579

Nyt meillä ei ole enää varaa tähän.

"Emme aio pitää teitä täällä aina",

sanomme ja alamme kaivaa

tunnelia ulos.

Ja he alkavat ryömiä. 

Kuulemme kuplien nousevan maan sisältä,

kun he, jotka joskus osasivat jakaa maan,

päätyvät nyt olemaan yhtä sen kanssa.

Nousemme hikisinä ja huolestuneina

kuplien päälle ja huomaamme huutavamme.

"He ovat löytäneet ulos!"

578

Poika nousee kahdeksalta aamulla bussiin

limsatölkki kädessään ja nostaa jalat kaiteelle.

Paavi yrittää opettaa kohtuutta

ja vapautta

Roomassa.

Papit väittävät, ettei meillä ole varaa

puistonpenkeiltä roikkuviin 

juoppoihin

mutta kattokruunuista roikkuviin on.

Sairaus

on sama

lähes puhtaiden ja 

likaisten saumojen alla.

Hennalla koristeltu käsi

irrottaa kärähtäneitä olkaimia lampuista.

Se irrottaa otsaan uponneet kristallit.

Se irrottaa timanttikäden 

laillisen käyttöhuoneen ovesta.

Terapeutti varaa itselleen loman.

Rooma ja minä

ajattelemme vanhuuteen kuollutta

Fransiskusta mieluummin kuin jokaista

Välimeren rannalla ammuttua lasta.

577

 

Lapsi puhuu niin iäkkäällä äänellä, 

että vanhemman on vastattava hänelle lapsena.

Kohta he oppivat matkustamaan hiljaa, joku ajattelee. 

Mutta he puhuvatkin aina vain kovempaa. Nyt heidän

äänensä kuuluu jo bussin ulkopuolelle ja aina vain kauemmaksi 

kadun ja joen yli. Aikuinen ei tiedä muuttuneensa karjuvaksi vauvaksi,

lapsi huutavansa satavuotiaan kimeydellä. Heidän suunsa

aukeavat uuden musiikkitalon kokoisiksi. Bussi jää seisomaan. 

Heidän äänihuultensa värähtely on tuuli. 

Heidän lentävä sylkensä on sade. Lehmusten oksat heiluvat. 

Kuvittelemme heidät Roomaan. Pyydämme

heitä kietomaan kätensä runkoje ympärille

kuin he olisivat kirjontatyö. Alamme karjua.