Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
mitä
tun
teet
ovat.
Kun
emme
pääs
seet
enää
ylös
sängystä,
saimme
lääkkeet,
luiskan
ja hissin.
M
e
emme
t
e
h
n
e
e
t
m
i
t
ää
n,
kun
maailmasta
pyyhittiin pois
yksi heimo.
Ja
kun
jäl
jellä
oli vain
luiska,
hissi
ja yksi
heimo,
ku
ka
an
e i
enää
tien
nyt,
Jokaisessa
säh kö p o s t i v
iestissä
on piikki. Ei
älttämättä terävä v
aan tah
mea j
a tyly.
Sen
ajan p
omot e
r o
a v at
tämän
ajan
pomoi
sta, j
otka
julk
aise
vat
ku
van
lääkk
eiden pö
höttämistä
kasvoistaan
saadakseen
apua.
Omp
elijan
neuvo
kuuluu:
keskity, niin
pääset pitkälle.
Mekko ei suostu
keskittymään
yhden asian
pal peit tä jas
ta mi
seen.
S
e
pää
stää
sanat
yhdestä
hihasta sis
ään ja toise
sta ulo
s.
S
a
na
t k
atkei
lev
at
m
at
ka
ll
a.
M
ek
ko
jo
u
t
uu
kor
jaa
jaksi.
Om
pelija
vain
leikkaa
etukappa
lee s e en s
u u r i a
reikiä, jo t ta sanat v
oivat kulk ea rikko
ontum a tta
.
Mekko
ei
unohda
lasta,
joka
musertuu
sen sisään.
Aik ui nen ih m i nen u no h t i j o.
Hän (she) piilotti kädet
jakkupukunsa
taskuihin
ammuskau
ppojen
jälkeen
ja nosti
kauluksen
pystyyn
haudalla
pyhäinpäivänä.
Pu ku ei u noh ta nu t s i tä
- e i k ä jakkupuvun alle puettu me k k o,
va i k k a y r i tt i k y l l ä
y h ä u u d e s t a a n.
Mekko
ei tee meistä
aktivisteja, jos
pidämme m
ekkoa
vaa
tt
ee
na.
Se,
jol
la
on
roh
keutta
kan
taa
me
kk
o
a
k
ui
n
id
ea
a
r
au
has
ta,
m
u
u
tt
uu
rau
ha
ks
i.
Ih
mi
sen
tappa
minen vaatii
paljon vähe
mmän taitoja
kuin
ihmisen
koulutt
amin
en
ra
uh
anka
svatt
ajaksi.
Tätä
ongel
maa me
klovnit
nyt ra
tkomme
laulaen ja
tanssien.
Eurovii
suihim
m e
o s a
l l i
stuu
maa,
joka
on
op
pi
nut,
miten
kansa
hä
vi
te
t
ä
ä
n.
Mekko on ensimmäinen iho.
Se ohenee vanhetessaan läpikuultavaksi.
Posthumanisti haukkuu laitoksen,
koska opettajat tekevät siellä liian vähän tulosta.
Silloin lounas ei ole enää lounas.
Loma ei ole enää loma.
Kirja ei ole kirja.
Ihminen on yli-ihminen.
Mekko on iho, joka ohenee.
Po
pul
isti ja
po
pula
risoija
ovat
yhtä l ä k
hellä au
kana toi
si (st)
aan kuin o
ja y mutta
loukkaantu
vat yhtä
paljon,
kun heid
ät sijoitetaan
muualle
kuin hui
pulle niiss
ä hierar
kioissa,
jotka
he
ovat
itseää
n var
ten l
uon
ee
t.
Luemme kirjoja maailmasta,
jossa kaikki,
mitä on
ja mitä tulee,
asettuu samalle taipuisalle viivalle
mutta muistamme seuraavana päivänä lukemastamme vain sen,
kenet kuuluu sijoittaa kenenkin ylle.
Dosentti loukkaantuu,
kun hänet alennetaan tohtoriksi.
Meidän on valittava
kaikki hakijat,
sillä osaamme
vielä
ku
vit
e
l
l
a
ja
unohtaa.
Hän saa sata tykkäystä
ja yrittää kuulla ne
kaikki sum
un läpi.
Hän taas
saa yhden,
jonka
hän
lai
tt
aa
soi
m
a
an
tan
ss
in
ja
ha
lauk
sen
tau
sta
lle.
Leninki on edelleen mekko.
Se näkee leninkejä kiinnittymässä
uupumukseen asti nukkeihin,
joista ne eivät pidä.
"Emme muka
pelkää mitään
mutta emme silti osaa
muuta kuin istua", leningit
sanovat toisilleen.
"Osaamme me
olla katkeria",
muut leningit
sanovat.
Ja ne kuvittele
vat viisikymmentä
turvallista tilaa,
joiden kaikkien
ulkopuolella
on vielä
hirve
ämpää
kuin
sisäp
uolella.
"Mahda
mmeko
vielä osata
valahtaa
nukkien
päältä?"
leningit
kysyvät.
Ja vasta,
kun ne ovat
valahtaneet lattian läpi,
ne huomaavat olettaneensa.
Siellä on mekkoja tekemässä
ompelijoiden töitä.
