Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
mitä tapahtuu.
Hän kuluttaa paljon
ja urheilee vielä enemmän.
Eikä hän silti saa aikaiseksi
p e r s o o n a a.
Suoritukset ovat luomassa kodikkuuden tuntua.
Siirrämme hänet ylös, syrjään,
niin monta kertaa, että
tunnemme tarvetta
nousta ylös,
kuluttaa, urheilla ja
puhuaslangialuodaksemmeimagon.
Runoilija heristää korvia kuin sormia,
kuuntelee
ja kuvittelee häiriön tilalle
a p o s n o r e n
y m m ä r t ä ä k s e e n,
Itsenäi
syyspäivän haas
tattelussa valtionpäämie
hen puoliso
sanoo
palvelleensa
maata
korkeam
malta kuin
muut.
Diippii
shittii
line
aari
tele
vision
kat
so
jille.
Las
tensairaalasta
löytyneet
kuolleet
keskoset
jatka
vat
ha
jo
a
mis
ta.
Painov
oima ve
tää nä
köala
paik
koja
kohti
maata.
Nyt
nii
tä
pu
to
aa
jo
suo
raan
p
ä
älle
mme.
Siirrämme edelleen ylimmiksi
vain ihmisiä,
joita emme kehtaa neuvoa eläkkeelle
ja joiden puolisot osaavat
puhua
rauhoittavasti.
Hätkähdämme hereille
näköalapaikoillamme
selkäpiit hiessä
ja läiskät mekoissa.
Pääsemme eroon
a m e r i k k alaisesta jouluelokuvastamme
vain
siirtämällä minkit
p
re
side
nt
eiks,
eiks
je.
Pro pää pre
fes mi si nis te rin
so den
rin tin
kasvoilla
on
jäätävä
virne.
Tie
däm
me
jo:
ruis
keiden
ottaminen
kasvoihin vä
hentää kyk
yä emp
atia
an.
Oli
sipa
tässä
kyse
siitä.
Kent
tä
on
py
sähty
nyt
pis
toskoh
taan.
Mig
ri on
täy
nnä
botulii
nitok
sii
ni
a.
Se,
mikä
toisessa
on vain
ohar
ha
a,
on itsessä
vain var
ma tie
to.
K
uu
lla
suu
nsa
pu
hu
van
sen puolesta,
mitä juuri
sillä hetkellä
- ilman syytä -
eniten sat
tuu pelk
ää
m
ää
n.
Olemme ilmaa siellä, mistä lähdimme,
hengityskelpoista.
Nimitämme niitä kouluiksi,
vaikka niissä loukkaannutaan sellaisista nimistä.
Nimitämme niitä lahkoiksi, vaikka niissä loukkaannutaan.
Olemme niin sitkeitä,
että nimitämme niitä kouluiksi, vaikka niihin osui ohjus.
Nimitämme niitä sairaaloiksi, vaikka niihin osui ohjus.
Nimitämme kodeiksi raunioita.
Nimitämme valtioksi
teurastusta.
Ja hapen
epää
mistä
kesko
sel
ta
ni
mi
täm
me
puo
lus
tau
tu
mi
sek
si.
Pidätämme
hengitystä
rauhannobelistin
hautajaisissa.
Suomen voi ostaa hiljaiseksi
mutta kuollutta suomalaista ei.
Huomasitteko, että
hän
yritti kään
tää kylke
ään,
kun
olim
me
l
a s
k e
m a s
s a
h ä n t ä
k u o p p a a n?
P ä ä t o i m i t t a jat,
huomasitteko
lasten
lähettämät
kirjeet
ministereille?
Makaava asento on vaativa tanssi.
Kukkakimpun piteleminen pienessä etunojassa
alkaa ennen pitkää sattua selkään.
Ymmärrättekö sen, kun katsotte Olympiaa?
Kunnioitatte Manet'a. Malli arvostaa mallia.
Hän huomaa niskan tärinän
ja käsivarren tunnottomuuden.
Olin tänään Olympia
vanhana, maskuliinisena ja onnellisena.
Annoin suupielten suuntautua alas
häpäistessäni akateemisen taiteen.
Maalarit sekoittivat
värit. He oppivat
kutsumaan varjoja
julmiksi ja ankariksi.
(ei enää määrää).
Skenaario:
ohjaaja
on pantu
te ke
ei ku
kir joit
ta
mään
maan
työ
uusiksi,
sillä
r
ah
a
se
ur
aa
vain
laa t ua
mitä
tun
teet
ovat.
Kun
emme
pääs
seet
enää
ylös
sängystä,
saimme
lääkkeet,
luiskan
ja hissin.
M
e
emme
t
e
h
n
e
e
t
m
i
t
ää
n,
kun
maailmasta
pyyhittiin pois
yksi heimo.
Ja
kun
jäl
jellä
oli vain
luiska,
hissi
ja yksi
heimo,
ku
ka
an
e i
enää
tien
nyt,
Jokaisessa
säh kö p o s t i v
iestissä
on piikki. Ei
älttämättä terävä v
aan tah
mea j
a tyly.
Sen
ajan p
omot e
r o
a v at
tämän
ajan
pomoi
sta, j
otka
julk
aise
vat
ku
van
lääkk
eiden pö
höttämistä
kasvoistaan
saadakseen
apua.
Omp
elijan
neuvo
kuuluu:
keskity, niin
pääset pitkälle.
Mekko ei suostu
keskittymään
yhden asian
pal peit tä jas
ta mi
seen.
S
e
pää
stää
sanat
yhdestä
hihasta sis
ään ja toise
sta ulo
s.
S
a
na
t k
atkei
lev
at
m
at
ka
ll
a.
M
ek
ko
jo
u
t
uu
kor
jaa
jaksi.
Om
pelija
vain
leikkaa
etukappa
lee s e en s
u u r i a
reikiä, jo t ta sanat v
oivat kulk ea rikko
ontum a tta
.
Mekko
ei
unohda
lasta,
joka
musertuu
sen sisään.
Aik ui nen ih m i nen u no h t i j o.
Hän (she) piilotti kädet
jakkupukunsa
taskuihin
ammuskau
ppojen
jälkeen
ja nosti
kauluksen
pystyyn
haudalla
pyhäinpäivänä.
Pu ku ei u noh ta nu t s i tä
- e i k ä jakkupuvun alle puettu me k k o,
va i k k a y r i tt i k y l l ä
y h ä u u d e s t a a n.
Mekko
ei tee meistä
aktivisteja, jos
pidämme m
ekkoa
vaa
tt
ee
na.
Se,
jol
la
on
roh
keutta
kan
taa
me
kk
o
a
k
ui
n
id
ea
a
r
au
has
ta,
m
u
u
tt
uu
rau
ha
ks
i.
Ih
mi
sen
tappa
minen vaatii
paljon vähe
mmän taitoja
kuin
ihmisen
koulutt
amin
en
ra
uh
anka
svatt
ajaksi.
Tätä
ongel
maa
klovnit
ra
tkovat
laulaen ja
tanssien.
Eurovii
suihim
m e
o s a
l l i
stuu
maa,
joka
on
op
pi
nut,
miten
kansa
hä
vi
te
t
ä
ä
n.
Mekko on ensimmäinen iho.
Se ohenee vanhetessaan läpikuultavaksi.
Posthumanisti haukkuu laitoksen,
koska opettajat tekevät siellä liian vähän tulosta.
Silloin lounas ei ole enää lounas.
Loma ei ole enää loma.
Kirja ei ole kirja.
Ihminen on yli-ihminen.
Mekko on iho, joka ohenee.
Po
pul
isti ja
po
pula
risoija
ovat
yhtä l ä k
hellä au
kana toi
si (st)
aan kuin o
ja y mutta
loukkaantu
vat yhtä
paljon,
kun heid
ät sijoitetaan
muualle
kuin hui
pulle niiss
ä hierar
kioissa,
jotka
he
ovat
itseää
n var
ten l
uon
ee
t.
Luemme kirjoja maailmasta,
jossa kaikki,
mitä on
ja mitä tulee,
asettuu samalle taipuisalle viivalle
mutta muistamme seuraavana päivänä lukemastamme vain sen,
mitä kuuluu sijoittaa min ke kä nen ylle.
Dosentti loukkaantuu,
kun hänet alennetaan tohtoriksi.
Meidän on valittava
kaikki loukkaantuneet,
sillä osaamme
vielä
ku
vit
e
l
l
a
ja
unohtaa.
Vuorijalavan siemenet soittavat katua paperimekoissa.
Kaksi isää on aina parempi kuin yksi. Kolme äitiä on parempi kuin kaksi.
Vuorijalava tietää, mitä tarkoittaa istua pelkääjän paikalle ja pelätä
ja vaihtaa heimoa silloinkin, kun toiset uskaltavat vielä
jäädä.
Biologisten
pitää uskaltaa antaa mennä.
Valittujen pitää uskaltaa antaa mennä.
Ja kun menijät ovat menneet, tulijoiden rohkein teko
on klikkailla.
Mekko etsii sivua,
jossa olisi niin paljon ilmaa, että helma saisi laskeutua.
Bussi saapuu torille,
jonka uskovaiset miehet ovat ottaneet haltuun.
He sanovat mikrofoniin, että suhde jumalaan pitää
olla kunnossa, jos haluan taivaaseen.
Mekon taivas on jumalan taivaan päällä.
Miehet jatkavat hyökkäystään kuulevien
korviin.
Kukaan ei keskeytä heitä.
- Me saadaan tarjota,
mies sanoo, kun mekko puolustautuu ompelijan katseella.
Miesmatkustaja ottaa tilan bussissa
musiikilla.
The world is mine, laulaa artistimies hänen puhelimestaan.
Vain yksi mies kääntyy ja sanoo, ettei se käy.
Katso tarkkaan.
Tältä näyttää se, ettei katso pois.
Se, joka osaa katsoa, voi viedä tilan kotonaan.
Katso sinne asti.
Minulla on herkät silmät.
Opimme asiat eri tahtiin.
Siksi valtiotieteiden maisteri voi uskoa
i h m i s r o t u j e n
olemassaoloon.
Olisi tarvinnut enemmän aikaa
sisäistääkseen
asiat
ja
rohkeutta
jatkaa
opintoja.
Sää
tyta
lo
kin
on
koulu,
jossa
voi
syn
tyä
oival
luksia
ajasta.
Siksi
he,
jot
ka
ei
vät
saa
neet
oi
ke
al
la
het
kellä
aikaa,
voivatkin
päätt
ää
nyt
antaa
kaiken
turhan
ajan
pois
ja an
taa
jälje
lle
jäävän
ajan
m
u
u
tt
u
a.
Aika oppii
taipumaan
toisten puolesta
ja omasta puolestaan,
katkeamatta,
loukkaantumatta,
vaikka
viha
on
rikos.
Vihalta
ei
kukaan
voi
sulkea
silmiään
vetoamalla
omiin t r a umoi h i n s a .
Ajallakin
on
silmät,
toisenlaiset
kuin ihmisellä.
Tä
lle
r
unou
del
le
so
pi
vaa
pal
kk
aa
kannat
taa
odo
ttaa.
Odo
tt
am
in
en
ki
n
on
su
ku
pu
ol
e
n
e
s
i
tys.
Te
rve
ise
t
v
a
an
ha
ll
it
si
joi
ll
e.
Jos
ru
noi
lij
an
pa
lk
ka
oli
si
yht
ä s
u
uri
kui
n
teidän,
hert
tu
ma
laa
ri,
e
lä
isin
runoudella hyvin.
Mutta osaan pyllistää kymmeneen suuntaan kumartamatta niistä
yhteenkään
Siksi runous on palkaton työ.
Niin matalaa on runous.
Tuhatta naista ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään mies.
Tuhatta miestä ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään sankari.
Tuhatta sankaria ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään poikkeus.
Tuhatta poikkeusta ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään pila.
Tuhatta pilaa ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään virka.
Tuhatta virkaa ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään selli.
Tuhatta selliä ei pidetä minään
ennen yhdestä tehdään rikos.
Tuhatta rikosta ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään runo.
Tuhatta runoa ei pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään kirja.
Eikä tuhatta kirjaa pidetä minään
ennen kuin yhdestä tehdään luksuslaukku
julkisuuden henkilön käteen.
Näemme julkisissa kulkuneuvoissa suuria kuvia
heistä, jotka eivät käytä julkisia
ja joiden autoille rakensimme suuren luolan.
Me, jotka odotamme pysäkillä säässä kuin säässä,
suljemme silmät nähdäksemme tulevaisuuteen:
Vammaisia naisia nousee hissillä kattojen läpi
ja osa menee vahingossa avaruuteen asti. (Se on erään naisen näky.)
Ja nousun jälkeisenä päivänä
pankkivirkailija tietää,
millä summalla elämme kuukauden.
Pudonneesta leuasta voimme päätellä jotain.
Ja vuosi nousun jälkeen sosiaalityöntekijä
tietää, minkälaisten havaintojen
muistiin merkitsemiseen käytämme ajan.
Esityksen jälkeen
siniseen solmioon pukeutunut
kinuaa itselleen kymmentä uutta solmiota, kolmiota
ja metsää. Mikrofoni on päällä.
Lapsi laulaa iltalaulun, jotta nukahtaisi.
Kuuntelee omaa ääntään
ja vanhempien kehuja.
Kohta silmät jo liikkuvat unessa luomien alla:
siskolla on pyörätuoli,
ja hänellä itsellään kaksi sauvaa.
"Unessa
ei ollut minkäänlaista tunnetta", hän sanoo.
"Me vain liikuimme koko ajan."
Sellainen laulaja on käsittämättömän
rikas joka ilta
eikä siltikään koskaan riittävän rikas
asuakseen joskus keskellä kaupunkia
sinisolmioisen naapurissa.
Mielenosoituksessa he luottavat kykyymme huutaa.
E
s
i t
y k
s
e
n
j
äl
keen
kokouksessa
kaikkein rehvakkaimmalta
löytyy
niin suuria aukkoja sivistyksessä,
että koetamme peittää ne hänen omilla
vitseillään.
Jätetään merkitsemättä pöytäkirjaan: älykäs
sai sosiaalisesta älykkyydestä ehdot.
O l e m m e
k o
taas tämä epäsymmetrinen pohja,
joka puhuu hitaasti,
tuijottaa totisena
syvänmerenkalan vatsaa?
Kehonkielet kertovat
:
noin epäilyttävän syvällä
kuuluu olla hiljaa.
Linkit, mate
riaal
it ja tieto
j ä ä
v ä t
ai na
s o
p i
v a
n t
i
l
ai
suu
d
en tullen
jonnekin,
matkalle.
