perjantai 12. marraskuuta 2021

292

 


Pukeudumme kaavoittajien tiloihin.
Kadulla he tunnistavat liikuttuneina käsistään lähteneitä,
näitä käyttäjiinsä mukautuneita huoneita. 

Mutta kulkuvälineen rakkaus ei ole pelastanut yhtään
itsensä näkymättömäksi tuntenutta. 
Annammeko katkerien piirtää seuraavat kaavat?

Osa heistä osaa jo kuvata huoneiden kirjon
- kuin olisivat itsekin juuri huollosta tulleita -
mutta silti ajamaan vain kahta.




tiistai 9. marraskuuta 2021

289

 


Miehet pitävät mekkoja
nukkuessaan,
näytellessään,
juhliessaan,
ollessaan haavoittumaisillaan. 

Sikoja teurastaessaan miehet pitävät housuja,

sillä mekossa on toisin tekemisen voima.
Siitä Berg on tehnyt tanssin. Älä lopeta, sanoo paljas sääri halkiolle.

Koteloista kuoriutuu ovenkokoisia pölyttäjiä.
Joskus mekko vaatii yhtä paljon rohkeutta ihmiseltä
kuin mulperiperhoselta.

"Nyt tiedämme, että miehet pitävät mekkoja",
sanoo perhonen leikatessaan nokkosista tehtyjä kankaita.