141

Koetamme kyllä pysyä kartalla ja pudota omiin maailmoihimme.
Mutta putoamme toistemme.

Unohdumme kuuntelemaan aamun radioääntä, lampea seinällä.
Puolikasta ponia paperin reunassa, kuulakärkikynän kulkua.
Lammen reunalla seisovia lapsia.
Kesken jäänyttä, muka pieleen mennyttä mielikuvaa.

Emme onnistu kysymään
anelevasta, sydäntä särkevästä itkusta
kylpyhuoneen ilmanvaihtokanavassa. Panemme suihkun kovemmalle.
Emme onnistu kysymään karjumisesta makuuhuoneen seinän takana.

Joku varmaan istuu keinutuolissa ja neuloo, ajattelemme.

Kutsumme koko kerroksen kuuntelemaan runoja sinne,

missä tämä runo luetaan,
sillä emme osaa soittaa ovikelloa ja panna asioita järjestykseen.
Osaamme piirtää ponin valmiiksi.