sunnuntai 3. toukokuuta 2020

102




Salaiset rauniot



Olemme päässeet hyvään vauhtiin polkujuoksussa,
kun haluamme sille, mitä omistamme, hyväksynnän muilta.

Siksi teemme esineiden kuvista verkon ja kutsumme sitä tasoksi,
tai ei, vielä parempaa: tarinaksi. Leikimme sitkeästi

ettemme muka pidä kuvista, jotka ilmestyvät häiritsemään
tätä lohduttavaa lähetystä omista ja sukumme varoista.

Häiritsevät kuvat eivät ymmärrä: yhtä polkua varten riittää yksi tarina.

Silkasta lempeydestä me jätämme häiritsevät kuvat ilman onnitteluja.
Ne pääsevät hädin tuskin alkuun kussakin kummassa jutussaan. Säälittävää

umpeenkasvaneiden polkujen kirjoa metsät täynnä.

Tyttö näyttää, minne voisimme kulkea. Kallion reunassa on Maja,
jonka seinään vesi, aurinko ja puu ovat tehneet kuvat.
Menemme Taikaportin läpi, istumme Kivilammen reunalla,
katsomme Kiipeilypuuta.

Polku vie Auringon istumapaikalle. Tuossa pehmeässä kohdassa
minä makasin eilen, hän sanoo. Tyttö tuntee kaatuneet puut.
Hän näyttää, mistä kulmasta oksat ovat kummalliset.
Hän ohjaa minua katsomaan sammalta puretun talon perustuksilla.

Kotona itkemme neuloksen kireyttä ja katkennutta puikkoa.
Tyttö katsoo vierestä koettaen tiristää muutaman kyynelen.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti