286

 

Kieli on suuri homeinen vaate. Olemme altistuneet.

Yritämme lakata hengittämästä pahaa hajua rakkaimpien suusta.

Ajattelemme olevamme poikkeuksia

kunnes jokin inahdus saa meidät taas innostumaan
ja tarjoudumme pesemään vastaantulevien leukoja ja selkiä
ja suihkuttamaan hiuksia, kainaloita ja varpaanvälejä.
Menemme auttamaan alasti, vaikka olisimme oppineet 

pesemään vain itseämme. Pesisimme, hinkkaisimme

rasismia pois.

Menisimme saunaan asti, sillä mitään ei ole niin vaikea pelätä 
kuin pesulla olevaa ihmistä.

285

 

Sovitusnukelta puuttuu iho, johon neula voisi osua.

Kätemme liikkuvat kuin ne olisi tunti sitten leikattu. Taivutamme neulaa, 

kun voisimme taivuttaa sormia. Sormet jäävät halvaantuneiksi.

Voin laittaa neulat pystyyn kämmenselkään tuntematta niitä.

Opettaja sanoo: älkää miettikö, mitä haluatte,
mitä nuket haluavat tai mitä neulat haluavat
vaan miten kangas haluaa mennä.

Kangas haluaa mennä.

Ja opettaja tulee sanomaan näin vielä kauan.

Ompelija haluaa vain antaa kankaiden mennä,

mutta kolmetoistavuotias ja viisikymmentäkolmevuotias
haluavat kulkea samoissa käytetyissä.

284

 

Taitavasti maalatut koirat

näyttävät kaikki värinsä sille,
joka katsoo niitä kameran läpi.

Kuvittelen kesäkurpitsoille mekot ihmishiuksista

ja tarjoan vihanneksia ensimmäiselle, 

joka tulee lyhennyttämään hihat.

Kuvittelen kurpitsojen kuorista takin hänelle, 

joka suostuu kulkemaan ruudusta huoneeseen ja huoneesta mekkoon.

Kasvimaan haltiat tanssivat ompelimon lattialla.
Kakkaan ahkerasti ensi kesän kurpitsojen tähden.

Hakemus on kohta valmis.

283

 

Tammi katsoo takapihalta ihmisten yhteisöä.

Pensselikädet avaavat radiot pienissä vierekkäisissä huoneissaan.
Kaksi pianoa on pantu seisomaan kauaksi toisistaan
entisen kyläkoulun saliin.

Tammi sanoo: pianot kuuluu laittaa vierekkäin, maalarit eri puolille taloa.

282

 

Meri on mekko, johon pukeudumme mennessämme uimaan. 

Kirkko on mekko, jonka riisumme ovella. 

Seinillä on 1600-luvun sarjakuva sankariaktivistien elämästä. 

Katossa lentää lihaksikkaita enkeleiksi oletettuja. 
 

Luulemme vedessä liehuvaa tukikangasta leväksi.  

Antisankariaktivistit ovat korjanneet meren helmaa. 

He ovat saaneet aikaan syväsatamia, tehtaita ja kalastajia. 

Saareen johtava särkkä hengittää seepian värisenä. 
Kävelylle lähteminen esittää kysymyksiä tulemiselle. 

   

281

 

Pohja on taivas, ja portit ovat vinossa. 
Tappovälineestä poistetaan cp-vammaista reumaatikkoa. 
Tummansiniset tähdet sykkivät valkoisessa avaruudessa. 
 
Laulaja ripustaa huokoisen äänihameen tähtien alle, vahvistetun meduusan. 
Tunnen, miten mereen hukkunut perhe katselee uintiamme. 
 
Kalvot ja kanavat toimivat kuin olisivat odottaneet sopivaa paikkaa. 
Ihminen koostuu pilleistä. Hän huojuu duurin ja mollin välillä  

kuin arabialaisen musiikin terssi. Uruilla ei ole kirjoitettu yhtään oleskelulupahakemusta 

mutta niiden äärellä on tehty myönteisiä päätöksiä. 

280

 

Iltaisin harjaamme pois näsäviisaat ja pikkumaiset
ja muut kuolleet solut, jotka olivat mahdollisia mekkoja.

Aloitamme alusta vasta, kun sormissa on avoin kysymys.
Silittelemme sillä sovitusnukkeja.

Heitämme pois leipääntyneet muotoilut

ja ne, joissa on mielin kielin liikaa yritystä.

Ihmettelemme onko palkittu sylki muuttunut kiteiksi täälläkin.
Kiitämme kättä sen piirtämistä spiraaleista ja hyppyruudukoista.

279

 

Ajatuksen katkeaminen tuntuu neulalta silmässä.
Miten monta tippaa silmän täytyy syödä,
jotta ompelija pääsee takaisin koneelle?

Ratkoa mekko osiin. Katsoa kaavoja kuin ratkaisua.
Neula, lankasakset ja ratkoja ovat tuoneet takaisin monta ajatusta
mutta eivät vaatetta.

Ompelija tekee runon kuin mekon.
Hän kaivaa materiaalin lattialla olevasta kasasta,
jonka toinen ompelija lahjoitti ja jonka tämä sai
kolmannelta. Hän miettii tunteita ja laskeutumista.

Hän omii sanat, sillä kuumuutta väreilevässä ompelimossa
runo on ainoa pukine, jossa työn jaksaa tehdä.

278

 

Pukineet ovat tiivistyksiä alastomuudesta.
Mitä peittävämpi käärö, sitä enemmän kuvittelua.

Mitä tiukempi, sitä tarkempi.

Kietokaa laulut, runot ja kuvat kääröihin!

Kääriytykää lopuksi itse mittojenne mukaiseen kääröön.
Ripustakaa kääröjä kaulaan, ranteisiin ja vyötärölle.

Tehkää kääröistä itsellenne rinnat.
Jos seisotte tiskillä paljaina kuin laulajat

ja koetatte varata kokoelmasta poistettuja niteitä,

teidät otetaan vakavasti vain kääröihin sonnustautuneina. 

Ne kääröt, joita teissä roikkuu,
havaitsevat teissä jälkiä kääröistä, joista haluatte eroon.

277

 

Hän katsoo peiliin suu mutrussa säteillen.
Olemme valmistaneett täydellisesti istuvat farkut.

Ne istuvat joka paikasta
mutta ihmisen päähän ne eivät istu.

Siksi on jatkettava elämän lisäämistä elämää täydellisempiin farkkuihin.

Polvistumme, nousemme ja polvistumme uudelleen

seuraavassa sovituksessa
muotoilemaan edestä, takaa ja sivulta,
puhumaan vammaiseksi tulemisen käsitteestä ja
avoimesta rakenteesta koreografisena menetelmänä.
Laskutamme tästä, sanon. Maksan mielelläni, hän sanoo,

ja käy uuvuttavaa kamppailua puuttuvan idean
ja ylimääräisen rahan välillä,

parempaa kamppailua kuin minkä ihminen joutuu käymään
kymmentä turhaa housuparia ostaessaan.

276

 

Rakenteiden lukeminen on niiden pukemista.

Mies istuu ilman paitaa peilin eteen ja sulkee silmät. 
Nostan kankaan langansuunnassa keskelle karvatonta rintaa. 

Kuljen ylhäältä alas ja alhaalta ylös 

neulat hauiksessa, kynä suussa ja sakset sormissa, 

ja mies istuu tatuoinnit liikkumattomina niin kauan,
että häntä huimaa,

näkee lopulta itsensä peilistä puettuna

ja lattian täynnä valkoisia suikaleita ja paidan täynnä neuloja.

Sormeni tutisevat ompelijan kiipeilyseinän jälkeen.

Autan miestä riisumaan esityksen, joka jäi dokumentoimatta.

275

 

He hakevat takahuoneesta valjaat
ja kulkevat tutisevin jaloin seinää pitkin ylös.

Jos he olisivat aikuisia, alkaisimme palvoa sitä,
joka alkoi ensiksi tutkia valjaita ja lopulta mennä niistä.

Tässä eroista jankuttavassa samuustehtaassa
me liioittelisimme ylös asti päässeelle

hänen kykyään tehdä itsestään korvamato
tai uusi jumaluus ilman valjaita hypänneen sedän paikalle.

Jotkut lapset päästävät itsensä leijumaan matalalta.
Jotkut päättävät olla kiipeämättä. 

Jotkut kiipeävät ensin ylös ja sitten alas,
vaikka olisivat voineet vain leijua.

274

 

Aikuinen miettii,
miten silittää toisella kädellä rahan pohkeita
mutta toisella kädellä murtaa sen niska.

Lapsi opettaa: On heitettävä kaikki ilmaan ja veteen.
Silloin jopa olemassa olevat 

            

                                   huomaavat aallot.



           
                            Paha näkee pahan, hyvä hyvän. 

                                                   Kutsumme kastamisen,
              tiputtamisen, sukeltamisen ja silittämisen 

               vaikutuksia ihmeiksi.


            Ruoka kulkee pöydästä trampoliiniin, 

                         trampoliinista puuhun,
            puusta kasvimaalle, kasvimaalta kasteluvesitynnyriin,
                   tynnyristä hiekkalaatikkoon, hiekasta ämpäriin,
                          ämpäristä sänkyyn, sängystä pöytään.