Kun lakkasin olemasta,
tapahtui toipumiseni
eikä halulla ollut siinä mitään sijaa.
Keuhkooni kasvoi ketokatkero ja käärmeenpistonyrtti.
Ne voivat hyvin ja minulle oli niistä paljon surua.
Katkeruus ei ole mikään vaihe.
Se on ylpeä eläin,
joka on kiintynyt minuun.
Niin kankean kiihkeästi
kierryn aamuisin irti sen kyljestä,
että laput putoilevat silmiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.