Ahvenruoho seisoo mudassa kuten hän
jalat kiinni toisissaan ja keinuu.
He olivat kalamaisia ja vaikeita,
valitsivat uhmakkaan aateluutensa merkiksi kynnet.
Kuinka kauan olivat karvat valuneet,
kuinka kauan oli juhlissa ollut kova kuri?
Sormet olivat simpukan sisuksen veroiset.
Kämmenselät säilykepersikoiden veroiset.
Silloin kysyin, onko hän sellainen
jossa on vesikasvien ja lasten
kiireetön into.
Ja hän levitti hihat
kuin hillittömän viileinä viipyvät kalvot
sattumalta tietoisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.