176

 

Joka paikkaan piti panna tarina.
Suuhun, korvaan, silmään. Taskuun, koteloon, lomaan,

vaikka olisi ollut vain käymässä kaupungin keskellä
olevassa periferiassa
tai ollut tulossa taitteeseen,
mennyt taitteesta,
maannut taitteessa,
rähminyt yöt, kähminyt päivät
silmäkulmia, unia ja peittoja,
elellyt kuin olisi ollut kuoreton nakki leikkuulaudalla

ja puhellut vaikeasti, kiertelevään ja arkaan tyyliin,
totuttanut itsensä kahiseviin vuoriin hameissa ja siipiin.

Jopa kirjaan piti panna tarina, että se olisi mennyt.

Jokin on toisin. Tarinat ovat jättäneet sohvaan vaaleat raidat ja lähteneet.