Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
Istuva putoaa matalammalta kuin seisova.
Hän keulii suojatiellä
ja kokeilee akrobatiaa etupyörien varassa
mutta salamannopeasti pettäviä polviaan
hän ei löydä koko Roomasta.
Kiroamme helvettiin paskan tuolin,
vaikka viimeisenä päivänä kiitämme
emmekä vaadi tuolin hakijalta mitään,
emme edes rahaa,
sillä istuva putoaa matalammalta kuin kävelevä.
kotiin.
Äitini on rohkea.
Olen ylpeä hänestä, huoltajaksi lähteneestä.
Roomassa tyyni hurjuutemme repeää esiin.
Alamme puhua taiteestamme tavalla,
jolla miehet ovat aina puhuneet toistensa taiteesta.
Tämä on täysin poikkeuksellinen. Häikäisevä.
Täysin meidän itsemme näköinen leipä. Huivi,
jollaista ei ole vielä koskaan neulottu. Käsittämättömän hieno
leikkaus hiuksissasi.
Keski-ikäinen vauva
on jätetty
Bussimatkalla Euroopan halki pohjoisesta etelään olemme lapsia
kaikki vielä aikuisina toisin kuin etelästä pohjoiseen pakenevat,
jotka ovat aikuisia lapsina.
Yhdellä meistä on niin pitkät varpaankynnet.
että ne ovat alkaneet rullaantua. Yhdellä on
korsetin päällä pitkälahkeiset housut ja paita, vaikka on elokuu.
Ja kun pääsemme Roomaan,
osaamme jo palvoa syödä nukkua palvoa
syödä nukkua, nukkua nukkua nukkua niin kauan,
että haluamme viimein herätä
Rooman hehkuvaan iltaan ja kasvaa ulos kirkosta.
