Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
"Runot ovat ilmaa."
Näin Gastone Novellin maalaus Poetry reading tour
puhuu meille kuudenkymmenenkahden vuoden
takaa ja jatkaa: "Kaikki runot Roomasta
ovat olemassa vasta,
kun teette niistä kiertueen,
pidätte messun,
(valmistatte
peilejä, pinssejä,
mukeja, julisteita,
pyörätuolien muotoisia
miniveistoksia,
lasinalusia,
lakkeja,
pelejä,
pyyhkeitä
ja kirjoja).
Ja jär
jestä
tte se
min
aa
rin,
jon
ne
uno
hd
a
TT
E
ME
NN
Ä
.
Niitä ei ole
olemassa ennen sitä."
Iltaisin
katsomme
lineaaritelevisiosta
eläkeläisten deittailuohjelmia kuin
valmistautuisimme vanhuudenpäiviin Italiassa.
Katsomme
ulkoilmakonsertteja, joissa
on paremmat mekot kuin
laulut. Katsomme ohjel
mia, joissa vähemmistöt
meikkaavat, pukevat
ja kampaavat ene
mmistöjä
stereotypioiden
mukais
iksi.
Katso
mme last
enohjelmia
keskellä yötä.
Katsomme aikuista
miestä nalkuttamassa
kauniin hotellin
kylpyhuoneessa j
a antamassa pist
ei
tä
sii vouk sest a.
Emme
aio
toi
mi
a
niin.
Lins jää meille tuntemattomaksi
ja niin hänen pitääkin,
kun omassa Roomassamme
tutustumme Iveteen, Valdireneen, Brancuraan, Sodréen ja Silvaan.
Samba syntyy joka paikassa uudestaan,
vaikka katolilaiset poliisit hakkasivat pyhiä äitejä ja heidän oppilaitaan
ja ottivat sambistoilta soittimet ja rikkoivat ne
ja vaikka valkoiset laulajat
esittivät mustien säveltämiä samboja ominaan.
Kaikki se takaraivossa, eturaivossa ja keskimmäisessä raivossa
jätämme käymättä Vatikaanissa,
uskovien huvipuistossa,
mutta kiitämme nunnia kaikesta raa'asta työstä.
Kohta heidän autettavansa parantavat heitä, vaihtavat heidän
vaippojaan, tutkivat heidän taidettaan, ajavat heidän bussejaan
ja opettavat heille sambaa.
