mitä tapahtuu.
Hän kuluttaa paljon
ja urheilee vielä enemmän.
Eikä hän silti saa aikaiseksi
p e r s o o n a a.
Suoritukset ovat luomassa kodikkuuden tuntua.
Siirrämme hänet ylös, syrjään,
niin monta kertaa, että
tunnemme tarvetta
nousta ylös,
kuluttaa, urheilla ja
puhuaslangialuodaksemmeimagon.
Runoilija heristää korvia kuin sormia,
kuuntelee
ja kuvittelee häiriön tilalle
a p o s n o r e n
y m m ä r t ä ä k s e e n,
