156

Ohje vanhalle runoilijalle:

Itsensä toistaminen on ymmärrettävää.

Kertoa viisikymmentä vuotta sama tarina

koirista, tempuista, muutoksesta ja ikuisesta liikkeestä,

toistaa tarinaa vielä silloinkin, kun muut ovat jo menneet pois,

keksineet omat käsitteet ja täyttäneet ne verhopainoilla,

opetelleet uuden ammatin ja harjoittaneet sitä rennosti,

ommelleet, avustaneet vammaisia, siivonneet hyttejä,

tanssineet kadulla.

Runous on käsittämätön paluu penskaksi, jollaisena ei ole vielä ollut.

155

Tunnustuksista tulee huonoja runoja, sanovat, 

koska ne eivät muuta mitään.

Runoista tulee huonoja muutoksia, koska ne jättävät
tyttöjä ahdistelevat miehet maleksimaan kirjakaupan käytäville.

Muutoksista tulee hyviä runoja, sanovat, koska ne näyttävät
lasioven sijainnin.

Korjaan puhki pompittuja päiväpeittoja ja revenneitä lempiyöpaitoja.
Teen kotelomekon tekniset piirustukset.

Juhlissa setämies painaa lupaa kysymättä märän suunsa naamalleni.

Piirrän transkription tanssista.

Ei ole sellaista rakennetta, jota naisen ei tarvitsisi tuntea.

 

154

Jäädä liikuttumaan bussilinjalle. 

Kulkea lähiöstä toiseen pimeään aikaan,

palvoa viisikymmentä vuotta vanhoja suuria taloja,
oikukkaita verhoja ikkunoissa, lampunvarjostimia verhojen takana.

Näihin pääsee julkisilla. Vierekkäisiin ja päällekkäisiin

maagisiin hajumaailmoihin, joista kuuluu ääniä toisiin,
kanssani samanikäisiin keittiöihin.

Hissi, oranssi ovi, rappukäytävän punainen seinä

ovat minulle auringonlasku rantamaisemassa. 

Jään hetkeksi liikuttumaan ja otan kuvan.

Kuopus on tehnyt olohuoneeseen paikkasidonnaisen teoksen. Pitäköön
koko huoneen.

Kalliolla viitoskerroksessa lapsuuteni kolmiossa
asuu nyt joku. En tiedä hänestä mitään.
Se, joka kasvoi tässä ennen minun lapsiani, ajattelee meitä joskus.

153

Soikean havainnot maailmasta
kuvottavat suurta osaa kuin huvipuistolaitteissa ajelu.

Soikeuden hoitaja huokaisee muka ihmeissään. 
Laitteen takana joku jätti, tässä, nyt, 

soikeaksi toisen,
viranomainen jätti näkemättä,
mitä tapahtui. Vain lapsi puuttui kehumalla.

Eläytyminen on aito ajelu.
Eläytyjä nauraa ja itkee enemmän kuin kieputettu. Hän tuntee suoraa 

pidäkkeetöntä ihailua sitä kohtaan, joka nostaa kädet ylös ilmoissa.

Huomisen aktivisti unohtaa penkille jotain. Kuvotukselle löytyy uusi ruumis.

152

Siihen aikaan vatsa on aina kipeä.
(Ennen esitelmää, esitelmän jälkeen, 

ennen seminaaria, seminaarin jälkeen.)
Kahdenkymmenen vuoden mittainen mutka putkessa. 

Suoraan ei voisi päästä tänne.

Pärjään jo. Uskallan jo keskeyttää minkä tahansa nousun.
Minulle tehdään nuorena laparotomia. Suolet pannaan maljaan. 

Kiinnikkeet poistetaan. Keskustelen päiväsalissa vatsahaavaisen

johtajan kanssa.

Me, jotka olemme jaksaneet tulla saliin, pääsemme kohta ulos.
Hän sanoo inhoavansa kuvaa, 

joka esittää lasta, eläintä tai kasvia. Ne odottavat ulkona.

Kyllä hän vielä oppii.

Vammaiseksi korjattu runo on vain runo.

151

Viljelemme lähellä merta. 

Raha on rakentanut
taloja rantaan
kysymättä meiltä.

Suostun poimimaan yhteisten pensaiden marjoja.
Palstalta linnut ottavat osan, sisiliskot osan, peurat osan.
Punkit ottavat ihmisistä osan.
Hyppään saaressa olevaan järveen.

Matkustan kahdella bussilla seuraavalle saarelle, jotta näen meren.

150

Suurin osa meistä tottuu siihen,
että olemme olemassa matkiaksemme tavaraa.

Tunsin kerran hänet, joka meni joka päivä kauppakeskukseen
ostamaan jotain.

Hän kertoi, mitä oli ostanut. Me pidimme hänen tavaroistaan.

Hän tiputti keräyslippaaseen kymmenen sentin kolikon

ihmisten suojeluun.

149

Kukkien kasvun seuraaminen,
säärikarvojen kasvun seuraaminen,
säärikarvojen lomassa liikkuvan kärpäsen seuraaminen,
kolmen leuassa kasvavan karvan seuraaminen
ja lapsen ensimmäisten kuukautisten seuraaminen

ovat runoilijan työtä,

jonka hän tekee piirtämällä kirjaimia vartijoiden silmiin.

Laivamatka. Perhe, jonka vartijat ottavat sivuun,
koska heillä ei ole passeja. Perhe, joka saa astua maihin, 

koska kaikilla on passit.

Asiaan puuttuminen, protesti rajalla,

on runoilijan työ, jonka hän tekee

poimimalla kirjaimet vartijoiden silmistä.

148

Rakennukset katselevat meitä ontoilla silmillä, joihin on ripustettu pitsi.
Tiedämme: sisällä on ihmisiä, vaikkemme kuule mitään. 

Yksityiset alueet hymyilevät 
huoliteltua karvoitusta. Varokaa palavaarakkautta kuonokoppien takana.
Varokaa kahta autoa ja trampoliinia, jotka seisovat käyttämättöminä.

Olemme turvassa kerrostaloyhtiön pihalla.
Näiden yhdeksänkerroksisten talojen alaovet ovat yhdeksään asti auki.

Kuulemme yläkerran naapurin puhelun parvekkeelta
mieluummin kuin oman puhelumme, sillä vastaaminen tai soitto
karmaisee kuin omakotitaloalueella kävely.

147

Meidän on kuultava, mitä väri sanoo,
vaikka se olisi vain yksi pienikokoinen runo.

Onko sinulla enemmän näitä, 

raha kysyy ihmisen silmillä. Ei ole, vastaan.
On vain yksi kutakin laatua.

Onko sinulla tätä pidempänä, 

pituuksiin tottunut suu kysyy ja luulee, että sata senttiä 

on parempi kuin yksi.

Kuinka monta runoa sinulla on?

kysyy runoilija toiselta runoilijalta.

Meille uskotellaan, että parhaita ovat ne, 

joilla on kaikkea liikaa.

146

Tapani hypätä junista on yksinkertainen:
tulen työnnetyksi palstalle suoraan vaunusta.
Ikävä kyllä 

ehdotuksesi 

ei tällä kertaa tullut valituksi.
En ole hengenvaarassa. Herneet jatkavat kasvamista.
Lapseni tuoksuu edelleen samalta kuin miltä mummini tuoksui.
Käännän aistit neljänkymmenen vuoden päähän.

145

Runoilijalla on varaa katsoa verkossa kuvaa kirjasta, jonka ihminen
on käynyt ostamassa itselleen.

Ihminen tykkää toisen ihmisen tavarasta. 

Kirjasta tykkää sata köyhää ja rikasta. 
Purjeveneestä tykkää kaksi sataa.
Runosta tykkää nolla.

Lapsi pakenee yksin mantereen halki. 
Ihminen sanoo, ettei hänellä ole mitään kerrottavaa.

144

Me nauhojen pujottajat teemme pukineita kuin runoja
vanhempiemme, puolisoidemme ja lastemme elättäminä.
Heräämme joka aamu eri kujasta.

Rautaiset ammattilaiset jököttävät keskellä kouruja.

Rintakehät kohoilevat ja laskevat vielä aavistuksen, mutta

silmät ovat lähes lakanneet pyörimästä, sormet väpättämästä. 

Ostaja työntää rahat aukkoon ja haluaa kuulla
kolikoiden kilahduksen uumenista.

Kaipaan sinua, mummi, ja jokaista sairautta, joka sinulla oli.
Minun on jaksettava elää loppuun
ennen kuin pääsen kysymään neuvoasi tähän luukujaan.

143

Autamme uutta söpöä tekemään pisteestä pitkän viivan.
Kauhistumme, kun hän hyppää pois viivalta ja tekee uuden pisteen
jonnekin, missä piste ja viiva eivät päde. Hänenhän piti olla
kykenemätön hyppäämään.
Puh pah nirhauma.

Jäämme junaan etsimään matkalippuamme. Olemme löytävinämme.
Tarvitsemme jo itsekin apua. Saamme pidettyä
laukut kasassa uusien söpöjen tähden.
Olemme hiljaa, ettei tarvitsisi koskaan laskeutua vihan keskelle.