43

Hän tarjosi tandem-pyörää,
mutta en koskaan pystynyt istumaan eteen,
irrottamaan jalkojani maasta.

Sitten sain istua viereen.
Pelkkää älyvapaata kuolemanpelkoa.

Päätin jäädä siihen.

Näin, että uutta elämää olisi, 

vaikka kukaan ei sitä synnyttäisi.

Menin synnyttämään,
ja synnytystäkin suurempi järkytys oli nähdä,
miten paljon ihmiset vihaavat lapsia täällä.

Vanhempien katsoessa muualle minä vieläkin joskus tuijotan 

lyhyesti lapsia
niin kuin lapset tuijottavat minua pitkään.

Ylhäältä maa nauraa meille.

42

Perjantaina minut vietiin irrotettavaksi.
Heillä oli muutakin ajateltavaa sinä aamuna
kuin minun mielettömyyteni.

Sanoivat: jos et suostu tähän, sitä paskiaista
ei päästetä lähellekään
vapautettua päätäsi.

Olisin halunnut,
että kehoni olisi työnnetty koneeseen,
josta olisi tullut ulos toinen henkilö.

Joku päästi minut omin käsin irti.
Ei kysynyt lupaa, ei katsonut silmiin, ei sanonut hei hei.

Sitä konetta minun on muistaminen,
että halvaantuisin yhä uudestaan, kunnolla.
Kallooni jäisi aisti.

41

Hyteissä on lakattu hymyilemästä.
Äidit koettavat selvitä iltaan,
jolloin ilmastointi hiljenee ja olkapäät laskeutuvat.

Lapset koettavat nousta uimaan kesken unien.

Näemme tuen puutteen siellä, 

missä kumiveneistä kerrotaan uutisissa.

Painajaista pidetään häpeänä,

mutta häpeällisintä on luksusjahtien hiljaisuus.

40

Luin kirjan, ja nyt sokea sanoo,
etten saa kuvitella häntä
ukrainalaiseksi muusikoksi.

Meidän on kirjoitettava niin pienistä asioista,

niin karmeista, ettei niitä uskoisi olevan olemassa.

Ukrainalaiset sokeat muusikot katosivat.

Hänen opettajansa oli näkevä
eikä pannut häntä kulkemaan kylästä kylään.

Ja minulla on pienessä pullossa vesi,
jossa on yhä hänen hengityksensä haju.

Voin mennä keskellä yötä asemalle ja istua penkille.
Voin mennä lukemaan, kuinka sokeat soittajat katosivat
silloin, kun ukkini käveli ulos kaivoksesta.

Pelastuneet sanovat, että meillä on yhä kaikki hyvin.
Kaikki on pielessä. Meillä ei ole mitään muuta
hätää kuin viha.

39

Ukkini ikäiset miehet
nikkaroivat minulle uuden ruumiin.

Kuulostin koskettavalta luontodokumentilta.

Elimme päät samaan ilmansuuntaan, hermot riekaleina,
paikassa, jossa ilmalento oli merkillinen tempaus
ja anatomia käänne parempaan.

Olit muuttunut käärmeeksi,
tullut kylläiseksi kuukausien kiireestä.

Ja kun avasit suusi, rihmat katkeilivat,
minä lakkasin karjumasta,
pesulaput putosivat omaisten käsistä.

38

Hänet oli pesty ja pantu istumaan.
Lakanat oli suoristettu.

Kierros osastolla, tuo outo performanssi.

Jotkut kiertolaisista istuivat
hetkeksi sängyn laidalle

kätkeäkseen sen, miten pihalla he olivat,

valkopukuisina 

mutta lempeästi petkutettuina,

yhtä elossa kuin hän.

Sairaalaklovneilta 

ei tule koskaan puuttumaan hahmoja.

37

Hänen on lapsena annettava istua käytävällä koko päivä,
jotta hän osaisi kiitollisena seisoa aluspaidassa
keskellä vastaanottohuonetta

huippujen tutkittavana.

Hänen vanhempansa liikuttuu,
lähtee kadulla väärään suuntaan,
eläinsatuun eksynyt ritari, jolta on suojeltavat hukassa.

Mutta lapsi on jo syntyessään vihannes,
täydellisen kova ja raaka. 

Aikuisena hän yrittää keittää kaikesta massan.

Hän koettaa nauttia sen.
Unikuvista välittämättä hän koettaa pureskella
luut ja lihat tunnistamattomiksi,
työntää massan ulos suusta,
levittää pöydälle ja tutkia.

Menestyksen toivottaminen
sisältää toiveen vaihtoehtojen katoamisesta.

Älä tyrkytä enemmistökieltä vammaisuuden kuvaamiseen.

36

Kun lakkasin olemasta,
tapahtui toipumiseni

eikä halulla ollut siinä mitään sijaa.

Keuhkooni kasvoi ketokatkero ja käärmeenpistonyrtti.
Ne voivat hyvin ja minulle oli niistä paljon surua.

Katkeruus ei ole mikään vaihe.
Se on ylpeä eläin,
joka on kiintynyt minuun.

Niin kankean kiihkeästi
kierryn aamuisin irti sen kyljestä,

että laput putoilevat silmiltä.

35

Olen naku rampa pesuhuoneen nurkassa,
minä ompeleiden peittämä impi.

Vakava nauru
naksahtelee kasvojen pohjalla,
kiehuu onteloiden seinämissä,

valuu nieluuni
ja räiskähtelee seinille
punaisenharmaana massana,

tukehtuu omaan runsauteensa,
kuivuu hurmasta turtuneisiin uomiin,
tarttuu aivokuumeeksi kaimojeni
niiden vanhojen pirujen tajuntaan.

Vierelläni kiltit raajarikot hyvät
kiitollisina kyynelehtivät.

Olen omassa liemessäni kiehuva sieni,
minä hiestä märkä niekka.