235

 

Menen teatterin varastoon tutkimaan vaatteiden rakenteita.
Kukaan täällä ei tiedä, että osaan tutkia, mutta eräs tanssija tietää,
että osaan olla nauramatta johtajan seksistiselle vitsille.
 
Kaksikerroksinen halli on pakattu täyteen rakenteita
kaikilta 1900- ja 2000-luvun vuosikymmeniltä.

Katson mekkoon piilotettuja esityksiä.
Iloitsen siitä, miten ne on silitetty.

Tässä varastossa
ompelijalle puhutaan kuin teatterinjohtalle,
vaikka joidenkin ompelijoiden sormenpäissä
on enemmän sivistystä kuin joidenkin johtajien päissä.

234

 

Sokea ompelija lahjoitti meille neljät housut.

Mekot tunnistivat itsensä niistä,
nekin arat ja ujot, joita ei niihin oltu ommeltu.

Teini nukkui
kasvoillaan sama ilme kuin vauvana.

Tanssimme mekoista tehdyt housut puhki

ja lepäsimme niin pitkään,

että jäljellä olivat enää hämähäkkien seitit

ja perhosten hylkäämät kotelot.

233

 

Menen kirpputorille katsomaan paitojen rakenteita.
Löydän paidan, jota käytetään kalvosinnappien kanssa.

Kosketan niitä, jotka on paidan ommelleet,

niitä, jotka ovat paidan myyneet,
niitä, jotka on paidan ostaneet,

sitä, jolle paita oli liian iso,

sitä, jolle se oli liian pieni,
sitä, joka on pitänyt paita päällä puheen

ja sitä, joka riisui paidan tehtyään vaikean päätöksen.

Luen saumoja lankasaksilla

oppiakseni koreografian.

232

Menen käytävälle katsomaan vaatteiden rakenteita.
Löydän kärrystä Turun yliopistollisen keskussairaalan
tarjoamat pöksyt ja liivit. Pukineet kuin runot

toisesta ajasta. Minun on vaikea uskoa

niitä. Ne sanovat, että synnytin eilen.

Nämä vaatteet kuuluisivat kehyksiin seinälle.

Eräässä näyttelyssä oli kerran esillä vanhoja
moneen kertaan korjattuja alusvaatteita.

Tämä on meidän moneen kertaan paikatun alulakanamme ripustus.

231

 

Menen vaatelainaamoon tutkimaan rakenteita.

Ajattelen kirjaston paikalle pukineiston. Mäen päälle
yliopiston pääpukineistorakennuksen, jolla vapaakappaleoikeus
ja maanalaiset varastot, lähiöitä kiertämään esteettömän pukineistobussin.

Ajattelen intialaisia lapsia kirjoittamaan tehtaisiin,
jotta pohjoinen voisi lukea halpoja runoja.

Ajattelen pidemmälle.

230

 

Menen kauppaan katsomaan vaatteiden rakenteita
ja palvomaan kiinalaisia ja bangladeshilaisia ompelijoita.
Saan koskea teoksiin ilman pääsymaksua.

Pukineissa on huikeampia kuvia kuin museoissa.

Ihmettelemme, miksi jossain kaukana poltetaan taidetta. 

229

 

Taide on alkanut harjoitella äärimmäistä venymistä. 
Paneudun horisontaaliseen. 
Ensin on aina saatava jäsenet lämpimiksi. 
Sitten on käytävä tyynyjen varaan. 
 

Jalat alkavat avautua ja osoittaa eri suuntiin. 

Keskikohta lähestyy alustaa. 
Lasi kestää staattisen polton.
 
Se, joka on tottunut olemaan tyyny ja suojaamaan 
edellään nousevaa putoamiselta, jotta pysyisi itse pystyssä, sanoo: 
Jos olisimme tuossa, olisimme vain. 

Nouseva julkaisee kuvan kirjoittamiseen saamastaan rahasta.

Sata tyynyä julkaisee tiedon summasta, jolla kuva olisi ammatti.

228

 

Kuljemme salien läpi, mutta mikään ei kosketa meitä.
Kehtaamme valittaa hinnasta.

Yritämme ommella mekon.

Yhtäkkiä paita lyö naulan huuleemme 

ja silmämme litistyvät vetoketjun väliin.

Huomaamme, että salillinen poikkeusyksilöitä 

on ommellut mekot käsittämättömällä nopeudella.

Ja vasta, kun olemme kaksi vuotta

tutkineet vaatteiden rakenteita, näemme liikuttavan pienet erot,

ompelujälkeen piilotetut viestit.