252

 

Oppaani on neljä.
Päästämme liidut ruuduiksi katuun
ja ihmiset ruutujen sisään tanssimaan.

Päästämme vaaleanharmaat liukumaan mahallaan multakasojen
laelta niiden juurelle. Roikkumaan kiipeilytelineessä hiekkaa suussa
ja piirtämään kepillä jättiläishyönteisiä niihin kohtiin, joihin he putoavat.

Päästämme heidät näkemään, millainen on saippuakuplan varjo
seinässä, johon ei saa piirtää tai
kiipeilytelineen varjo hyppyruudukkona.

Nyt he painavat kasvonsa pihatrampoliinien verkkoihin ja kysyvät,
kuka heitä haukkasi. Kiljuvat kuin heistä
olisi enää puolet jäljellä.

He pysähtyvät hetkeksi miettimään,
miten monta itseään toistavaa he tuntevat,
toistelemaan kaikkien tietämiä nimiä
kuin omistamiaan vaatteita.
Apua, olemme he.

Karuselli pyörii hitaasti. Saamme sen vaivoin liikkeelle.
Pyydämme pyörijöitä
kokeilemaan vauhtia kahdella pystyyn nostetulla sormella.

251

 

Tulemme aamuisin työhuoneelle kuin tulisimme lomakohteeseen
yölomalta kotoamme.

Nojaamme pöytään ja katselemme rakenteita,
kun pääskyset riuhtovat ikkunoiden takaa kesää sisään.

Olemme olleet pikkumaisia, suuria tosikkoja, näkymättömiä

ja sitkeästi kutsumatta tänne sitä, jota emme ymmärrä.

Soinnut ovat väliaikaisia väriseviä pyhyyksiä, sumuverhoja,
joiden läpi matkustamme.

Meillä on yhteensä seitsemän ammattia eikä juuri koskaan kiire.

250

 

Menemme saliin etsimään rakenteita,
ja naurumme jatkuu kaksi päivää.

Kuuntelemme rintakehän muotoisella korvallamme

tärähdyksiä

piiloutumatta kuvioiden taakse.

Junat putoilevat omia raiteitaan pitkin olkapäiltämme.

249

 

Aloitamme aina vahingossa maneerilla,

kunnes maltamme tyhjentyä
ja jatkaa jonkun 

toisella puolella huonetta olevan ajatusta

tietämättä, mikä siitä tulee.

Viemme kaiken omiin maailmaamme

ja päästämme takaisin yhteiseen.

Improvisaation rakastelu
on aavistusten hyväksymistä

kysymyksiksi ja vastauksiksi.

Kun kädet ovat viisareita, jalat seuraavat.
Kun jalat edistävät, kädet jaksavat odottaa.

248

 

Käännän selän. Huomaan 

enemmän kuin korvalla.

Hänen pienuutensa 

pienenee entisestään ja esit peit telee telee jälkiä

suureen ääneen. 

Kylmiä väreitä: nikamat näkevät 

vuoden päästä tämän saman eri kulmasta. 

Aika tekee vahvaa tanssia. Liikerata suurenee.

247

 

Suosikin kyky luopua
on suolaa ja sokeria.

Lääkärit puhuivat naisista kaksi sataa vuotta sitten
samalla nuotilla kuin kaksi naista
keskusteli lapsista tänään
matkalla
tieteelliseen kongressiin.
Kissavideoita katselevista lähellä istuvista yksi hätkähti.

Viime vuoden kakat lentävät multana säiliöstä peltoon.
Hajottajien lahjoitukset.

Kuoriainen antaa ampiaisten pitää pesänsä talon seinässä.

Ihminen pörisee
saapuneiden boksissa saamatta sitä hajalle.

246

 

Olen kotonani hitaassa juoksussa, 

tässä sitkeääkin sitkeämmässä transitiossa.
Ylämäkiä alas ja alamäkiä ylös. 

Hölskytän kakkostyypin diabetesta ja muita, joita minulla on, ei ole, on.
Olen jumalatar, joka määrää jokaisen kuuman aallon ajan ja paikan.
Niin paha ja hyvä olen. Raivokohtauksiin ei riitä hikeä.

245

 

Aikuiset häpeävät kiipeillessämme kukkiin kesken ompelun.

Paidat repeilevät.

Aikuiset korjaavat runot. Sanomme: Ei tarvitse,
sillä kukat ymmärtävät palkeenkieltä.

244

 

Avaan 

ompelimon oven. 

Mekot kirjoittavat runoja. 

Viimeistelen voimistelupuvun tasosaumurilla. 

Teen itselleni maskin. 

Avaan radion. Puhetta kirjoista. Mekot kuuntelevat 

sulkua, alkua ja talleja, jotka menevät taloista. 

Käyn hengittämässä tuorekelmuista muodostuneilla käytävillä.

243

 

Menen ompelimoon katsomaan vaatteiden rakenteita.
Pesen lattian. Hieron ylähuulen ja silmäkulmat
kuusikulmaisiin laattoihin. Uin uin uin
kasvovoiteen, lattianpesuaineen ja hikisten rintaliivien
kumimaiseen tuoksuun.
Vaihdan rytmiä, jotta pääsen rantaan.

242

 

Kirjottu silmä katsoo muuta kuin elävää. 

Elävä silmä räpyttelee pois 

kentästään äsken kirjotun, jonka se koki tuijottavan itseään.

Sitten se nostaa kirjotun takaisin pöydälle ja tekee siihen pisaran. 

Takakappaleisiin päätyneet kiittävät ihmisten päällä, 

kun ne nyt käännetään etukappaleita kohti niin yksimielisesti. 

Mekko on olemassa.

Vyötärölle jää suuri reikä, josta ompelija vetää liikkeet.

Yksi tuijottaa nuken päältä keskeneräisillä kädenteillä. 

Leggingsit ja treenipaidat loikkivat ja sipsuttelevat. 

Ihmiset törmäilevät väleistä huolimatta. Pihalla makaa puuttuva ikkuna.

241

 

Bussissa unohdan katsoa vaatteiden rakenteita,
sillä eräs matkustaja painaa päänsä käsiin 

ja tarttuu maskiin,
nappiin, kasvoihin, tankoon,

maskiin, nappiin,
kasvoihin, tankoon. 

Maskiin,
nappiin, kasvoihin,
tankoon. Maskiin, nappiin,
kasvoihin, tankoon. Maskiin, nappiin, kasvoihin,
tankoon. Maskiin, nappiin, kasvoihin, tankoon. Maskiin,

nappiin,
kasvoihin,
tankoon. Ja jää pois. 

240

 

Hän sanoo: "Joskus mietin, millainen tämä perhe olisi,
jos en olisi syntynyt." Tämä tiedoksi syntymättömien vanhemmille.

Nyt olen kentän laidalla katsomassa rakenteita.
Peli on hidas.
Ehdin nähdä käänteet, hihkua.
ja käyttää kolmekymmentä vuotta oppiakseni
juoksemaan yhtä hitaasti kuin kenttä.

239

 

Karhu varasi ajan ja täytti kyselyn. Arvot olivat oikeat.
Solut kulkivat letkua pitkin pussiin, vihdoin,
sillä liian kauan oli mennyt kalliita karhunsoluja hukkaan.

Nyt menemme teurastamoon katsomaan vaatteita.
Avaamme yhdelle sialle tilin.
Vasta kun seuraajat alkavat kokoontua, nostamme sian johtajaksi.
Laskemme yhden sikamaiseksi haukkumamme karhun alas.

Kysymme onko nyt hyvä.

238

 

Yhden lajin pitämiseksi ylimmäisinä
on täytynyt sekoittaa heikot vahvoihin.

Kissa on roikkunut jakun hihassa,

kun olin opettamassa tanssin historiaa.
Kissan repimässä jakussa

muistan puhua eläimistä koreografeina
seuraavalla luennolla, varsinkin

siitä strutsista, joka teki Asadata Daforalle tanssin.

Avaan pyöriön ja katson, miten se on rakennettu

ja katselen, kuinka ihmiset kantavat olkapäilleen

piilotettuja teoksia.

Kupittaan puiston lintuaitauksessa

kalkkuna ja kana antavat tekniikkatunteja

sambakoulun kesätauolla.

237

 

Menen sosiaaliseen mediaan katsomaan vaatteiden rakenteita.

Kuva lapsesta antaa sata märkää
suoraan suusta

näytölle painettua peukaloa mutta naisen kuva työstä antaa nolla.
Lutkutusta.

Vain saumojen varat lepattavat.

236

 

Suostumme taas pukemaan.

Menemme metsään lukemaan rakenteita.
Kuidut nousevat maasta.
Taitteet liimaantuvat taitteisiin: jäkälä puuhun,
sauma karvaan. Käden heilahdus hengitykseen.

Olemme tulevaisuuden rampoja,
jotka näkevät polkujen verkostot valmiina.

Me futuurivammaiset kuljemme

metsissä nyt ja sitten,

istuen ja pystyssä,
mielikuvissa ja ruumiskuvissa
sosiaalisilla akuilla.

Heillämeillä ja punkeilla

on muutama jyrkkä mäki, joita emmette suostu kävelemään

           itse.
Vetojen jälkeen otamme loivan ja kiemurtelevan reitin ja
nautiskelemme kerrostalon kulmalle

suostumatta pukemaan mitään sanoiksi.