torstai 14. toukokuuta 2020

117






On kevät.

Lapsi tulee kotiin, vaihtaa hellemekon päälleen ja laittaa joululaulut soimaan.

Hän kysyy tuleeko maito itsestään vai laitanko minä
sen rintojen sisälle.  Hän tulee tunnustelemaan kaksin käsin.
"Äidin ihanat rinnat."

Kumpikin muistaa lapsen huulet, rytmin ja maidon menemisen ja tulemisen. Mutta vain toinen kuuntelee.

Sen ystävät ovat alkaneet taas puhua. Siksi se löytää itsensä. Eikä kohta enää tunnista toista rintaa saman lajin edustajaksi itsensä kanssa.

Nyt yhden rinnan ja kahden käden välillä
on sitä pyörryttävää hyrinää, jota muut ruumiinosat
ihmeissään seuraavat vierestä.
Ne kyllä havaitsevat oikealta kulkevia nytkähdyksiä
mutta eivät pysty osallistumaan.
Ne tuntevat vasemmalta tulevat taitavat liikkeet.

Käynnissä on ihmissilmille käsittämätön konkretia.
Maailma peittyy punaisen kihelmöivän allergian alle.

Kun se loppuu,
entiset kyvyt seisovat taas miesten rinnalla ja leikkivät tähteä.
He tekevät mitä turhamaisempia tilauksia.
Oikealla, oikealta, oikealle. Kutsuen itseään taistelijoiksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti