131

Osa vienoista kelpaa vinoiksi.

Tuo onnellinen piirtelee omiaan ja käy kuviinsa vedoten sivuun.
Sanoo rahalle vienoimmista vienoimman ein
yhtä itsepintaisesti kuin leikkirahalle, vaikkei olisi varaa.

Tuo omaa lastaan kiusaava herra sanoo kuolleenakin kyllä,
vaikka olisi varaa
aikuisuuteen.

Tuo toinenkin tuossa kelpaa, tuo onneton,
kun muistaa heilutella käsissään lasten ja kissojen kuvia.
Kynnyksiä uhmaten, kehräten kyllä,
kyllä, kyllä.

Aiheita kaatuu. Toisia syntyy. Kunniavieraita.
Joskus ne loppuvat. Ylimmäthän osaavat arvioida itse itsensä.

Vienotkin osaavat.

130

Minun maailmassani liike löytää
elämän keskeltä ne halvasti asuvat,
jotka ovat aina vähän väärällä tavalla vääriä.
Nuo käytetyt jumalattaret, jotka eivät löydä liikettä.

Siinähän on taas yksi
jakamaton, roikkumassa
sormilla verhossa.

Hän perustaa aamuisin kilpailun itselleen.
Ja valitsee voittajan ennen kuin katkaisee koneesta virran.

Tänään hän korjasi kaikessa rauhassa
itselleen yhden paidan
ja lapselleen neljät legginsit, joista kolmet oli jo kaksi kertaa korjattu.
Hän piirsi sarjakuvan puoleen väliin ja kirjoitti runon. Viivan alla nolla.

129

Kritiikin ja nostalgian välissäkin on jokin paikka, josta voi lähteä pois.

Et sä yhtään keskemmällä tietä pystyis käveleen,
kysyy pyöräilijä ohittaessaan minut.
Voin yrittää, vastaan.

Kielessäni on sana sille, joka haluaa kävellä joka paikkaan.
Häntä voi kyyditä ryppy otsassa tai sileänä.
Vauhti lähenee ikuisesti riittävää verkkaisuutta.

Naisellisuus on ikävistä asioista kirjoittamista. Laahustamista
kauniissa ja rumassa ilmassa.
Aina voi palata hetkeksi hienoksi ihmiseksi.

128

Syömme voikukkia ja vuohenputkia, koska näemme troposfääriin asti.
Korjaamme silmää veitsellä, että näkisimme kaasut yhtenä.
Korjaamme runoja lukijoidemme sormenpäillä
ettemme olisi koskaan vastuussa, 
jäisimme luonnoksi. 

127

Nukahtelen kieleen.
Heräilen kuviin.
Kirja nyt ei tee kenestäkään runoilijaa.
Ei kaksikaan kirjaa. Uni tekee.

Käynnit nokosilla ovat liukumista oikeaan suuntaan.

Minun eräässä maailmassani etsitään vain eväitä,
katsellaan jopa runoja ja elokuvia niiden läpi.
Pienet osaavat retkeillä.

Luolassa asuva luuhauki haukkaa happea ilmasta.
Se on muinainen runo.
Jätän lähestymättä ja kuluttamatta sitä loppuun.

126

Kaikki ovat lapsena outoja.

Osa jää oudoksi, osa joutuu
niin kovaan tietämisen kierteeseen,
että jää loppuelämäkseen kaiken kuvittelun ulkopuolelle.

Tieto luo turvaa, he sanovat.
Kuvittelu ei ole tietoa.

Se on keijujen lentoreittien avaus
ihmisten lentoreittien sijaan.
Kuvittelu on luovuttamista.
Keijujen tankkaus.

Tietämisen kierteessä aikuinen katsoo isoa kuvaa
sen suuresta koosta haltioituneena.
Ja jos hän yhden kerran uskaltaa arasti kuvitella itsensä
kuin katsoisi pikkuruisesta peilistä omaa silmäänsä,
hän onnistuu kertomaan tarinan navasta. Ei kiinnosta.

125

Yritämme keskustella tarinoista,
mutta alamme puhua tavaroista.

Haluamme peittää sen, ettemme osaa enää kertoa uutta tarinaa.
Nostamme kädet pystyyn ja tanssimme irvistellen
pukuun piilottamiemme tavaroiden hidastaessa meitä.

Voimme seuraavaksi vahtia,
kuka saa kutsua itseään kertojaksi.

 

124

Taide tulee tieteeksi,
koska taiteilijakin haluaa oman osoitteen.
Tieteeseen jää se, jolle yliopiston sähköposti
on tärkeämpi kuin menetelmä.

123

Esimerkki leipääntyy ja menee helposti pilalle.
Siksi se saa sinivalkoisissa maailmoissa onnentoivotuksia.
Alastonta vältetään kuin omaa lasta tai katkohoitoon lähtenyttä.

Mustavalkoisissa maailmoissa tyhjä ruutu voi saada onnittelut.
Kämmenestä viivat kulkevat kuitenkin kohti varpaita ja kainaloita.

122

Ihmettelemme, miksei hän lähde 

puhumaan muiden päälle 

tai väittämään heille vastaan.
Sitten ihmettelemme, miten hän pysyy hengissä.

Leikimme hetken kuollutta ja menemme poistattamaan ajatukset kortilla.
Suremme kuollutta runoilijaa unohtaaksemme, että runoilija uneksi kuolemasta.

Sitä, jonka työllä on pieni arvo, käytetään hyväksi palvoen.
Se, jonka työllä on suuri arvo, ei pysty luopumaan
yhdestäkään laiskasta kulumasta.
Se, jonka työ on arvoton, 

annetaan jatkaa anelua. 

Väitämme uutterasti häntä vastaan.

121

Saamme nolla pistettä jokaisesta maata viistävästä rivistä.
Vertaiset arvioivat pökerryksissä avaruusproosaa palkatta.
Sitten he sanovat, ettei kukaan tuolla
saa tehdä toiselle ihmiselle mekkoa ilmaiseksi.

He haukkuvat ylempänä ja alempana istuvia.
Sitten he ihmettelevät, kun kukaan ei hakenut
avoinna olevaa paikkaa. Yksi haki, sai
ja käveli pois.

Rivit luokitellaan, koska niin on totuttu tekemään ihmisille.

Mitä korkeampi luokitus rivillä, sitä arvokkaampi
puhelin kirjoittajalla. Juuri ja juuri rikkinäinen.

120

Mieliruumiit ovat varmuuden vuoksi kutistuneet

luokitusten mukaisiksi päästäkseen ulos.

Viisauden nyrjäyttäjälle lähetetään kielteinen päätös,

sillä jossain nyrjähdys on vaarallisempi kuin halvaus.

Hiljaisuus on tur tur va tur val ton linen tila.
Ei ihmistä voi kohdata kuten voi kohdata kuvan,

te nimettömät impotentit.

Ei vammaa voi rakastaa
kuten voi rakastaa filettä 

niin, että teurastajat, että tosiuskovaisetkin heltyvät.

119

Sitten kun reitemme ja lantiomme
ja sitten kun päämme, olkapäämme ja peppumme
kelpaavat meille itsellemme,

sitten kun liikkeemme ja äänemme kelpaavat meille
yhtä hyvin kuin toisten,

sitten vasta huomaamme
että niiden peittämiseen tarvitaan uusi pukine

juuri niin usein 

kuin miten usein 

itse ehdimme ommella.

Me tohtorit
olemme jääneet
niin kouluttamattamiksi
kaikista todisteista huolimatta,

että vaatteemme joutuu tekemään koulusta uneksiva lapsi.

118

Varpaat kiintyvät toisiinsa luulla, liimalla, villalla,
ja nahkaan hierotulla rasvalla.

Sanovat puristusta välttämättömyydeksi, jos niille ei kerrota muusta.

Ne osaavat kyllä kiinnittyä tavalla, jolla hämähäkit kiinnittyvät
tovereidensa taikomiin kudelmiin, jos tietävät niistä.

Raivoa puhkuen kengät tahtovat vapaiksi.

Ne saavat nyt alennuksella naista tarkoittavia tarpeita,
hipiälle hipaistua liimaa,
tiedon siitä, miten sääret hankaavat hameen alla toisiaan
ja helmat hipaisevat reisiä,
miten kärpästen raajat koskettavat.

Joihinkin kenkiin lisätään kopina, jotta nainen voi tulla kuulluksi.

117

Hän kysyy tuleeko maito vai laitanko minä sen rintojen sisälle.  

Hän tulee tunnustelemaan tilannetta molemmilla käsillään.

Rinnoissa oli kerran ruoka,

imemistä, maidon menemistä ja tulemista
ja valokuvaterapiaa, kun pahiten sattui.

Tulehduslääkkeistä tuli ihon peittävä allergia.

Silloin rintoihin muutti kahdeksi päiväksi

asumaan sellainen hyrinä, 

jota kaikki muut osat seurasivat vierestä.

Ne havainnoivat isoja nytkähdyksiä
mutta eivät pystyneet osallistumaan.

Ylävartaloon sijoittuutta himoa aamusta iltaan.

Kun se loppui, kyvyt haalistuivat ja leikkivät tähteä,
kun olisivat voineet korjata vanhoja liivejä ja kutsua itseään taistelijoiksi.

116

Lajien välisen kiintymyksen äänet liikuttavat meitä.

Ihmisten huokailu jättää kylmäksi kummat.

Tunnemme jo sen, mikä tekee surulliseksi,
sen, mikä tekee iloiseksi ja sen, jonka kanssa voimme sekoittaa värejä sormin.
Emme tunne surua, iloa emmekä värejä.

Sällit toistelevat
olevansa ujoja koiria, jotka istuvat kuvan ulkopuolella
koettaen olla ihmisiksi, jotta saisivat edes jonkun oppaakseen,
vaikkapa meidät tai sen, joka nojaa varaston seinään

ja tärisee jalat kiinni toisissaan
katseet jo valmiiksi alas painuneina.

No nyt sällit lähettävät eksilleen pisteillä tehtyjä kirjeitä
sukupuolielimistään ilman kuvia, koska hyvä elämä on vaikea runo,
ja samalla suunnalla asuminen on kuin paskaa puuroa.

115

Tyttö vasta opettelee seisomaan

kädet puuskassa tai nyrkit lantiota vasten.

Nyt hän nojaa rautalapioon lippalakki päässä.

Nyt hän istuu jalat harallaan kavereiden välissä.

Hän on kietonut kätensä näiden hartioille.

Toisen kaverin korvat käyvät paristoilla.

Silloin kun tyttö on virkeä, he eivät juuri muuta tee

kuin naureskelevat itselleen ja toisilleen ja leikkivät perhettä.

Kaverin päässä kojeet vinkuvat ja visertävät.

Toisella kaverilla on koje suussa ja jalassa.

Yksi äideistä komentaa tytön istumaan.

Tyttö kävelee horjuen tuoliin ja istuu siinä nyrkit lantiota vasten.

Nainen opettaa karjuen, mitä on kaveruus, 

nyrkki ja tavallinen elämä. Se kaveruus loppuu siihen.

114

Jokin pistettä suurempi ottaa sisuskaluista kiinni.

Istumme selkä ojennettuna, makaamme suorana matolla.

Kuuntelen kuinka hän päästää irti.

Hän pelkää jokaista kirjoittamaani riviä

ja pyytää minua kirjoittamaan lisää.

En aja pyörällä, koska pelkään kuolevani.

Minä, 

joka sanon että olisin valmis kuolemaan vaikka huomenna

peukalon alla olevan pisteen takia.

Iho on kulunut siitä kohdasta usein rikki ja parantunut.

Olemme seuranneet tätä paranemista kuin luontodokumenttia.

On ollut mukavaa repiä ihosuikaleita irti ja liikutella peukaloa

edes takaisin silloin, kun paikka on ollut pahimmillaan vereslihalla.

Tämä on suuntautuminen, jota ei voi valita.

Olemme kytkeytyneet pisteen kautta koskettimiston tai ruokapöydän reunaan, kulkuvälineen tankoon ja laukun kulmaan,

sillä pisteellä on oma aikansa ja koostumuksensa.

Herrvoton, jäykkä ja kiihkeä,

laiha, pieni ja koukkuinen.

Olemme puuhailleet pisteen parissa tarvitsematta muuta.

Olemme saaneet kaikki paikat hytkymään naurusta.

113

Iso kouluttaa minua muuttumaan häneksi.

Ensin siinä on mies, sitten siinä on nainen, sitten taas mies.
Ei koskaan eläin. Ei vanhempi.

Jalka tahtoo olla pää, käsi tahtoo olla keuhko.

Lähden väliajalla.

Osaaminen ei ole naurun asia. Joku purkaa, tekee uudestaan ja purkaa. 

Laskee silmukoita ja vertaa työtään malliin. Koko ajan menevät asiat eri tavoin kuin kuvassa. 

Käsiä pestessä tuntuu kuin pesisi jonkun muun käsiä. 

Äitien kädet ovat kuhmuraiset ja reuman muotoilemat.

Latina kuuluu muillekin kuin lääkäreille. 

Punavalkokantiseen vihkoon on kirjoitettu latinankielisiä sananlaskuja tekstauskirjaimilla kaksisataakuusikymmentäviisi kappaletta.

112

Mitä rasvaisemmat hiusten latvat ovat,
sitä ihanammilta ne tuntuvat hänen aivoissaan.

Hän nauraa väärissä paikoissa. 

Hihittää lakanoistaan pongahtaneille kuville kuin pikkulapsi sinfoniakonsertissa. 

Jossakin suuri taiteilija koettaa keskittyä viimeiseen osaan kädet kosteina.

Hän on pitänyt juurimaista ja sitkeää arpea hyvänä kaiket ajat 

ja nähnyt, miten surkastunut käpälä muuttaa jokaista, joka sen lähelle pääsee.

111

Haukottelua ei kannata yrittää niin kauan kuin leuat on ommeltu yhteen.
Rautalangat suussa voi imeä ja purskuttaa.

Kun lankaa aletaan poistaa, lapsi käyttäytyy niin huonosti,
että hoitajien pelkoa on pakko ymmärtää.

Mutta lapsi ja hoitaja pelkäävät eri tavalla silloin,

kun toisella on valkoinen puku ja toisella ei ole vaatteita lainkaan.

Käsi on pilvipalvelu. Sisuksiin tallentuu aina uusi tieto, vanha aukeaa. 

Kerta toisensa jälkeen kädessä vilkkuvat pisteet.

Osastolla on kilttejä lapsia. Toisilla osastoilla on vielä kiltimpiä. 

Niitä, jotka ovat kuolemassa samaan aikaan, kun toiset ovat paranemassa.

Mikä sattuma, että samassa huoneessa asuva utelias kaveri 

ruuvaa sängynpäätyjä ylös ja alas. Se on tappavan hauska leikki, 

joka yllättää kaikki.

Kaveri virnuilee taas vuoteen jalkopäässä käsi veivillä. 

Mies valkoisessa takissa sanoo, 

ettei tätä sänkyä kannata veivata. Niskansa murtanut on yhtäkkiä kiltti.

110

Kirjoittaminen on kuin lapioisi hiekkaa yhdestä kasasta toiseen kasaan.

"Ei oo, ei tuu"
kuuluu pieneen korvaan pehmustetusta kaiuttimesta.

Naapurisängyn aikuinen kaatui 

juostessaan portaita alas korkokengät jalassa.

Joskus lapsi ja aikuiset

kuuntelevat kappaleen radiosta, 

kumpikin omasta kaiuttimestaan.
Niskansa murtanut, selkänsä murtanut ja eräs sormensa murtanut.

Ja välillä heihin työnnetään jokin instrumentti.
Psykologi käy katsomassa.

Istutetaan pyörätuoliin. 

Päästetään kahdelle käytävälle ja hissiin.
Mitä jos joku huomaa, etteivät jalat olekaan halvaantuneet?

Aikuiset miehet katsovat anteeksi pyydellen ja alkavat lipsua.
Unohtavat vetää lakanan hänen päälleen, kun tulevat kierrolle.

109

Älä pelkää!
Niitä, jotka ovat uskollisia sille,
minkä kuvittelevat osaavansa, ei koskaan heitetä pois.

Ole rauhallisesti täynnä itseäsi
muiden itsensä löytäneiden seurassa.

Epäröinti on täällä ylpeästi kiero
kehujen keräämisen menetelmä,
jonka jokainen arka
tuntee paremmin kuin haastattelun.

Uusi normaali on jättää vastaamatta
viestiin, vaatimukseen ja kysymykseen.
Vanha autisti ymmärtää
vähemmästäkin

mitä se tarkoittaa.

108

Taloustaiteilija sanoo:
Sinun pitäisi ymmärtää
olla kirjoittamatta tämä maksuton runo.
Muista etiikka, muista moraali, muista muut.

Taloustieteilijä huutaa vieressä: Nyt seisoo.

Minä ärjyn korvaan: Täällä ovat kuule
muijat, rammat,
paperittomat ja maalarit,
jotka on kiellettyä niputtaa
ja jotka ovat olleet yhdessä palkatta,
ovat olleet ennen poikkeusta ja jatkavat olemistaan
kaikissa muodottomissa tavallisuuksissaan.

Täällä ovat kaikki ylpeät. Pienissä keittiöissä
lohduttamassa sinua
ja säilömässä irrallisia, seurallisia,
järjettömiä, vieraanvaraisia häpeän lajeja.

107

Syöksyn naristen tukien väliin.
Sormet irtoilevat. Jään kaipaamaan vain peukaloita.

Kuvio on sairas, en minä.
Minä en hae vartijaa tanssiin.
Kieltäydyn palkinnosta.

Yksi sivistynyt ihminen taputtaa.
Lautailen runoni päällä
luukulla, luukulta, luukulle.

Painotuotteista kuuluu
tänäkin vuonna hyminää. Koneetkin keskustelevat.

106

Tänään, täällä, miksi.

Runoilija on se, joka osaa näytellä, ei se joka kirjoittaa runon.
Tutkija on se, joka kirjoittaa runon, ei se joka osaa tutkia.

Ja se, joka osaa maalata vartijoille kuvan
liian helppona tulevasta suuresta
tai liian vaikeana tulevasta pienestä,
on ainoa, jota uskotaan.

105

Mitä uutta on tehdä tunnetuksi
pelkkä huolella puurrettu
kuuliaisuuden kuva
ja tuoda julki taas yhden poikkeaman aikaansaama normaali,
jonka voi asettaa esille taaksepäin nojaten?

Mitä uutta on saattaa ulottuville jälleen yksi uloke,
edistää sitä, mikä on jo edistynyt,
lisätä tietoisuutta siitä, joka on itse tietoinen?

Uudempaa on rakastaa,

keskittyä vääriin asioihin,
jättää olennainen raportoimatta,

väittää epämääräistä tunnetta tasoksi,
kesken jäänyttä luonnoksi,

nähdä uneksien vietetty päivä työnä,
ja kutsua hoitajat

vuoteen viereen uneksimaan.

104

Ongelmat pannaan loppusijoituspaikkaan peruskallioon säteilemään.
Elävät pannaan kompostiin. Kastemadot luikertelevat.
Tulee yrttejä ja hiljaisuutta.
Runo on roska.
Kaatopaikkoja ei tulevaisuudessa enää ole.

103

Karjaisu kuuluisi kirjastoon ja lautaseen.

Pinot jäävät nyt auttajien pöydille notkumaan,
painoon menee ilmaa,
vaivoja. Sydämet kurnivat.

Kun kauppaajat viimein
lakkaavat karjumasta,
runoilijat aloittavat,

nieltävää riittää varmasti kaikille.

102

Kallion reunassa on Maja, 

jonka seinään vesi, aurinko ja puu ovat tehneet kuvat.
Menemme taikaportin läpi, istumme kivilammen reunalla, 

katsomme puuta.

Polun päässä on auringon istumapaikka. 

Tuossa pehmeässä kohdassa minä makasin eilen, hän sanoo. 

Hän esittelee kaatuneet puut kuin mekot.
Hän näyttää, mistä kulmasta oksat ovat kummalliset.
Hän kehuu sammalta puretun talon perustuksilla.

Kotona itken neuloksen kireyttä ja katkennutta puikkoa.
Tyttö katsoo vierestä koettaen tiristää muutaman kyynelen.