihmoista,
jotta muistot olisivat haurastuneet

ja minät olisivat pysyneet.
Me, te ja se olivat silloin jo alkaneet erottua.

Pavut, perunat ja kurpitsat tulla minän ja heidän tilalle.

171

 

Alamassa voi kieltäytyä menemästä,

vaikka ylämassa suostuisi menemään sisään

esteelliseen taloon.

Ruumis kielii.

Lantio, kädet ja jalat 

pulauttelevat totuuksia 

suunnittelijoiden taidoista

ja niistä, kotka eivät suostu muuttamaan

taloa kaikille turvalliseksi.

Hiljaisuus maksaa. 

Sanojen puutteessa itse talo alkaa huutaa.

Rammat ulvovat Bulevardin vinteillä ja kellareissa.

170

 

Istuva vaate on uusi tapa olla talo.

Siinä on luiskat ja leveät ovet

kuin siivekkeet ja imu-urat,

ja sulku vihaa vastaan.

Me-te pääsee ulos ja te-me pääsee sisään.

Se on istuva talo.

Surun nykyisyydessä
talo sulkee ulos vain

pyörätuolin,

mistä liikkuvat vihastuvat.

Ilon nykyisyydessä 

talo on istuva vaate. 

Sujahdamme teinä, sujahdatte meinä 

yhtä vaivattomasti sisään ja ulos.

168

 Hanna Väätäinen

30 UNTA TANSSISTA

Runollisten sarjakuvien kokoelma

Kynnys Gallerian ikkunassa

Yliopistonkatu 9 b, Turku

6.- 30.9.2020

Kirjosarjis

167

Suussa on paljon ylimääräistä: 

sokeria, sylkeä ja kiveä,

pakottava piste kitalaessa heti etuhampaiden takana

ja vihamielinen sana, jota kilpikonnakissa juoksee pakoon unissaan. 

Luurangot laulavat. Kieli haluaa tanssia perässä. 

Kilpikonnakissa säpsähtää hereille.

Ihmissormet leikkivät lintuja, jääpiikit törröttävät silmien välissä.

Suuhygienistit menevät ja tulevat. He poistavat kivet. 

Sahaavat piikit. Antavat tarran. 

Ikenet verestävät hetken.

Suuhygienistit tekevät pitkää päivää. Kilpikonnakissat kehräävät.

Kivet yrittävät palata ja mennä kulttuurista. 

Moukat meissä menevät halpaan.

162

 

Viemisen ja seuraamisen voi oppia, jos on pokkaa.
Saaminen vaatii lahjaa.

Ilman lahjaa on vaikea saada ajatuksia.
Vaikeampaa kuin oppia viemään ajatuksia
ja oppia viemään niitä loppuun
ja saada saaminen näyttämään seuraamiselta. Aikuinen järkyttyy

mieluummin muiden synnytyksistä kuin omistaan.
Järkyttyy, kun kuulee kuinka monta tikkiä ja kuinka monta pussia verta.
Kuinka monta väsynyttä hoitajaa ja kuinka monta virkeää.

Kuinka monta kaalinlehteä, kuinka paljon luumumehua.
Kuinka kipeät nännit, kuinka ulostyöntynyt peräpukama. 

Hysteeristä naurua ensimmäisessä vaipanvaihdossa.

Alahuuli ja ylähuuli menevät vuosikausiksi miettimisasentoon
ja oppivat vastaamaan mihin tahansa kysymykseen.

160

Meitä ei ole kukaan koskaan auttanut,
hän sanoo meille, menee kotiin ja alkaa karjua. Kissa nostaa päänsä, 

puoliso laskee päänsä.

Pystyn haistamaan raa'an sydämen, jonka kissa on jättänyt syömättä yöllä.

Lapset ovat ommelleet heidän vaatteensa 

ja hakeneet kaivoksesta metallit heidän puhelintaan ja hybridiautoaan varten. Ja heidän omat lapsensa

tietävät jo, ettei karjumista luokitella sairaudeksi.

Hevilaulajan kurkusta tulee verta.
Kukaan ei ole koskaan auttanut meitä, hän sanoo,

ja laittaa Chopiniä soimaan.

154

Jäädä liikuttumaan bussilinjalle. 

Kulkea lähiöstä toiseen pimeään aikaan,

palvoa viisikymmentä vuotta vanhoja suuria taloja,
oikukkaita verhoja ikkunoissa, lampunvarjostimia verhojen takana.

Näihin pääsee julkisilla. Vierekkäisiin ja päällekkäisiin

maagisiin hajumaailmoihin, joista kuuluu ääniä toisiin,
kanssani samanikäisiin keittiöihin.

Hissi, oranssi ovi, rappukäytävän punainen seinä

ovat minulle auringonlasku rantamaisemassa. 

Jään hetkeksi liikuttumaan ja otan kuvan.

Kuopus on tehnyt olohuoneeseen paikkasidonnaisen teoksen. Pitäköön
koko huoneen.

Kalliolla viitoskerroksessa lapsuuteni kolmiossa
asuu nyt joku. En tiedä hänestä mitään.
Se, joka kasvoi tässä ennen minun lapsiani, ajattelee meitä joskus.

153

Soikean havainnot maailmasta
kuvottavat suurta osaa kuin huvipuistolaitteissa ajelu.

Soikeuden hoitaja huokaisee muka ihmeissään. 
Laitteen takana joku jätti, tässä, nyt, 

soikeaksi toisen,
viranomainen jätti näkemättä,
mitä tapahtui. Vain lapsi puuttui kehumalla.

Eläytyminen on aito ajelu.
Eläytyjä nauraa ja itkee enemmän kuin kieputettu. Hän tuntee suoraa 

pidäkkeetöntä ihailua sitä kohtaan, joka nostaa kädet ylös ilmoissa.

Huomisen aktivisti unohtaa penkille jotain. Kuvotukselle löytyy uusi ruumis.

151

Viljelemme lähellä merta. 

Raha on rakentanut
taloja rantaan
kysymättä meiltä.

Suostun poimimaan yhteisten pensaiden marjoja.
Palstalta linnut ottavat osan, sisiliskot osan, peurat osan.
Punkit ottavat ihmisistä osan.
Hyppään saaressa olevaan järveen.

Matkustan kahdella bussilla seuraavalle saarelle, jotta näen meren.

148

Rakennukset katselevat meitä ontoilla silmillä, joihin on ripustettu pitsi.
Tiedämme: sisällä on ihmisiä, vaikkemme kuule mitään. 

Yksityiset alueet hymyilevät 
huoliteltua karvoitusta. Varokaa palavaarakkautta kuonokoppien takana.
Varokaa kahta autoa ja trampoliinia, jotka seisovat käyttämättöminä.

Olemme turvassa kerrostaloyhtiön pihalla.
Näiden yhdeksänkerroksisten talojen alaovet ovat yhdeksään asti auki.

Kuulemme yläkerran naapurin puhelun parvekkeelta
mieluummin kuin oman puhelumme, sillä vastaaminen tai soitto
karmaisee kuin omakotitaloalueella kävely.

142

Jos kutsumme palstaa hallittavaksi ja löydämme kuusi virhettä sukasta,
on jo kiire pois. Kuka tahansa voi muuttua yhtä tarkaksi.

Sukka osoittaa sivuun. Seuraan sitä unessa,
koska pidän peukaloa keskellä.

Palsta on akatemia, joka kirjoitetaan
kirvelillä ja pinaatilla laskematta silmukoita.

Vaadin jokaiseen tulevaan sopimukseen kasvimaata ja sukkaa.

Hikoilemme hermostuksesta vain, jos joudumme jättämään kastelun väliin. 

Jos kiihdymme kuin pennut, koska joku on koskettanut
oman autonsa puskurilla meidän automme puskuria,
on jo kiire.

Lähtö vaatii juoksijan kestävyyttä.
Alamme olla kovissa liemissä keitettyjä. Nyt on hätä. Paperi loppuu.
Saan lentokentän vessassa onneksi turvautua esitelmääni.

141

Koetamme kyllä pysyä kartalla ja pudota omiin maailmoihimme.
Mutta putoamme toistemme.

Unohdumme kuuntelemaan aamun radioääntä, lampea seinällä.
Puolikasta ponia paperin reunassa, kuulakärkikynän kulkua.
Lammen reunalla seisovia lapsia.
Kesken jäänyttä, muka pieleen mennyttä mielikuvaa.

Emme onnistu kysymään
anelevasta, sydäntä särkevästä itkusta
kylpyhuoneen ilmanvaihtokanavassa. Panemme suihkun kovemmalle.
Emme onnistu kysymään karjumisesta makuuhuoneen seinän takana.

Joku varmaan istuu keinutuolissa ja neuloo, ajattelemme.

Kutsumme koko kerroksen kuuntelemaan runoja sinne,

missä tämä runo luetaan,
sillä emme osaa soittaa ovikelloa ja panna asioita järjestykseen.
Osaamme piirtää ponin valmiiksi.

138

Kun meitä alettiin kutsua avaimiksi,
tiesin ettemme suostuisi,
emme niiden periksi emmekä päiksi.
Panisimme pyynnöt sivuun

niin kauan kuin yhden nuotin ihmeet

pätivät vaikeaksi puetulla keskinkertaisuudella,
lainatulla ajatuksella ja samalla diasarjalla
kuin kymmenen vuotta sitten.

Niin kauan olisimme
vain loistavia poikkeuksia,

seinävaatteita tai vaihdettuja vetoketjuja.
Niitä me kuuntelisimme.

134

Kuka muu liittoutuisi

istujien kanssa yhtä vaivatta

boikotoimaan

ketjua ja korporaatiota

kuin kitukasvuisessa kaupungissa kävelevä hirvi?

133

Yhtäkkiä olimme alkaneet syödä illallista, 

kun ennen olimme vain syöneet.

Yhtäkkiä olimme alkaneet juoda viiniä, 

kun ennen olimme vain syöneet.

Olimme yhtäkkiä alkaneet heittää ruokaa roskiin, 

kun ennen olimme vain syöneet.
Olimme alkaneet hokea miten hyvin kaikki on, 

kun ennen olimme vain syöneet.

Kun ravintolat ovat kiinni, kokeilemme luopumista

edes jostain. Kun ravintolat ovat auki,
jatkamme syömistä
niiden portailla.

Asumme hetken kaupungin kauneimmissa taloissa. 

131

Osa vienoista kelpaa vinoiksi.

Tuo onnellinen piirtelee omiaan ja käy kuviinsa vedoten sivuun.
Sanoo rahalle vienoimmista vienoimman ein
yhtä itsepintaisesti kuin leikkirahalle, vaikkei olisi varaa.

Tuo omaa lastaan kiusaava herra sanoo kuolleenakin kyllä,
vaikka olisi varaa
aikuisuuteen.

Tuo toinenkin tuossa kelpaa, tuo onneton,
kun muistaa heilutella käsissään lasten ja kissojen kuvia.
Kynnyksiä uhmaten, kehräten kyllä,
kyllä, kyllä.

Aiheita kaatuu. Toisia syntyy. Kunniavieraita.
Joskus ne loppuvat. Ylimmäthän osaavat arvioida itse itsensä.

Vienotkin osaavat.

129

Kritiikin ja nostalgian välissäkin on jokin paikka, josta voi lähteä pois.

Et sä yhtään keskemmällä tietä pystyis käveleen,
kysyy pyöräilijä ohittaessaan minut.
Voin yrittää, vastaan.

Kielessäni on sana sille, joka haluaa kävellä joka paikkaan.
Häntä voi kyyditä ryppy otsassa tai sileänä.
Vauhti lähenee ikuisesti riittävää verkkaisuutta.

Naisellisuus on ikävistä asioista kirjoittamista. Laahustamista
kauniissa ja rumassa ilmassa.
Aina voi palata hetkeksi hienoksi ihmiseksi.

126

Kaikki ovat lapsena outoja.

Osa jää oudoksi, osa joutuu
niin kovaan tietämisen kierteeseen,
että jää loppuelämäkseen kaiken kuvittelun ulkopuolelle.

Tieto luo turvaa, he sanovat.
Kuvittelu ei ole tietoa.

Se on keijujen lentoreittien avaus
ihmisten lentoreittien sijaan.
Kuvittelu on luovuttamista.
Keijujen tankkaus.

Tietämisen kierteessä aikuinen katsoo isoa kuvaa
sen suuresta koosta haltioituneena.
Ja jos hän yhden kerran uskaltaa arasti kuvitella itsensä
kuin katsoisi pikkuruisesta peilistä omaa silmäänsä,
hän onnistuu kertomaan tarinan navasta. Ei kiinnosta.

125

Yritämme keskustella tarinoista,
mutta alamme puhua tavaroista.

Haluamme peittää sen, ettemme osaa enää kertoa uutta tarinaa.
Nostamme kädet pystyyn ja tanssimme irvistellen
pukuun piilottamiemme tavaroiden hidastaessa meitä.

Voimme seuraavaksi vahtia,
kuka saa kutsua itseään kertojaksi.

 

124

Taide tulee tieteeksi,
koska taiteilijakin haluaa oman osoitteen.
Tieteeseen jää se, jolle yliopiston sähköposti
on tärkeämpi kuin menetelmä.

123

Esimerkki leipääntyy ja menee helposti pilalle.
Siksi se saa sinivalkoisissa maailmoissa onnentoivotuksia.
Alastonta vältetään kuin omaa lasta tai katkohoitoon lähtenyttä.

Mustavalkoisissa maailmoissa tyhjä ruutu voi saada onnittelut.
Kämmenestä viivat kulkevat kuitenkin kohti varpaita ja kainaloita.

121

Saamme nolla pistettä jokaisesta maata viistävästä rivistä.
Vertaiset arvioivat pökerryksissä avaruusproosaa palkatta.
Sitten he sanovat, ettei kukaan tuolla
saa tehdä toiselle ihmiselle mekkoa ilmaiseksi.

He haukkuvat ylempänä ja alempana istuvia.
Sitten he ihmettelevät, kun kukaan ei hakenut
avoinna olevaa paikkaa. Yksi haki, sai
ja käveli pois.

Rivit luokitellaan, koska niin on totuttu tekemään ihmisille.

Mitä korkeampi luokitus rivillä, sitä arvokkaampi
puhelin kirjoittajalla. Juuri ja juuri rikkinäinen.

118

Varpaat kiintyvät toisiinsa luulla, liimalla, villalla,
ja nahkaan hierotulla rasvalla.

Sanovat puristusta välttämättömyydeksi, jos niille ei kerrota muusta.

Ne osaavat kyllä kiinnittyä tavalla, jolla hämähäkit kiinnittyvät
tovereidensa taikomiin kudelmiin, jos tietävät niistä.

Raivoa puhkuen kengät tahtovat vapaiksi.

Ne saavat nyt alennuksella naista tarkoittavia tarpeita,
hipiälle hipaistua liimaa,
tiedon siitä, miten sääret hankaavat hameen alla toisiaan
ja helmat hipaisevat reisiä,
miten kärpästen raajat koskettavat.

Joihinkin kenkiin lisätään kopina, jotta nainen voi tulla kuulluksi.

117

Hän kysyy tuleeko maito vai laitanko minä sen rintojen sisälle.  

Hän tulee tunnustelemaan tilannetta molemmilla käsillään.

Rinnoissa oli kerran ruoka,

imemistä, maidon menemistä ja tulemista
ja valokuvaterapiaa, kun pahiten sattui.

Tulehduslääkkeistä tuli ihon peittävä allergia.

Silloin rintoihin muutti kahdeksi päiväksi

asumaan sellainen hyrinä, 

jota kaikki muut osat seurasivat vierestä.

Ne havainnoivat isoja nytkähdyksiä
mutta eivät pystyneet osallistumaan.

Ylävartaloon sijoittuutta himoa aamusta iltaan.

Kun se loppui, kyvyt haalistuivat ja leikkivät tähteä,
kun olisivat voineet korjata vanhoja liivejä ja kutsua itseään taistelijoiksi.

115

Tyttö vasta opettelee seisomaan

kädet puuskassa tai nyrkit lantiota vasten.

Nyt hän nojaa rautalapioon lippalakki päässä.

Nyt hän istuu jalat harallaan kavereiden välissä.

Hän on kietonut kätensä näiden hartioille.

Toisen kaverin korvat käyvät paristoilla.

Silloin kun tyttö on virkeä, he eivät juuri muuta tee

kuin naureskelevat itselleen ja toisilleen ja leikkivät perhettä.

Kaverin päässä kojeet vinkuvat ja visertävät.

Toisella kaverilla on koje suussa ja jalassa.

Yksi äideistä komentaa tytön istumaan.

Tyttö kävelee horjuen tuoliin ja istuu siinä nyrkit lantiota vasten.

Nainen opettaa karjuen, mitä on kaveruus, 

nyrkki ja tavallinen elämä. Se kaveruus loppuu siihen.

113

Iso kouluttaa minua muuttumaan häneksi.

Ensin siinä on mies, sitten siinä on nainen, sitten taas mies.
Ei koskaan eläin. Ei vanhempi.

Jalka tahtoo olla pää, käsi tahtoo olla keuhko.

Lähden väliajalla.

Osaaminen ei ole naurun asia. Joku purkaa, tekee uudestaan ja purkaa. 

Laskee silmukoita ja vertaa työtään malliin. Koko ajan menevät asiat eri tavoin kuin kuvassa. 

Käsiä pestessä tuntuu kuin pesisi jonkun muun käsiä. 

Äitien kädet ovat kuhmuraiset ja reuman muotoilemat.

Latina kuuluu muillekin kuin lääkäreille. 

Punavalkokantiseen vihkoon on kirjoitettu latinankielisiä sananlaskuja tekstauskirjaimilla kaksisataakuusikymmentäviisi kappaletta.

112

Mitä rasvaisemmat hiusten latvat ovat,
sitä ihanammilta ne tuntuvat hänen aivoissaan.

Hän nauraa väärissä paikoissa. 

Hihittää lakanoistaan pongahtaneille kuville kuin pikkulapsi sinfoniakonsertissa. 

Jossakin suuri taiteilija koettaa keskittyä viimeiseen osaan kädet kosteina.

Hän on pitänyt juurimaista ja sitkeää arpea hyvänä kaiket ajat 

ja nähnyt, miten surkastunut käpälä muuttaa jokaista, joka sen lähelle pääsee.

111

Haukottelua ei kannata yrittää niin kauan kuin leuat on ommeltu yhteen.
Rautalangat suussa voi imeä ja purskuttaa.

Kun lankaa aletaan poistaa, lapsi käyttäytyy niin huonosti,
että hoitajien pelkoa on pakko ymmärtää.

Mutta lapsi ja hoitaja pelkäävät eri tavalla silloin,

kun toisella on valkoinen puku ja toisella ei ole vaatteita lainkaan.

Käsi on pilvipalvelu. Sisuksiin tallentuu aina uusi tieto, vanha aukeaa. 

Kerta toisensa jälkeen kädessä vilkkuvat pisteet.

Osastolla on kilttejä lapsia. Toisilla osastoilla on vielä kiltimpiä. 

Niitä, jotka ovat kuolemassa samaan aikaan, kun toiset ovat paranemassa.

Mikä sattuma, että samassa huoneessa asuva utelias kaveri 

ruuvaa sängynpäätyjä ylös ja alas. Se on leikki, 

joka yllättää kaikki.

Kaveri virnuilee taas vuoteen jalkopäässä käsi veivillä. 

Mies valkoisessa takissa sanoo, 

ettei tätä sänkyä kannata veivata. Niskansa murtanut on yhtäkkiä kiltti.

109

Älä pelkää!
Niitä, jotka ovat uskollisia sille,
minkä kuvittelevat osaavansa, ei koskaan heitetä pois.

Ole rauhallisesti täynnä itseäsi
muiden itsensä löytäneiden seurassa.

Epäröinti on täällä ylpeästi kiero
kehujen keräämisen menetelmä,
jonka jokainen arka
tuntee paremmin kuin haastattelun.

Uusi normaali on jättää vastaamatta
viestiin, vaatimukseen ja kysymykseen.
Vanha autisti ymmärtää
vähemmästäkin

mitä se tarkoittaa.

108

Taloustaiteilija sanoo:
Sinun pitäisi ymmärtää
olla kirjoittamatta tämä maksuton runo.
Muista etiikka, muista moraali, muista muut.

Taloustieteilijä huutaa vieressä: Nyt seisoo.

Minä ärjyn korvaan: Täällä ovat kuule
muijat, rammat,
paperittomat ja maalarit,
jotka on kiellettyä niputtaa
ja jotka ovat olleet yhdessä palkatta,
ovat olleet ennen poikkeusta ja jatkavat olemistaan
kaikissa muodottomissa tavallisuuksissaan.

Täällä ovat kaikki ylpeät. Pienissä keittiöissä
lohduttamassa sinua
ja säilömässä irrallisia, seurallisia,
järjettömiä, vieraanvaraisia häpeän lajeja.

101

Sisällä mietin, millaista olisi olla se, josta turvatut vaahtoavat.
Ei mennyt kauan.

"Olen ulkopuolella", esittelin itseni johtajalle, kun törmäsimme.
"Tiedän", hän sanoi

aavistuksen katkerana,
tauottomaan riittämättömyyden tunteeseen korotettu sisko.

100

Uusi tekee joka päivä kovasti töitä
ettei tulisi tuloa vaan dyyni
viivoista ja kiteistä.
Lämmin upota.
Ylhäältä näkee toiselle dyynille, jota ei löydy koneelta.

Vanha pysyy urassa
sen voimalla, kuinka monta dyyniä on voittanut.

99

Pahinta, mitä vammainen voi toiselle vammaiselle tehdä on se,
että hän vaatii tätä ryömimään vartijoiden edessä.

Työpaikalla osataan puhua.
Vastustetaan suurella äänellä sortoa.
Pienellä äänellä ei siedetä pienen, pienen,
pienen pientä teoreettista eroa.

Autetaan sitä, joka muistaa unelmoida muuttamisesta,

ja sitä, joka muistaa unohtaa muuttumisensa.

97

Kentillä asuneille sydänsuruisille tiedoksi:

piiri jatkaa tanssimista mutta on hiljaa.
Sydämettömät suostuvat
kiusaajiksi ja kiusatuiksi kymmeniksi vuosiksi.

Lennon aikana he lähettävät digisydämiä toisilleen
kuin huutaisivat hätänumeroon mayday, mayday.

Vuonna yksi Jälkeen Koronan
luovutettu sydän kylmälaukussa
saa edelleen lentää.

95

Herään kooman hehkuvaan iltaan.

Ilon kyynelet kuivuneina.

Hän näykkii edelleen muistikirjani kulmaa.
Tunnen karvoillani ilmavirran ja harmaan hurinan,
kun hän pysähtyy tutkimaan minua. 
Viiksekkäät naiset ovat kaikki pienin elein tallella.

Punakarvainen avaa eteeni lehden. 

Hallitus julistaa karanteenin.

Kuinka kauan olen ollut poissa?
Mustavalkoinen vain aukoo ja sulkee silmiään hitaasti.

94

Saamme vain harvoin siitä selvää.
Pyydämme toistamaan. Toistamme sen, mitä kuulemme.
Pyörittelemme edes takaisin lyhyitä ja pitkiä arvoituksia.

Nyt kun kaikki on peruutettu,
voimme kuunnella tarkemmin, kun vammainen puhuu.
Hänellä on paljon kokemusta karanteenista, kokonaisten talvien pituisista.
Totumme kyllä.

Nyt voimme vihdoin olla jossain muualla kuin ajan hermolla.
Kutsua itseämme tulkeiksi.
Viritellä toisia kelloja.
Elää paikan hermostolla.
Löytää hitaat pisteet. Jättää palaamatta.

91

Juosta niin, että nopeat kävelevät ohi.
Huohottaa niin, että mäki häpeää.
Sillä tavalla voi juosta kauan.

Pienin askelin.
Vähän eturaivoa ja vähän takaraivoa.

Polku katoaa aurinkoon, polku katoaa sumuun.
Huohotan kuvia sisääni
pitäen pikkulintuja kämmenissäni.

89

Minulla on kolme syytä juosta:

sydän, aivot ja keuhkot.

Minulla on kolme syytä kirjoittaa:
rakenne, hiljaisuus ja matka.

Kellertävät valotolpat polulla
karmaisevat minua enemmän kuin pimeys.
Poliisiauto ryömii äänettömästi ohitseni.
Sen mentyä
pieni urhea valo
puiden lomasta seuraa etenemistäni.

Olen pieni urhea nainen, pelkkää kirkasta ajatusta.

87

Minun olisi vaikea nousta
yläpuolelle pukeissa.
Puhaltimet hurisevat lämpöä.

Hän kertoo, miten nähdä kädellä ja sormella.

He katsovat kynien läpi linjaa.
Yksi piirtää häpykarvat tarkasti,
yksi jättää kokonaan piirtämättä kasvatukseni.

Paikallaan oleminen huimaa.
Pystyssä pysytteleminen on epätodellista.

Keskittyä keuhkoihin.
Tuntea jalkapohjat, siirtää painoa millin verran.
Antaa lihaksen täristä selässä, koukistaa polvea näkymättömästi.
Täyttää koko ruumiinsa värillä

mieluummin kuin pyytää taukoa.

Jäädä mieluummin paikalleen tuskailemaan,
vaikertaa satumetsässä,

kuin puudutettuna.

Seistä alasti paino vasemmalla, lantio oikealla,
on silti makeampaa kuin vain seistä tai istua.

Kuunnella, oppia, miten hiili rahisee paperia vasten.

86

Jokaisessa kongressissa

jokaisella klovnilla on oma ihmeellinen maailmansa.


Kielet ovat kaikille tuttuja, mutta lauseet 

ovat lakanneet olemasta yhteisiä.

Mitä käsittämättömämmäksi puhe muuttuu,

sitä oudompia klovneista tulee.

Ne jatkavat istumista. Ne osaavat    käyt 

näyttäytyä.

Merkittävä tapahtuma, paljon työtä.

Klovnit kokoontuvat uudestaan ja uudestaan

istumaan yhdessä suureen huoneeseen

esittämään ymmärtämistä.

85

Heidän ainoa mekkonsa on ottanut heistä eron,

sillä paita karjui hameelle tämän kotona.

Paita sanoi: Tilanne
on paha, mutta katso tätä
komediana, ettemme kokisi tulleemme nuhdelluiksi.

"Haluisitsä mieluummin olla lattia vai katto?"
kysyy yhdeksänvuotias.

Mekko löytää laatikosta verhot. Silityksessä
niistä irtoaa lapsuudenkodin tuoksu.

Mekko irrottaa sisällään olevan kiven.
Se sanoo: "Paita pitää lääkitä ja panna laitokseen.
Paita tulee haukkumaan hoitajat. Tarvitsemme
heitä, joiden työn sisältö on sietäminen."

Mekko kuuntelee enää vain niitä, joiden puheesta se ei saa selvää.

84

Menen punkkarin karvaiseen kontrapostoon.
Yhdeksäs leikkausarpi haluaa tulla piirretyksi.

Seison siinä
niiden rinnalla, jotka haluavat puoliväkisin poistaa
yhdet karvat langalla ja sokeroida toiset.

Niiden rinnalla, joiden peppuvako paljastuu,
kun he kumartuvat alttarilla laskeakseen kukat.

Niiden, jotka sanovat suoraan, etteivät he lue eivätkä ompele
vaikka minä kuinka opettaisin.

Seison yhä vain alasti. Jalka puutuu.

Päätä huimaa, menen pieneen kippuraan.

Toivotan sukupuolille hyvää päivää kuin tervehtisin uutta luokkaa.

83

Systeemi haluaa tarinoiden kertojat huippuun hiottuina Anojina.
Mummit kääntyvät haudoissaan.

Hiipiä kyyryssä kohti turvaistuimissa olevia voimakkaasti tuoksuvia hahmoja,
pysähtyä pienen matkan päähän epämukavaan asentoon,
kurkottaa kaulaansa ja nuuhkia.
Hiipiä takaperin samaan paikkaan, mistä tuli.
Kiertyä kerälle. Kutsua tätä feminismiksi.

Jatkaa rahan ajattelemista niin paljon, että raha tulee, kuluu ja loppuu.
Aloittaa alusta kuin ei tietäisi muusta. Kaikkeen tottuu, vaikkei pitäisi.

Ja niin hassua on meno, että vahan, pahan, nahan, sahan ja mahan
ajattelemisesta ei saa mitään muuta kuin vaikean maineen.

81

Malli kulkeutuu kalvojen läpi kymmeneen ranteeseen
ja piirtyy hiilenä tasaisille pinnoille.

Olla viivojen hallitsija neljä kertaa kaksikymmentä,  
toivottu ja hengittävä.

Piste seinästä tuijottaa takaisin. Raskasta työtä

olla tanssimatta ja hengittää.
Katsoa pisteen liikahtelua, tuntea ilma,
hyväksyä kohti maata suuntautuva hymynsä.

Saada aikaan haaste, kun vaihtaa

asentoa. 

Antaa kaikille lupa havaita kaulan arvet.

79

Polvi pettää meitä.
Se antaa salamannopeita putoamisia katuun.
Tipuin taas keskellä pihaa, sanot.

Näen sen mustelmista.
Alamme unelmoida tuolista.

Tuoliin ei jouduta. Tuoli saadaan.
Kirjaan ei jouduta. Kirja saadaan.

Mutta kukaan ei polta

tuoleja niin kuin kirjoja.

Ihmiset polttavat vain kirjoja.

78

Kun tulin tajuihini,
vartalooni ratkenneet kanjonit
kaikuivat vaimeina ammeessa, jossa makasin.
Siellä vallitsi aineista leuhka auvo, naurava.
Kuulin selvien sairaina vaikeroivan.

Halvaus on parasta.

Kuvitteleeko ihminen vierelleen puhuvan eläimen,
koska ei kuule eläimen ääniä suussaan?

Tulevatko lapset aina seisomaan kadunkulmassa
vaaleansinisissä sukkahousuissa?

Kun olin levännyt, halusin näyttää itseni kaikille:
vedin lakanan varovasti syrjään.

Väleihin avautuivat
yhteenkurotut ihrat.
Joku impala
sitoi vatsaani pingottuneet rihmat kiinni
kipeiden vieraiden ripsiin.

77

Joka kerta, kun luet tämän,
yksi kuolee.

Seitsemällä rivillä on suurempi arvo kuin hänellä,
joka jätettiin äsken elvyttämättä.

Sellainen on sairaiden välinen hierarkia.
Uusi fasismi, vanhan kertaus.

Vaadimme muutosta.

76

Suonet jyskyttävät päässä,
ja luulemme kusseemme housuun.

Pisarat osuvat ja uppoavat.

Lenkkeily on pelkkää lempeä.
Tästä ilosta polku lohkeaa,
ja vajoamme sen pohjalle pisaroiden perässä.

Kaukoputkeen katsomme yksin
ja rauhoitumme jokaisesta erosta
kuten rauhoitumme jälleennäkemisestä.

Tuoliin rakastuu
eri tavalla kuin eläimeen tai soittimeen,
vaikka ei aina omaan tuoliinsa.

Lenkkeilijä rakastuu kaverinsa tuoliin,

vieressä nitisevään.

74

Bussikuski kuulee matalaa kieltä
siltä, jolla on korkea todistus ja sana hallussa.

Artikkeli on falskia laitostunutta kikkailua, sanon minä.
Juokseminen tekee hyvää.

Maailma on suurempi kuin osasto tai alaluku,

mutkikkaampi kuin hyvin istuvat aivot.

Mitä kauemmin matkustaa pilvissä
sitä nopeammin
alkaa korvata käsitteellä
havainnon, suostumuksen ja etiikan
hyppäämisen
sukeltamisen
eron
vaivalloisen kysymyksen, kuuntelun.

71

Kivutonta vammaa ei voi ostaa
eikä sitä voi saavuttaa nousemalla hierarkiassa alas.
Sen voi saada sattumalta kuin monikielisen kodin.
Vai onko joku nähnyt kättäni kaupan?

Jotkut teokset ovat vain sormissa, jotkut jaloissa,
jotkut vahingoittuneissa silmänpohjissa.

Nyt joku alkaa taas heiluttaa jäseniään patjojen raoista.  
Joku juoksee ympäri yksiötä ja huutaa.
Voin kertoa faktana:

Kun on lentänyt kulkuvälineestä ulos,
ei pysty matkustamaan yhtä huolettomasti kuin ennen.

Lento muuttaa hermot ja muistin.
Laskeutuminen muuttaa katseen, tunteet ja älyn.

Voin kasvattaa selän kokoisen korvan,
joka kuuntelee rangan tavalla.

Voin vetää päästäni esiin antennit,
jotka luovat ympärilleni suojaavan kalvon.

Voin kertoa faktana, että tyttö voi olla mies.
Voin oppia pois vammaisuuden säännöistä,

mutta en voi lopettaa lentoa.

68

Ratkomme alusvaatteita ja ristikoita.

Pysymme linjalla uskomatta sieluun, linjaan.
Niin tekevät sukulaissielut.

Veden pinta on kova.
Siksi roikumme pohjasta
päähän istutettujen rihmojen varassa

kuin emme olisi koskaan haljenneet

ja voimme vain miettiä,
miten kutsua riiputettua lihaa,
kun voi kutsua sitruunapuun tai oleanterin,

käydä laaksossa halaamassa tammia,
kiintyä siihen, minkä voi vain miettiä.

67

Miksi yhtyä sellaiseen,
jonka syliin pääsee vain edestä tai takaa?

Venytteleminen on kesken.
Olemme vasta oppimassa
kyllin piittaamattomiksi ja uteliaiksi.

Sillä niin tolkuttomia ovat ennalta järjestetyt unet,
niin tolkuttomia koneiston viralliset kullat,

ettemme muista, milloin lakkasimme 

paneutumasta ja liukenimme.

66

Kuka suuteli elektronista laitetta edessäni:
vaativa akti,
vei minut uudestaan letkuun.

Ja kun heräsin,
yläruumiissani roikkui elin
kuin uhmakas pentu,
venuksesta tullut.

Olen paralyyttista lihasta
vihaisesti heiluttava barbi.

Alkoivat nostella minua.
Rupesin pitämään noista nostajanaisten kourista.
Empatia tappoi kaikki vammat

Minut pestiin kirurgien hiellä, silmistäni varastetulla.

Kiivaasti, hellästi 

koettivat hoitajat kuristaa
kipeitä kantavan raivon,
eivätkä varomattomat muistaneet sitä vaalia.

65

Kun heille annettiin elimiksi
aistinkarvoja ja kirjakeuhkot,
veret kiersivät liuskoihin.

Ei jäänyt muuta sisäistettävää
kuin sisään tahtomisen turhuus.

Niin olivat kipeitä kaunosielut siitä,
että käsistä irtosi kiimaisia nimiä,
että he aukenivat toisilleen laitteissa.

Yhä vain kollegat toivoivat,
että futonilla olisi asunut susihämähäkkejä,
munakäärmeitä ja luteita,

että patjaan olisi kasvanut huojuvia luita,
ja hapanimelä kudos alkanut ajatella itse.

Ihminen ei voi antaa naiselle mitään.

64

Pyysin äitiä kertomaan, millainen olin, kun synnyin.
Hän sanoi, ettei hän nähnyt minua, 

sillä minut vietiin pois ja pantiin kaappiin.

Pyysin isää kertomaan, millainen olin, kun hajosin.
Hän sanoi, ettei se kuulu minulle vaan vaitiolovelvollisille.
Minut siirrettiin sairaalaan ja parannettiin.

Pyysin lapsia kertomaan, millainen olin.

He sanoivat, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä.

63

Ei siinä mitään, että joku on sokea,
mutta jos hän on sen lisäksi vielä ikävä?

Kettu ja ilves
samassa lupauksessa,
kissa kietoutuneena koiraan.

Yksityinen asia,
täynnä suuhun piiloutunutta kieltä,
hyräilyä kyökin puolelta.

Kovaa yritystä
jossakin siellä,
hassu hypertodellinen ulkomuoto.

Joku jolla on kaikki
kuten kaappi ja kello ja kamera,
jäsenissä tahaton tottelemattomuus,
niskalihaksissa uneni.

Väitin eläneeni. Minulla on mielikuvitusta.

Olen avannut tukan ja ravistellut itseni hereille,
alkanut kutsua kaipausta rakkaammaksi
kuin häntä, jota kaipasin.

62

Oletko kissansilmäinen kasvi?
Sano, oletko teoriameren levä ja koralli,
flooraa ja faunaa seitsemännessä tasossa

mutta älä sano, miksi rakkaus on tahditon.

Sano, kuinka voisin väsyä kuuntelemaan, 

miten jäkälät puhuvat kiville?

61

Veripyökki valitsee sen,
jolla on varaa sanoa ei.

Halut järjestyvät toistensa ohi.
Perversiot jäävät roikkumaan kuin irti revityt hihat. 

Tämä on riutumisen hedelmätila.
Tämä on itsestä vaikuttumisen uusi aalto.
Tämä on hurma hampaat irvessä.

Veripyökki valitsee sen, jolla on kanttia antaa pakit
poikkeukselle ja säännölle,

jota kaikki kummastelevat.
Häntä en ole menettänyt.

60

Ahvenruoho seisoo mudassa kuten hän
jalat kiinni toisissaan ja keinuu.

He olivat kalamaisia ja vaikeita,
valitsivat uhmakkaan aateluutensa merkiksi kynnet.

Kuinka kauan olivat karvat valuneet,
kuinka kauan oli juhlissa ollut kova kuri?

Sormet olivat simpukan sisuksen veroiset.
Kämmenselät säilykepersikoiden veroiset.

Silloin kysyin, onko hän sellainen
jossa on vesikasvien ja lasten
kiireetön into.

Ja hän levitti hihat

kuin hillittömän viileinä viipyvät kalvot

sattumalta tietoisena.

59

Kankaasta tehty kyy haluaa näyttää oikealta tullakseen hyväksytyksi.

Oikea kyy haluaa näyttää lelulta tullakseen hyväksytyksi.

Joskus käärmeet kokoavat itsensä hetkeksi ja itkevät.
Ne katselevat itseään ja lähettelevät surunvalitteluja toisilleen.

Joskus ne järjestävät juhlia ja päästelevät ääniä.
Sitten ne kiertyvät auki ikkunan ääreen ja nauttivat tapahtumattomuudesta.
Ja vasta silloin ne huomaavat miten iloisia ne ovat.

Minulla on ikävä erästä käärmettä ja erään tuolin nytkähdyksiä,
sen istuimen narinaa, sen nousevaa ja laskevaa ajoääntä.

En tarvitse kuuloa, tarvitsen yhden kuvitellun aistin
ymmärtääkseni ettei kaikkia iloja voi verrata eikä kaikkia lapsia kutsua kotiin

kysyäkseni millainen on sinun tuolisi oma ääni,
millaisia sinun pyöriesi äänet.

58

Kukkakuvioisesta kankaasta tehdyllä käärmeellä
on lupa puhua kuolemasta lapsille.

Elämä on kiva paikka, sanot
ja yrität löytää asennon, joka ei satu.

Ja katsoessamme lopun virkeyttä huoneessa
ihmettelet, miksi nauran vasta kotona.
Se on uusi tapa itkeä, ehdotan.

Mutta kuolema ja sinä sanotte yhdestä suusta:
et ole oikeasti vielä iloinen etkä surullinen, sinä vain esität.

Laskeudun matolle, että näkisin
vähemmän järkyttyneenä
käärmeen perspektiivistä tämän vanhan tanssin.

Karvat värähtelevät,
kynnet jatkavat kasvamista,
korvat tuottavat vaikkua.

Tämä on paljon monimutkaisempaa kuin runous.

Osaisinpa käydä läpi vastaavanlaisia järkytyksiä,
mädättää vanhan minäni.

Kuolema huomaa, että yritän vakavasti ja kysyy:
näinkö vähään elävä ruumis pystyy.

Ja nyt sinäkin panet uuden vaihteen päälle.
Puijaat minua ja käärmettä, puhut epävirallisia,
pehmeitä kovuuksia, kokonaisina nieltäviä,

mikä auttaa heti.

56

Hän asettui huolittavaksi

kuin vähän käytetty
kesy kääpä.

Pelko on ovela veto.

Joku takoi kuluneen alun
kuin olisi tarjonnut kirveen
ja muut mahdottomat valinnat.

Kuinka kasvattaa hänen laillaan kieli irti,
uskoa lukevansa ajatukset,
jotta olisi me?

54

Kovalevyt ovat jo saaneet kaiken sen,
mitä meissä on omistettavaa.

Loppuihin elintoimintoihin
olen koodannut hellyydenkipeyden,
keksinyt monta epätyydyttävää kulmaa
itseäni ja muita varten.

Koukistuneissa sormissa on sukupuoleni seutu,
niskavilloissa teidän läsnäolonne paino
ja keskittymisen sietämättömyys.

53

He etsivät sitä väärästä paikasta
ja löysivät pelkkiä pulleita poimuja.

Olin siirtänyt sukupuoleni muualle.

Kämmenissäni kuhisi sitkeitä salamannopeita matoja.
Ne venyivät siimoiksi,
luikersivät olkaluille ja liikuttivat minua.

Olin valmis uuteen sukupuoleen.

Sanoivat että olin hyvin lahjakas
koska vaivani ei vaivannut minua.

Meissä on tarpeeksi monta
notkeaa lokeroa
voidaksemme muuttaa mieltä.

51

Matkustimme paikkaan,
jossa kaikki miehet ovat sokeita, kaikki naiset näkeviä.
En kerro, missä se on.

Hän oli sikarinsavua korvakäytävässä,
englantilainen valssi transit-hallin kaiuttimissa
ja sen välinpitämättömänä viipyvä vaikutelma,
sormissa koodinimi ja lukemat.

Mitä tuhlausta on torkkua eri kaupungeissa!
Mitä tuhlausta ottaa talteen ihmisen haju!

Osasimme kyyhöttää tarpeeksi hiljaa
ryhtyäksemme puhumaan mistä hyvänsä

ja eksyäksemme itseemme kuin kissat.

50

Miksi ihmistä ei voi rakastaa
yhtä hyvin kuin konetta?

Ehdin kiintyä kylmään lihaan,
märehtiä niskan karvat ja kämmenselän suonet.
Minä uppiniskainen vuohi.

Internet on täynnä äänetöntä naurua.

Surumielisyys
kuin paneutuisi makaamaan raadon viereen
ja alkaisi hyväillä sen reittä.

48

Istumme pedillä, jolla on soittimen ääni
ajattelemassa, kuinka se haluaa meidät tänään,
tuoksumassa painosta tulleilta kirjoilta.

Hän istui jalat kiinni toisissaan,
kun hänen korvansa näki minut lehdessä.

Hovin lemmikki oli nukkunut lasisella pöydällä,
kun meille kasvoivat yhteiset sukupuolielimet.

Hän sai yhdeksänarpisen naisen silmät
eikä hovissa ollut montaa joka sille asialle olisi nauranut.

45

Mitä tahansa ei voi tapahtua.

Voin olla taloudellisesti riippuvainen
osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevasta
sairaasta ihmisestä.

Riippumattomat voivat sylkeä
rakastavaisten päälle yksinolon.

Liskojen kielet voivat mennä
korvan juuresta keuhkoon.

Minulta voidaan ottaa
salissa suolet ulos.
Ne voidaan panna maljaan ja puhdistaa,

eikä minusta siltikään tule nopeaa.

44

Näkevät eivät näe sokeaa silloin,
kun sokea lyö päänsä pylvääseen
vaan kun hän on kaupan kassalla hidas.

Ruuduissa hyvätuloiset
kertovat olevansa onnellisia,
koska he ovat saaneet lisää rahaa.

Toivotan mahdollisimman vähän menestystä.

Joku sylkäisi minut provinssiin.
Lounaassa asui Puutarhan lauantaicharmi.
Heti muodostui lajien välille suhde,
ja kissat hyväilivät kyljillään vieraan väsyneet sääret.

Raajat lähtivät omille teilleen
ja alkoivat elää toista aikaa,
itsenäistyivät, paljon ennen päätä.

Pääni jäi väliin.
Pääni jäi kannen ja koneiston väliin,
kun olin laskemassa flyygelin kantta alas.

Ehkä halvaus on kuitenkin parasta,
mitä ihmiselle voi tapahtua.

43

Hän tarjosi tandem-pyörää,
mutta en koskaan pystynyt istumaan eteen,
irrottamaan jalkojani maasta.

Sitten sain istua viereen.
Pelkkää älyvapaata kuolemanpelkoa.

Päätin jäädä siihen.

Näin, että uutta elämää olisi, 

vaikka kukaan ei sitä synnyttäisi.

Menin synnyttämään,
ja synnytystäkin suurempi järkytys oli nähdä,
miten paljon ihmiset vihaavat lapsia täällä.

Vanhempien katsoessa muualle minä vieläkin joskus tuijotan 

lyhyesti lapsia
niin kuin lapset tuijottavat minua pitkään.

Ylhäältä maa nauraa meille.

42

Perjantaina minut vietiin irrotettavaksi.
Heillä oli muutakin ajateltavaa sinä aamuna
kuin minun mielettömyyteni.

Sanoivat: jos et suostu tähän, sitä paskiaista
ei päästetä lähellekään
vapautettua päätäsi.

Olisin halunnut,
että kehoni olisi työnnetty koneeseen,
josta olisi tullut ulos toinen henkilö.

Joku päästi minut omin käsin irti.
Ei kysynyt lupaa, ei katsonut silmiin, ei sanonut hei hei.

Sitä konetta minun on muistaminen,
että halvaantuisin yhä uudestaan, kunnolla.
Kallooni jäisi aisti.

41

Hyteissä on lakattu hymyilemästä.
Äidit koettavat selvitä iltaan,
jolloin ilmastointi hiljenee ja olkapäät laskeutuvat.

Lapset koettavat nousta uimaan kesken unien.

Näemme tuen puutteen siellä, 

missä kumiveneistä kerrotaan uutisissa.

Painajaista pidetään häpeänä,

mutta häpeällisintä on luksusjahtien hiljaisuus.

40

Luin kirjan, ja nyt sokea sanoo,
etten saa kuvitella häntä
ukrainalaiseksi muusikoksi.

Meidän on kirjoitettava niin pienistä asioista,

niin karmeista, ettei niitä uskoisi olevan olemassa.

Ukrainalaiset sokeat muusikot katosivat.

Hänen opettajansa oli näkevä
eikä pannut häntä kulkemaan kylästä kylään.

Ja minulla on pienessä pullossa vesi,
jossa on yhä hänen hengityksensä haju.

Voin mennä keskellä yötä asemalle ja istua penkille.
Voin mennä lukemaan, kuinka sokeat soittajat katosivat
silloin, kun ukkini käveli ulos kaivoksesta.

Pelastuneet sanovat, että meillä on yhä kaikki hyvin.
Kaikki on pielessä. Meillä ei ole mitään muuta
hätää kuin viha.

39

Ukkini ikäiset miehet
nikkaroivat minulle uuden ruumiin.

Kuulostin koskettavalta luontodokumentilta.

Elimme päät samaan ilmansuuntaan, hermot riekaleina,
paikassa, jossa ilmalento oli merkillinen tempaus
ja anatomia käänne parempaan.

Olit muuttunut käärmeeksi,
tullut kylläiseksi kuukausien kiireestä.

Ja kun avasit suusi, rihmat katkeilivat,
minä lakkasin karjumasta,
pesulaput putosivat omaisten käsistä.

36

Kun lakkasin olemasta,
tapahtui toipumiseni

eikä halulla ollut siinä mitään sijaa.

Keuhkooni kasvoi ketokatkero ja käärmeenpistonyrtti.
Ne voivat hyvin ja minulle oli niistä paljon surua.

Katkeruus ei ole mikään vaihe.
Se on ylpeä eläin,
joka on kiintynyt minuun.

Niin kankean kiihkeästi
kierryn aamuisin irti sen kyljestä,

että laput putoilevat silmiltä.

34

Kun huomaat, että joku jossain

varmaankin aika lähellä

on jäänyt jumiin

korvaamattomuuteen,

Teokseen, Kenttään ja Tehtävään

ja työntää sinuakin ovesta sisään tai ulos,

voit olla suostumatta.

Jätä sormet korviin, työnnä suuhun sammal.

Hidasta puhetta. Luovuta.

Nukahda päiväunille nykien.

Sinäkin osaat kuvitella maailmoja.

Merkillisen päättäväisesti
sama uni, sama kaava

nostetaan aina esiin, sama jätetään nostamatta.

Olla suostumatta nosturiksi tai lastiksi

on nurin. Ilman hehkutusta,

joka päivä uudestaan.

33

Kun minua viimeksi synnytettiin, olin jo valmiiksi aikuinen.
Nahka oli kireä. Ne katsoivat päätäni.
Ei parkunut.

Olin aukileikattu nauta,
Olin liinoihini paketoitu eines.

Kuulin ylleni kumartuvien miesten palkitsevat puheet,
sulin heidän hengityksestään pökertyneenä,
nukahdin eritteiden lämpöön.

Minä oopiumin elättämä rasvaton kinkku,
minä viisikymmenkiloinen ameba.

Ohitseni koilliseen kiisivät
sydäntäsärkevän tyytyväisinä sademiehet ja quasimodot.
En noussut lavitsalta, mutta suuni avautui tervehdykseen.

30

Maa oli tovin imenyt pääntiestä mieltä,
kun mekosta tuli kyborgipentujen kuningatar,
kinkkinen pikku kiesus.

Vihreäpukuiset sukupuolettomat smurffit
kävivät sen vuoteen äärellä
osoittamassa kiintymystään kumihanskoihin.

Yhdessä asui ompelijan ääni,
toisessa suunnittelijan itkusilmä.

Mekko kytkettiin kaupungin seinään,
kojeet sykkivät, saumat kasvoivat letkuina ulos miehustasta,

kun mekko pyysi, että siitä otettaisiin kuva.
Eivät tahtoneet näyttää kaikkea mekolle itselleen.
Kesällä ei sairaalaan kannata joutua.

Emme tiedä, mikä siihen meni,
kun se niin sietämättömän tyynesti
auttoi kaikkia sietämään sen.

29

Otamme tänä iltana esille sormen, avaimen.
Panemme sen silmän laihaa lihaa vasten.

Kävelyllä silmän kanssa

liikkeet hidastuvat ja nopeutuvat.
Silmän eturaajalla on paikka kadulla ja talossa
niin kuin on paikkoja isoäidillä, emokissalla ja poikasilla.

Silmää harmittaa, koska lihan muoto
on vähemmän tärkeää kuin kävelemisen tunnelma.

Silmä ottaa vauhtia.
Me kietoudumme sen ympärille,
nostamme takaraajojamme joka askeleella.

Silmä leijuu välissämme, värähtelee sisältä ja nauraa.
Ikkunoista katsovat lamput.