70

Todistuksia vastaava työ 

sai mekon yökkäämään tyhjää

mutta vastaamaton ei. Se matki tarkasti

ja siksi se uskalsi antaa halvaantuneen käden
opettaa itselleen ompelua ja henkarilta putoamista.

On hyvä ehtiä haaveilla talvesta kesällä 

ja syksystä ennen kesää.

Paita olisi nauranut kyllästyneesti
ja läimäyttänyt mekkoa entisillä housuillaan.

Se käytti hajuvettä, jonka nimi oli Roma,

ja olisi mielellään mitätöinyt

yhden mekon sieltä ja toisen täältä

ja tullut yhdeksi niiden kanssa, joita ei enää ollut.

Ei se mitään, vaikkei paita ja housut voi olla mekko.

69

Keskustelen mieluummin leipäjonossa kehitysvammaisen kanssa

kuin konferenssin lounasjonossa huippututkijan kanssa.

Käsitteiden kanssa tanssiminen on jotain muuta kuin ymmärtämistä.

Sokea jatkaa haarukointia vielä hetken, vaikka lautanen on tyhjä.

Hän löytää aina palan, jota vastapäätä istuva ei näe.

68

Ratkomme vanhoja alusvaatteita kuin ristikoita.

Pysymme linjalla uskomatta sukulaisuuteen.
Niin tekevät sukulaissielut.

Veden pinta on kova.
Siksi roikumme pohjasta
päähän istutettujen rihmojen varassa

kuin emme olisi koskaan haljenneet

ja voimme vain miettiä,
miten kutsua riiputettua lihaa,
kun voi kutsua sitruunapuun tai oleanterin,

käydä laaksossa halaamassa tammia,
kiintyä siihen, minkä voi vain miettiä.

67

Miksi yhtyä sellaiseen,
jonka syliin pääsee vain edestä tai takaa?

Venytteleminen on kesken.
Olemme vasta oppimassa
kyllin piittaamattomiksi ja uteliaiksi.

Sillä niin tolkuttomia ovat ennalta järjestetyt unet,
niin tolkuttomia koneiston viralliset kullat,

ettemme muista, milloin lakkasimme 

paneutumasta ja liukenimme.

66

Kuka suuteli elektronista laitetta edessäni:
vaativa akti,
vei minut uudestaan letkuun.

Ja kun heräsin,
yläruumiissani roikkui elin
kuin uhmakas pentu,
venuksesta tullut.

Olen paralyyttista lihasta
vihaisesti heiluttava barbi.

Alkoivat nostella minua.
Rupesin pitämään noista nostajanaisten kourista.
Empatia tappoi kaikki vammat

Minut pestiin kirurgien hiellä, silmistäni varastetulla.

Kiivaasti, hellästi 

koettivat hoitajat kuristaa
kipeitä kantavan raivon,
eivätkä varomattomat muistaneet sitä vaalia.

65

Kun heille annettiin elimiksi
aistinkarvoja ja kirjakeuhkot,
veret kiersivät liuskoihin.

Ei jäänyt muuta sisäistettävää
kuin sisään tahtomisen turhuus.

Niin olivat kipeitä kaunosielut siitä,
että käsistä irtosi kiimaisia nimiä,
että he aukenivat toisilleen laitteissa.

Yhä vain kollegat toivoivat,
että futonilla olisi asunut susihämähäkkejä,
munakäärmeitä ja luteita,

että patjaan olisi kasvanut huojuvia luita,
ja hapanimelä kudos alkanut ajatella itse.

Ihminen ei voi antaa naiselle mitään.

64

Pyysin äitiä kertomaan, millainen olin, kun synnyin.
Hän sanoi, ettei hän nähnyt minua, 

sillä minut vietiin pois ja pantiin kaappiin.

Pyysin isää kertomaan, millainen olin, kun hajosin.
Hän sanoi, ettei se kuulu minulle vaan vaitiolovelvollisille.
Minut siirrettiin sairaalaan ja parannettiin.

Pyysin lapsia kertomaan, millainen olin.

He sanoivat, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä.

63

Ei siinä mitään, että joku on sokea,
mutta jos hän on sen lisäksi vielä ikävä?

Kettu ja ilves
samassa lupauksessa,
kissa kietoutuneena koiraan.

Yksityinen asia,
täynnä suuhun piiloutunutta kieltä,
hyräilyä kyökin puolelta.

Kovaa yritystä
jossakin siellä,
hassu hypertodellinen ulkomuoto.

Joku jolla on kaikki
kuten kaappi ja kello ja kamera,
jäsenissä tahaton tottelemattomuus,
niskalihaksissa uneni.

Väitin eläneeni. Minulla on mielikuvitusta.

Olen avannut tukan ja ravistellut itseni hereille,
alkanut kutsua kaipausta rakkaammaksi
kuin häntä, jota kaipasin.

62

Oletko kissansilmäinen kasvi?
Sano, oletko teoriameren levä ja koralli,
flooraa ja faunaa seitsemännessä tasossa

mutta älä sano, miksi rakkaus on tahditon.

Sano, kuinka voisin väsyä kuuntelemaan, 

miten jäkälät puhuvat kiville?

61

Veripyökki valitsee sen,
jolla on varaa sanoa ei.

Halut järjestyvät toistensa ohi.
Perversiot jäävät roikkumaan kuin irti revityt hihat. 

Tämä on riutumisen hedelmätila.
Tämä on itsestä vaikuttumisen uusi aalto.
Tämä on hurma hampaat irvessä.

Veripyökki valitsee sen, jolla on kanttia antaa pakit
poikkeukselle ja säännölle,

jota kaikki kummastelevat.
Häntä en ole menettänyt.

60

Ahvenruoho seisoo mudassa kuten hän
jalat kiinni toisissaan ja keinuu.

He olivat kalamaisia ja vaikeita,
valitsivat uhmakkaan aateluutensa merkiksi kynnet.

Kuinka kauan olivat karvat valuneet,
kuinka kauan oli juhlissa ollut kova kuri?

Sormet olivat simpukan sisuksen veroiset.
Kämmenselät säilykepersikoiden veroiset.

Silloin kysyin, onko hän sellainen
jossa on vesikasvien ja lasten
kiireetön into.

Ja hän levitti hihat

kuin hillittömän viileinä viipyvät kalvot

sattumalta tietoisena.

59

Kankaasta tehty kyy haluaa näyttää oikealta tullakseen hyväksytyksi.

Oikea kyy haluaa näyttää lelulta tullakseen hyväksytyksi.

Joskus käärmeet kokoavat itsensä hetkeksi ja itkevät.
Ne katselevat itseään ja lähettelevät surunvalitteluja toisilleen.

Joskus ne järjestävät juhlia ja päästelevät ääniä.
Sitten ne kiertyvät auki ikkunan ääreen ja nauttivat tapahtumattomuudesta.
Ja vasta silloin ne huomaavat miten iloisia ne ovat.

Minulla on ikävä erästä käärmettä ja erään tuolin nytkähdyksiä,
sen istuimen narinaa, sen nousevaa ja laskevaa ajoääntä.

En tarvitse kuuloa, tarvitsen yhden kuvitellun aistin
ymmärtääkseni ettei kaikkia iloja voi verrata eikä kaikkia lapsia kutsua kotiin

kysyäkseni millainen on sinun tuolisi oma ääni,
millaisia sinun pyöriesi äänet.

58

Kukkakuvioisesta kankaasta tehdyllä käärmeellä
on lupa puhua kuolemasta lapsille.

Elämä on kiva paikka, sanot
ja yrität löytää asennon, joka ei satu.

Ja katsoessamme lopun virkeyttä huoneessa
ihmettelet, miksi nauran vasta kotona.
Se on uusi tapa itkeä, ehdotan.

Mutta kuolema ja sinä sanotte yhdestä suusta:
et ole oikeasti vielä iloinen etkä surullinen, sinä vain esität.

Laskeudun matolle, että näkisin
vähemmän järkyttyneenä
käärmeen perspektiivistä tämän vanhan tanssin.

Karvat värähtelevät,
kynnet jatkavat kasvamista,
korvat tuottavat vaikkua.

Tämä on paljon monimutkaisempaa kuin runous.

Osaisinpa käydä läpi vastaavanlaisia järkytyksiä,
mädättää vanhan minäni.

Kuolema huomaa, että yritän vakavasti ja kysyy:
näinkö vähään elävä ruumis pystyy.

Ja nyt sinäkin panet uuden vaihteen päälle.
Puijaat minua ja käärmettä, puhut epävirallisia,
pehmeitä kovuuksia, kokonaisina nieltäviä,

mikä auttaa heti.

57

Olemme elävä loukkaus
autonomiselle ihmiselle.

Me kylmät ja rauhalliset
istumme kädet sylissä,

että löytyisivät lujat suortuvat
ja kynsien alta lämmin lakka.

Me elämme täysillä hiljaa,
aina jo valmiiksi paniikissa.

Tunnemme kädet

takaraivokyhmyillä.

Kirjaimet kutiavat
päänahan alla kuin liukkaat langat.

56

Hän asettui huolittavaksi

kuin vähän käytetty
kesy kääpä.

Pelko on ovela veto.

Joku takoi kuluneen alun
kuin olisi tarjonnut kirveen
ja muut mahdottomat valinnat.

Kuinka kasvattaa hänen laillaan kieli irti,
uskoa lukevansa ajatukset,
jotta olisi me?

55

Ei ole mitään kiitettävää
tapaa suoriutua haluista.

On vain sääriä, jotka nykivät valveilla
ja niitä jotka nykivät unessa,

Niitä, jotka kasvavat korvien välissä
ja monia lämpimikseen väpättäviä polvitaipeita.

On kipunoiksi ratkeileva riittoisuus,
joka asuu kuin riivattu käsieni säikeillä ja sienissä.

Raajamme eivät oikeasti tarvitse meitä.

54

Kovalevyt ovat jo saaneet kaiken sen,
mitä meissä on omistettavaa.

Loppuihin elintoimintoihin
olen koodannut hellyydenkipeyden,
keksinyt monta epätyydyttävää kulmaa
itseäni ja muita varten.

Koukistuneissa sormissa on sukupuoleni seutu,
niskavilloissa teidän läsnäolonne paino
ja keskittymisen sietämättömyys.

53

He etsivät sitä väärästä paikasta
ja löysivät pelkkiä pulleita poimuja.

Olin siirtänyt sukupuoleni muualle.

Kämmenissäni kuhisi sitkeitä salamannopeita matoja.
Ne venyivät siimoiksi,
luikersivät olkaluille ja liikuttivat minua.

Olin valmis uuteen sukupuoleen.

Sanoivat että olin hyvin lahjakas
koska vaivani ei vaivannut minua.

Meissä on tarpeeksi monta
notkeaa lokeroa
voidaksemme muuttaa mieltä.