219

 

Aavaraajalla tehty 

ontuu pois,

kun sen päälle sataa 

pyyntöjä päälläpuhujaksi
sinne, missä kirjan ruumis on 

hinnalla millä hyv

äns

ä

arvokkaampi kuin sen henki.

Runo puhuu puuttuvalla raajalla, päällä ja hännällä.

Aave nauraa osastolle.

218

 

Mies kiusaa viisikymmentä vuotta samaa naista tämän kotona
ja lempilomakohteessa.

Raskasta joulua, he toivottavat,
kun mies on yhtäkkiä ottanut viikon mittaisen tauon.

"Me ollaan täällä hirmu pahalla mielellä,"
he sanovat lapselle,

anteeksi, projektiolleen toisella

mantereella asuvalle,

joka rukoilee heitä eroamaan.
Sädekehät kolahtavat luuria vasten.

217

 

Ziegler on katkera. 

Honegger on katkera. 

Bitter Is Better, sanoo Wilde.

Nyt marssitaan netissä pöksyt märkinä.

Mukasivuutettu, mukasyrjitty 

katsoo silmien viereen. 
Vilkaisee silmiin vasta sitten, kun joutuu avautumaan kipeästi.
Raja on ihana alittaa ja ylittää tiedon vuoksi
uudestaan ja uudestaan. 

Kesällä paistaa kaksi aurinkoa.
Toinen päämme sisällä ja toinen ulkopuolella.

215

 

Luciasta kasvoi väkivaltaa käyttävä vammainen nainen.

Siitä tarinoita kertova ihminen on hiljaa. Lucia on parempi
kuolleena.
Sillä jos ihminen alkaa puhua

päälleen hyökänneestä sokosta rammasta,

kansa menettää näyn, lapsiperhe menettää avun,

lahjoittaja menettää bileet

ja Lucia pääsee karkuun pullat ja rusinat mukanaan

niin kuin jotkut Luciat pääsevät.

214

 

         Rutistamme itsemme niihinkin riveihin, josta meidät on kirjoitettu ulos. 

  Pidämme oikeutenamme olla missä tahansa.

 Kieltäydymme menemästä meitä varten 

                   tyhjäksi jätetylle

                                                   

                      p

                       a

                            i

                                                            ka

                                                                                                                                      

                                                                                                 ll         e.

212

 

Lapsi kysyy: Kuolisitsä mieluummin
vai satuttaisitsä itses tosi pahasti?

Hän osoittaa minua jousella:

Äiti, sun pää on joulukalenterin aukko. Kun sen avaa, näkee aivot.

Hän nostaa viulun leuan alle ja soittaa.

Entinen tanssija moittii menetelmää, joka pilasi jalat.
Entinen muusikko moittii kenttää, joka pilasi kädet

perustamatta uutta suuntaa.
Uskovainen moittii lahkoa, rakentaja tahkoa.
Ompelija neulaa, kapteeni keulaa.

Entinen runoilija moittii kirjaa liiasta yrityksestä ja sanoo:
runous on lakannut hengittämästä koneellisesti.

Mieluummin satuttaisin kuin kuolisin.

211

 

Malliin ei kosketa, mallista ei tykätä tai jätetä tykkäämättä, 
mallia ei haistella, ei katsota liian läheltä eikä kommentoida. 

Piirustus kosketellaan valmiiksi, se jätetään tai hylätään, nostetaan seinälle,

jaetaan, otetaan alas ja pannaan piiloon.
Sitä katsotaan silmät melkein kiinni,

ja vain malli muistaa lämmittimen tuulen kasvoilla ja jalkapohjissa.

210

Lapsi opettaa minua:
Aunot ovat sukua toisille Aunoille, Unot sukua Unoille.
Suvut määräytyvät etunimen mukaan, jonka voi vaihtaa.
Meillä asuvat kaksi aikuista ja kaksi lasta
eivät siis ole toisilleen sukua.

Ja minä lisään:
Tulemme aina kirjomaan

sen ja sen ja sen kanssa, jonka jumalat ja ihmiset
jättävät ilman pisteitä.

Odotamme työt levitettyinä.
Odotamme, että sanat asettuvat,
tulevat tai jättävät tulematta
kirjomaan, karjumaan.

Palkintomme kuuluu sille ja sille ja sille,
joka ei saanut mitään.

Ja tämän järjestelmän ulkopuoliset palkinnot,
vialliset viralliset, menevät aina sille,
joka on jo saanut kaiken.