keskiviikko 13. toukokuuta 2020

116







Lajien välisen kiintymyksen äänet liikuttavat meitä.
Ihmisten huokailu jättää kylmäksi kummat.

Tunnemme jo sen, mikä tekee surulliseksi,
sen, mikä tekee iloiseksi ja sen, jonka kanssa voimme sekoittaa värejä sormin.
Emme tunne surua, iloa emmekä värejä.

Sällit toistelevat
olevansa ujoja koiria, jotka istuvat kuvan ulkopuolella
koettaen olla ihmisiksi, jotta saisivat edes jonkun oppaakseen,
vaikkapa meidät tai sen, joka nojaa varaston seinään
ja tärisee jalat kiinni toisissaan
katseet jo valmiiksi alas painuneina.

No nyt sällit lähettävät eksilleen pisteillä tehtyjä kirjeitä
sukupuolielimistään ilman kuvia, koska hyvä elämä on vaikea runo,
ja samalla suunnalla asuminen on kuin paskaa puuroa.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.