175

 

Pysähdymme olemaan niin voimakkaita,
että kaikki paljastuu 

piirtäjistä.

Olla pehmeä peili ilman vaatteita, pitkään istuvana laidassa,
seisten nojaavana, viisi minuuttia makaavana tanssivana kivenä,
kolme minuuttia kyykistyvänä ja minuutin ajan 

tulevaa kuvaa jo poimivana,
venyvänä, kaareutuvana, 

kiertyvänä kippuraisena kylkenä,
klassisena konttaavana kuningattarena

kaupungissa, jonka kaikki äänet ovat menneet taloihin sisälle,

ja kaikki liikkeet tiivistyneet tähän
pieneen luokkaan
piirtoaikaan, joka haisee fiksatiivilta,
kahvilta, hieltä ja tekokuituiselta aamutakilta, lahjalta.

Ja luokan seinillä pienten tekemissä viivoissa
ihmiset nukkuvat peitot korvilla,
ja peitoissa nukkuvat ruutuina hurjat unet.

174

 

Joskus ilo on mattaa kipua.
Pieli jää kipuamatta silmiin, vaikka on bileet. Kulmakarva kiristää.

Sektorit laskeutuvat punaisina paketteina kuista,
ja sairaat lakkaavat olemasta velkaa läheisille siitä, että selviävät.

Kehno ajatus vaikeasti kerrottuna
onkin huonompi kuin hyvä idea mutkattomana runona.

Aika on vonksin vinksin. Tekee rampa tai nainen
minkä tahansa valinnan, hänen ajatellaan sisäistäneen vihan.

Uoma, uomo ja uomi: niistä viritetään uusi kansa, ansa.
Kakut tutisevat.

Käsin maalatut haivenet lepattavat lattialla laitetaivaassa.