154

Jäädä liikuttumaan bussilinjalle. 

Kulkea lähiöstä toiseen pimeään aikaan,

palvoa viisikymmentä vuotta vanhoja suuria taloja,
oikukkaita verhoja ikkunoissa, lampunvarjostimia verhojen takana.

Näihin pääsee julkisilla. Vierekkäisiin ja päällekkäisiin

maagisiin hajumaailmoihin, joista kuuluu ääniä toisiin,
kanssani samanikäisiin keittiöihin.

Hissi, oranssi ovi, rappukäytävän punainen seinä

ovat minulle auringonlasku rantamaisemassa. 

Jään hetkeksi liikuttumaan ja otan kuvan.

Kuopus on tehnyt olohuoneeseen paikkasidonnaisen teoksen. Pitäköön
koko huoneen.

Kalliolla viitoskerroksessa lapsuuteni kolmiossa
asuu nyt joku. En tiedä hänestä mitään.
Se, joka kasvoi tässä ennen minun lapsiani, ajattelee meitä joskus.

153

Soikean havainnot maailmasta
kuvottavat suurta osaa kuin huvipuistolaitteissa ajelu.

Soikeuden hoitaja huokaisee muka ihmeissään. 
Laitteen takana joku jätti, tässä, nyt, 

soikeaksi toisen,
viranomainen jätti näkemättä,
mitä tapahtui. Vain lapsi puuttui kehumalla.

Eläytyminen on aito ajelu.
Eläytyjä nauraa ja itkee enemmän kuin kieputettu. Hän tuntee suoraa 

pidäkkeetöntä ihailua sitä kohtaan, joka nostaa kädet ylös ilmoissa.

Huomisen aktivisti unohtaa penkille jotain. Kuvotukselle löytyy uusi ruumis.