324

 

Vasta kun mekko saa kaksi
tavallista lasta, se tajuaa
mikä se itse on.

"Kyllä, näin on", 

sen äiti sanoo.
Nyt vasta ym

märrät.

Olla mekko
ompelijaperheiden 

joukossa ja joutua ker

tomaan vertaistuki-illas

sa: näin mekot kirjoittavat 

tulles

saan 

van

hem

miksi.

323

 

Kissa hyppää sänkyyn tutki
maan Modiglianin maalauk
sesta tipahtanutta ihmistä.
Kaulani ajattelee kasvojen
soikeutta. Itse tipahdin po
rnosarjakuvasivustolta ja

  siirryin suo

raan teokseen Corporeali

tés. (Just.) Näyttöjen lom

assa lihakseni reagoivat.

Oiih! Tällä tasangolla ba

lettitanssija on vammain

                  en, vaikka jotkut balettit

anssijathan tämän jo ties

ivätkin. Ja tuon nytkähte

lyn jotkut vammaiset tie 

                     

sivät. Lääkärit tekivät minull

e testejä, kun olin lapsi. He ty

önsivät puoliksi halvaantune

isiin käsilihaksiini mittalaitte

eseen kytketyn piikin. Sitten h

e käskivät minua liikkumaan. 

Silmästä alkaa 

tippua vettä, 

kun tanssija 

muuttuu ihmi

sestä tiileksi.

322

 

                                 Mutkat

                            Mekko pelkää.
                          Tavataan perillä,
                         se sanoo, vaikka is
                       tun vieressä. Pelkäs
                       sä liikkuvassa autos
                        sa jotkut mekot tun
                          tevat kaiken kuin
                            suurennettuna.

                                 Kehun sen
                                 abiliteettia

                            tuntea asioita, joi
                        ta tapahtuu; törmäyk
                       siä tai hipaisuja, joista
                  voi lähteä lentoon ja päätyä
                 ojaan, vaikka oli aikomus vain
               matkustaa hetki ja syventyä kes

                                ken
                  e
                                    räi
                                                           seen

              kuvaan kuin tuttavuuteen, josta
           haluaa heti tietää kaiken muttei voi.
         Kehun sitä: pystyt tuntemaan mahdolli
         sen perilletulonkin; uurteet, jotka synty
                 vät ja kuolevat paikallaan istu
                   malla, ja päähän painuneet
                                     mutkat.

321

               Rampa tun

nistaa ramman.

Ja ompelija avus
   taa mekkoja,
    jotta me
kot voivat
   tehdä toisten
          mekkojen kanssa asiat,
                           joita ihmiset joskus tekevät
                                           ihmisten kanssa.
       
                                                           Ommella 

                                                            herkkänä,

                                                       neutraalina 
                                                     ja poissa.
                                    
                              A tunnistaa aan, 
                         pan tunnistaa
                panin.
   
         Kuva tun
         nistaa
              runon.
                 Ja joskus mekkojen 

                              buto alkaa, vaik
                                 ka rintaliivit ja 

                                    alushousut soit

                                          tavat vielä tangoa. 

                                             Avustaja tanssii, 

                                                 vaikka saumoja
                                                    olisi vielä
                                                       pal
                                                      jon.
                                

320

 

Ihmiset kaipaavat
kiertämällä villalankaa puun ympärille,
värittämällä paperinukkeja ja jakamalla söpöjä pökäleitä.

Kaipuuseen auttaa vain kokohalaus ja hyväily. Työntekijät tietävät

siistit kohtaukset tarkasti toimitetuissa kirjoissa,
piirretyt ilot, joissa ei ole yhtään ylimääräistä viivaa.
Sen, millaiseksi meidän on nyt ajateltava leikki
ja sen, mikä ei enää ole leikki.
He tietävät muunkin. Mekoista. He,

he. Silti heistä yksikään ei mene lehteen
kertomaan, että kaipaa kohta,
ei vielä, mutta kohta

kuten runoilija tekee joka vuosi.

319

 

"Seuraavaksi teen esityksen, jota kukaan ei voi käsittää", sanoo yhdeksänvuotias. 

Valmistelujen aikana ehdin toivottaa hyvää nimipäivää tapaninmekolle, 

mikä vaatii rohkeutta. Ja rohkeus on niin lähellä 

ujoutta, että joskus ne erottaa toisistaan 

vain peilejä ja linssejä sisältävällä

pitkällä putkella. Ilman tans

seja olen se, joka katsoo 

putkeen mieluummin 

kuin ottaa kaipuun 

puheeksi ja työn

tää silmät sil

miin. Mek

ko venyy. Kauluk

set pullistuvat hirvittä

västä määrästä ajattelua,

ajattelua. Mutta mekko on vain 

tekemistä. Pelkkää tekemistä. Ja sarjakuvako

koelman piirtäminen mekosta on helpompaa tekemistä kuin puhelimessa

puhuminen tai kysymysten esittäminen tanssiville ompelijoille. Kohta esitys alkaa. Vierustoveri

ni kysyy: "Ootko sä koskaan työntäny sormea nenään ja pannu sen sit kiinni bussin kaiteeseen?"

318

 

Meillä oli sokea mekko. Oikeasti sokea, ei kuvaannollisesti.
Ja sokealla mekolla oli meidät: erosta vuotava
silmä ja ratsailla naurava hunajasuu. Aloi
timme keskeltä ja lopetimme keskel
le. Laitan kaiken tänne juuri sellaisena,
niin keskeneräisenä kuin mahdollista. Kun
olin ottanut eron mekosta, jotkut mekot lakka
sivat katsomasta silmiin. Ja kohta opin, että kaikki
mekot puhuvat eri tavalla tohtorille ja ompelijalle. En kerro mo
lemmista heti, kerron vain toisesta ja pysähdyn kuuntelemaan, mitä tulee.
Eivätkä kaikki löydä vaurioituneen käden rytmiä heti kämmenes
tä, kyynärtaipeesta tai olkapäältä. Eivätkä edes
peukalon ja etusormen välistä, vaikka heitä
opastaa kuin näkevää. Joku löytää vähi
tellen, joku samassa hetkessä ja
on aikansa sijoiltaan.
Jotkut luulevat
vammaa me
taforaksi.
Vamma
on vain
yhteyk
siä, vaikka joiltakin se
vie ne. Jotkut sekoittavat vamman kusipäisyyteen,
jotkut kusipäisyyden itsenäisyyteen, jotkut itsenäisyyden
improvisaatioon (minä). Ja kun olin ottanut eron mekosta, pidin
lahjat ja jatkoin leikkiä. Sillä joskus läheisyys lakkaa, vaikka rakkaut
ta on paljon. Ja joskus tanssi loppuu, vaikka muusikot soittavat vielä.

317

 

Meillä on käsittämätön: tämä kaiken oudon ää
neen lausuva lauma, joka kiittää lakonisesti. 

Ja toisiamme varten meillä ei ole yhtään 

piikkiä, ainoastaan tarinoita. Sekin on

mahdollista, nyt tiedätte. Päästäm

me aina kerto

jat sisään. Olette öi

sinkin täällä. Päivisin 

nousemme sohvilta tuoksu

vina konvehteina napit 

korvissa ja jatkamme

piirtämistä. Emme

me lähteneet akate

                       mioista
                      lastem
me takia vaan kos 
ka halusimme ai
kuista seuraa.
Ja nyt joulu
päivän
ateri
alla
yksi
lapsista
syö nope
ammin kuin
muut. Hän alkaa
lukea ääneen, ja me
hirnumme ruoka suussa.
                           Kertokaa, mil
loin piirrämme. Olen jo nähnyt
tapaamisestamme kuvan, riisu
tun halauksen. Toivottavasti voit
te hyvin. Kukaan ei osaa koskettaa
minun kättäni niin kuin minä itse. Silti
                                        

                                    haluan vielä kätellä.

316

 

Kat
somme
kaikkia nai
sia niin kuin mie
hiäkin ja kaikkia kes
kellä olevia vuoria ute
liaina, ujoina ja hölmisty
neinä. Tällaista on tieto liik
keestä ja hitaudesta. Sormet
aloittavat suloisen liikkeen sormia
vasten. Me, joilla on yksi tai useampi
puoliksi halvaantunut raaja, tiedämme
miltä se tuntuu, kun kultainen sykkivä täyt
tää vain sen yhden tai kaksi mutta ei muita raa
joja. Meillä on kotona yksi valmis irtoraaja rakkaut
ta varten ja ajatus toisesta. Se on niin voimakas ajatus,
että siitä tulee todellinen. Perhe istuu keittiössä aattona
aterialla. Yksi lukee ääneen toiselle, kolmas lukee äänet
tömästi ja neljäs kuuntelee napit korvissa. Tiedän kyl
lä jo, miltä miehen ääni kuulostaa naisen lukemana.
Kertojan sormet liikkuvat sormien välissä, kun
vaihdan mekkoon vuorin ja hihat. Kovettu
mat sormissa kasvavat. Perhe sanoo:
Tämä on nyt parempi mekko kuin
se entinen, ja joku toinen per
he sanoo: Ihan kuin tämä
vuori olisi aina ollut
tässä ja nämä
hihat näin
päin.

315

 

Ne
mekot
ommellaan
yhteen, jotka ei
vät muuten pystyisi
olemaan yhtä aikaa päällä.
Ne taas, jotka pysyvät muuten
kin yhdessä, voivat olla minkä me
kon kanssa haluavat. Ne osaa
vat panna kaikkein sisim
mät kappaleensa pyö
rähtelemään sil
loin, kun käy
vät vain
piirte
le
mään
vierekkäin.
Tulevaisuuden
mekot onnittelevat
toisiaan kyvystä piirtää.
Ne onnittelevat toisiaan ky
vystä kiinnittyä saksiin, liituun ja
neulaan ja muodostaa vanhois
ta mekoista uusia mek
koja. Ja silti jou
dumme jos
kus kat
so
maan,
miten yksi
mekko ryömii
saadakseen pal
jon enemmän kuin muut,
ja arvaamme, miten
se haluaa mei
dän ryömi
vän.
Poistum
me kuvioista
pääntiet pystyssä
kuin äidit ja tyttäret, juuri
hankitut queerit sarjakuvat kissa
laukuissa. "No ni, mennään meille. Mä
annan sulle vaan munaa," eräs
suuri uhri huutaa baarin 

edestä ja katsoo, kun 

kävelemme
ohi.

314

 

Runoilija
tietää, että
runo on käsi
työtä, ja käsi tie
tietää, mistä asen
nosta sen on vaikea
päästä pois. Siksi
käden on annet
tava mennä
niin monta
kertaa päi
vässä ru
noksi kuin
käsi haluaa.
Koko käsivar
ren on annetta
va vääntyä tunnis
tamattomaksi. Sor
men on annettava
hyppiä, kämme
nen on annetta
va pyöriä. Tai
peiden on
annetta
va nyki
ä, sillä ru
no on työtä. Ja
vasta kun tunto läh
tee sormista, voi uusi
runo alkaa kuplia ja kul
kea sähkönä hermoon
ja pulpahtaa ulos hau
iksesta tai aaveraa
jan huokosesta.

313

 

tervetuloa kirjoon. Tahdotko
ommella, tanssia
ja piirtää yhdes
sä? Tarkoitan
tehdä lop
puun a
loittamani
puvut, puserot,
sarjakuva-albumit, ar
tikkelit ja hassut elokuvat?

Näitä  ompelimoita on liian vä
hän, tarkoitan tällaisia, joihin voi
vain mennä sisään ja jatkaa siitä,
mihin työ jäi, kun ompelijalta loppui

                                             aika.

Huovutusvillaa, kaavoja, outoja
hameita, pukineita kuin runoja,
keskustelua ja päiväunia var

ten sohva, kahvinkeitin, ta

sosaumuri, kirjat, kynät, 

verhoon ommeltu sar
jakuva, jonka näh

dessään kaikki 

kysyvät onko 

näitä enem

män. Ei o

le. Mutta 

vapaut

ta on 

melkein 

kuin lapsilla.

312

 

Mekko

e

me

mme

amme

tamme

stamme

astamme

kastamme

akastamme

rakastamme

haaveiden to

teutumista niin 

paljon, että liu'u

tamme jääpuikon 

otsasta sisään ja a

vaamme sovelluksen. 

Katsomme valkoista haa

vetta, toteutunutta, viatto

maksi tykättyä riistoa. Se, jo

ka osaa yhteyttää, se, joka osaa 

pölyttää, ei osaa kerjätä näin. Mutta 

se, joka osaa kadota, osaa kadota. Kadota, adota, dota, ota, ta, a, ,

311

 

Te on aina me.
Me on aina te, jotta pystymme lukemaan
mikroliikkeet silmistä maskin yläpuolelta, 
kuvitella halaukset ja tuntea pusut poskilla.

Viemme pandemian arjen hapuilevat koreografiat
näyttämölle tutkien ja tarkkaillen niitä. Jaha, tämmöisiä.

Hetken voimme olla kokonaan toisten varassa, täysin kontrollissa.
Huoneistossa on karhu. Joku toi puuman pirskeisiin. Tyttö on nyt koira.

310

 

Lapsena en kuullut mitään, jos joku puhui sorrosta.  

Olisipa joku kieltänyt karseat maneerit,

jotka kulkivat juhlista juhliin, kodeista koteihin ja jotka kodeissa kulkivat
suoraan lasten läpi. 

Ne pysähtyivät joidenkin lasten sisään kuin palikat laatikkoon.
Ja aikuisena palikat alkoivat kolista ja sattua niin, 
ettei maan alle vajoaminen riittänyt avuksi.

Panna vajoamisen tunne
runomekon taskuun mutisemaan ja kasvaa kaikkiin suuntiin.

Työntää kohti pintaa sitä, minkä haluaa pääsevän esiin.
Kuunnella. Puut ovat ruskeita. 

Vahvistaa puita ja tanssin historian puita
ja jazztanssin historian puita ja metsää. Muistaa nimet.

309

 

Tulpat korvissa kuulemme paremmin,
minne surdot liikuttavat meitä. 

Sali on neliskulmainen mekko,
jonka sisällä samba kasvaa.

Etusaumassa kuulemme kylkiluilla ja takasaumassa polvilla.

Tunnin jälkeen jätämme tulpat korviin,

sillä yläkerran pariskunta riitelee.
Kuka ottaisi silloin vastaan turhat kuuloluut päästämme?
Kahden ihmisen viisikymmentä vuotta kestänyt 

yhteisötaideprojekti lähiössä
vaatii voimaa. Epäonnistumisen teatteria, sanoo kriitikko.

308

 

Menen putiikkiin koskettelemaan käytettyjä kimonoita.
Pidän sormeani käänteessä,
jota iho on hieronut.

Braillea käyttäjältä käyttäjälle.
Lyhyiden ja pitkien pistojen vuorottelu kauluksessa.
Pukeminen ja riisuminen.

307

 

Menen tavarataloon koskettelemaan rekkeihin ripustettuja runoja.
Eräs Rouva sanoo: "Tuo Hanna valitsee aina jonkun rassukan."
Ehkä hän tietää, että runot tuntuvat parhailta

blogissa. Rassukat 

kuuntelevat koko selällään hölmösti käyttäytyviä rouvia.

 

306

Kahvilassa on kukkamekkoon pukeutunut mies. Kehumme tyyliä.
Pienillä kehuilla eteenpäin. Pienillä kehuilla voittoon.
Miesfeminiinisyyden yritykset kuihtuvat,
jos niistä ei palkita.

Annamme miehille tehtäväksi kehua enemmän toistensa mekkoja.
Kiipeämme ylikulkusillalle. Unohdamme katsoa maisemaa.
Siellä näkyy mekko, johon kaikki kurjuus päättyy kuin seinään.

305

 

Koululainen laskee tavaransa bussin ulko-ovelle ja etsii korttia.
Panen taskuuni hymyn kuljettajan katseesta.
Luen kuraiselta lattialta rukkasten muodostaman sarjakuvan.

Kauppias sanoo, että Suomessa naiset ostavat liian harvoin uudet rintaliivit.
Olen eri mieltä.
Ruutu on tanssi. Tanssi on runo.
Runo on pukine. Pukine on korjaus. Korjaus on ehto.

Kirjallisuus tarvitsi paperia sata vuotta sitten.
Nainen tarvitsi oman huoneen.
Ja nyt hän istuu liian suuren huoneistonsa yksityisessä kirjastohuoneessa
muistuttamassa itseään alistuksista.

Koululainen laskee kaikki tavaransa kirjaston ulko-ovelle ja etsii korttia.
Piirrän tohtori Pearlin hyppäämään rampojen pervojen yli.
Pearl valitsi tanssin.

304

 

Uuden kodin antaminen eläimelle
on joillekin elämän ensimmäinen feministinen teko.
Hypähdys elättäjästä elätettäväksi on joillekin ensimmäinen.

Minä rakastuu minään. Sinä sinään. Hän häneen
varmistaakseen asemansa.

Taideoppilaitoksen käytävällä vanhempi jää toistamaan,
että lapsi on unohtanut pukea mekon. Joutua mennä tekemään
taidetta pelkissä sukkahousuissa. "Mä vedän paikat säpäleiksi",
sanoo mekkolapsen sisarus.

303

 

Osaamme lähteä vasta kyynisinä, kun panssarit ovat jo vahvat.
Samaan aikaan toiset haluavat jättää sen, missä me pehmenemme.

Pöydällä on puhki käytettyjä pukineita.
Osaamme kosketella ne ehjiksi.
Osaamme käydä parturissa, jotta joku koskettaisi meitä.

Piirrämme ja tanssimme koukeroisia muotoja.
Suoraommelkoneella osaamme mennä asiaan.

302

Eräs entisistäni puhui entisistä rakastajistaan 

aina rakastellessamme. Muistot ovat seksuaalielin. 

Kuin olisin ollut heidän kaikkien kanssaan orgioissa 

ja ollut kuitenkin ilman heitä.

Hiusraja kuhisee meitä, rohkeita odottajia ja aloittajia. 
On aikaa kirjoittaa kirje ja kirjoa tyyny.
Olemme nähneet vaatetäin menevän päätäistä (ja toisin päin)
ja tekevän ihmeellisiä liikkeitä vain oppiakseen kirjoittamaan kirjeen.

Vesiraja kuhisee meitä, jotka odotamme ja aloitamme. 
On aikaa huolehtia omaiset hammaspesulle.
Tarvitsee vain osata laskeutua ylöspäin ja kavuta alas.

301

 

Olemme aina osanneet lähteä ennen esityksen alkamista.
Mietimme millaista on osata lähteä vasta sitten, kun jotain on jo tapahtunut.

Aivot sanovat kyllä. Persoonat panevat vastaan.
Koettavat ratkaista, miten kääntyä vinkaisusta tai vilkaisusta. 

Seisomme kädet vartalon sivuilla
tanssimatoilla ajan loppuessa.

Ajan loputtua osaamme edelleen lähteä paikoista aikaisin.
Osaamme tulla julkisesti ilman, että kukaan huomaa sitä
koskematta käsillä itseemme.

300

 

Baletin ensimmäisessä näytöksessä 

Rohkean kohtuun 

työnnetään kolme puudutuspiikkiä,

mutta kierukka irtoaa asettimesta vahingossa liian aikaisin.

Hoitaja hakee toisen kierukan. Se menee kohdussa väärin päin.
Nyt Rohkea nostetaan korkeammalle.

Kolmas kierukka asetetaan hitaasti ja tarkasti.
Rohkea näkee katossa olevasta lampusta kaiken.

Toisessa näytöksessä Rohkea näyttää kaiken.
Ujo katsoo pöydälle avattua piirustusta.
"Tämähän on kuin hyvin toimitettu artikkeli.
Oletko sinä itse tyytyväinen tähän?" hän kysyy.

299

 

Punkki ajoi täitä takaa. Täi kääntyi ja sanoi punkille: "Tiedän hyvin, että haluat tanssia kanssani. Mutta minä tahtoisin kuolla arvokkaasti; suutele minua niin, että voin kirjoittaa runon."

Kun punkki suuteli täitä, ihmiset kuulivat muiskautukset, tulivat paikalle ja ajoivat punkin tiehensä. Pihdeissä punkki kääntyi ja huusi täille:

"Omapa on syyni. Kun kerran olen tanssija, minun ei olisi pitänyt ryhtyä muusaksi!"

298

 

Rakastuminen Ashikawan tapaan

Tanssija makaa maassa. Hänen jalkapohjalleen ilmestyy hyönteinen. Se kulkee varpaiden välistä pohkeelle ja jatkaa matkaa reittä pitkin haaroihin. Hetken kuluttua tulee toinen. Sitten tulee kolmas. Hyönteisten määrä lisääntyy. Tanssija peittyy niihin. Hyönteiset alkavat kaivautua yksi kerrallaan huokosista sisään. 
Ne syövät tanssijan ontoksi. 
Huokoset alkavat kasvaa, ja hyönteiset valua ulos.

297

 

Juhlijat ovat menneet taloon, 

jossa on niin suuret ikkunat, että ne ulottuvat lattiasta kattoon.

Mutta ikkunat ovat niin pimeät, ettei kukaan näe ulos.

Siksi juhlijat katsovat lamppuja

korkokenkä kummassakin kädessä ja lasi kummassakin jalassa.

Tanssimme ikkunoiden takana. Olemme muuttuneet pimeässä.
Tanssija kelpaa kiveksi sellaisena,
johon tulee liikkeitä luoteesta, koillisesta, kaakosta ja lounaasta
ja jonka pehmeissä pyöreissä muodoissa
nykii keskenään erilaisia rytmejä.
Tanssija kelpaa jäkäläksi sellaisena, joka makaa asfaltilla raskaana. 

Ryhmä vammaisia kelpaa muurahaispesäksi,

jotta ryhmä muurahaisia kelpaisi vammaisiksi.

296

 

Kun tanssija haluaa päästä lähelle, hän ottaa puheeksi piirtämisen,
sillä ne, jotka piirtävät toistensa seurassa, ovat yhtä lähellä toisiaan
kuin jäkälä ja kivi. "Haluaisin piirtää kanssasi", hän sanoo
ja muuttuu jäkäläksi, mutta kivi kuulee: "Haluan piirtää sinut."

295

 

Istumme sarjakuvaluokassa vaatteet päällä 

luonnostelemassa punkkia ja täitä.
Istumme croquis-luokassa ilman vaatteita miettimässä,
miten saisimme selkälihaksen tärinän loppumaan.
Liikumme yhden lapsen luota toisen luo 
ja katsomme huonetta eri kulmista.

Sanoa piirtää, vaikka tarkoittaa rakastaa.

294

 

"Hän näyttää musertavan suloiselta väsyneenä",
sanoo ensimmäinen ja istuu pöydän ääreen viivat kädessään.
"Hän tuoksuu musertavan hyvältä hiukset rasvaisina",
sanoo toinen ja taivuttaa viivoista juuria ja oksia.
"Hän pyöräilee niin kauniina rikkinäisissä sadehousuissaan",
sanoo kolmas ja kuuntelee suonissa kulkevaa vettä.

Butotanssijat keskustelevat.
Viiva ei oleta mitään. 

293

 

Viisikymmentävuotias tarvitsee viisi rakastajaa:
Sen, jonka kanssa syödä. Sen, jonka kanssa piirtää.

Sen, jonka kanssa korjata vaatteet.
Sen, jonka kanssa muuttua kiveksi ja sen, jonka kanssa mennä veteen.

Näemme hänet ajamassa bussilla jalat täristen yhden luota toisen luo,
kaivelemassa taskuistaan kortteja pysäkillä.
Kiroamassa satiinin ompelun vaikeutta.

Aterioiden välissä hän ehtii
häätää täit, piirtämisen välissä taitella pienlehdet. Tanssien välissä venytellä.