324

 

Vasta kun mekko saa kaksi
tavallista lasta, se tajuaa
mikä se itse on.

"Kyllä, näin on", 

sen äiti sanoo.
Nyt vasta ym

märrät.

Olla mekko
ompelijaperheiden 

joukossa ja joutua ker

tomaan vertaistuki-illas

sa: näin mekot kirjoittavat 

tulles

saan 

van

hem

miksi.

317

 

Meillä on käsittämätön: tämä kaiken oudon ää
neen lausuva lauma, joka kiittää lakonisesti. 

Ja toisiamme varten meillä ei ole yhtään 

piikkiä, ainoastaan tarinoita. Sekin on

mahdollista, nyt tiedätte. Päästäm

me aina kerto

jat sisään. Olette öi

sinkin täällä. Päivisin 

nousemme sohvilta tuoksu

vina konvehteina napit 

korvissa ja jatkamme

piirtämistä. Emme

me lähteneet akate

                       mioista
                      lastem
me takia vaan kos 
ka halusimme ai
kuista seuraa.
Ja nyt joulu
päivän
ateri
alla
yksi
lapsista
syö nope
ammin kuin
muut. Hän alkaa
lukea ääneen, ja me
hirnumme ruoka suussa.
                           Kertokaa, mil
loin piirrämme. Olen jo nähnyt
tapaamisestamme kuvan, riisu
tun halauksen. Toivottavasti voit
te hyvin. Kukaan ei osaa koskettaa
minun kättäni niin kuin minä itse. Silti
                                        

                                    haluan vielä kätellä.

315

 

Ne
mekot
ommellaan
yhteen, jotka ei
vät muuten pystyisi
olemaan yhtä aikaa päällä.
Ne taas, jotka pysyvät muuten
kin yhdessä, voivat olla minkä me
kon kanssa haluavat. Ne osaa
vat panna kaikkein sisim
mät kappaleensa pyö
rähtelemään sil
loin, kun käy
vät vain
piirte
le
mään
vierekkäin.
Tulevaisuuden
mekot onnittelevat
toisiaan kyvystä piirtää.
Ne onnittelevat toisiaan ky
vystä kiinnittyä saksiin, liituun ja
neulaan ja muodostaa vanhois
ta mekoista uusia mek
koja. Ja silti jou
dumme jos
kus kat
so
maan,
miten yksi
mekko ryömii
saadakseen pal
jon enemmän kuin muut,
ja arvaamme, miten
se haluaa mei
dän ryömi
vän.
Poistum
me kuvioista
pääntiet pystyssä
kuin äidit ja tyttäret, juuri
hankitut queerit sarjakuvat kissa
laukuissa. "No ni, mennään meille. Mä
annan sulle vaan munaa," eräs
suuri uhri huutaa baarin 

edestä ja katsoo, kun 

kävelemme
ohi.

314

 

Runoilija
tietää, että
runo on käsi
työtä, ja käsi tie
tietää, mistä asen
nosta sen on vaikea
päästä pois. Siksi
käden on annet
tava mennä
niin monta
kertaa päi
vässä ru
noksi kuin
käsi haluaa.
Koko käsivar
ren on annetta
va vääntyä tunnis
tamattomaksi. Sor
men on annettava
hyppiä, kämme
nen on annetta
va pyöriä. Tai
peiden on
annetta
va nyki
ä, sillä ru
no on työtä. Ja
vasta kun tunto läh
tee sormista, voi uusi
runo alkaa kuplia ja kul
kea sähkönä hermoon
ja pulpahtaa ulos hau
iksesta tai aaveraa
jan huokosesta.

304

 

Uuden kodin antaminen eläimelle
on joillekin elämän ensimmäinen feministinen teko.
Hypähdys elättäjästä elätettäväksi on joillekin ensimmäinen.

Minä rakastuu minään. Sinä sinään. Hän häneen
varmistaakseen asemansa.

Taideoppilaitoksen käytävällä vanhempi jää toistamaan,
että lapsi on unohtanut pukea mekon. Joutua mennä tekemään
taidetta pelkissä sukkahousuissa. "Mä vedän paikat säpäleiksi",
sanoo mekkolapsen sisarus.

302

Eräs entisistäni puhui entisistä rakastajistaan 

aina rakastellessamme. Muistot ovat seksuaalielin. 

Kuin olisin ollut heidän kaikkien kanssaan orgioissa 

ja ollut kuitenkin ilman heitä.

Hiusraja kuhisee meitä, rohkeita odottajia ja aloittajia. 
On aikaa kirjoittaa kirje ja kirjoa tyyny.
Olemme nähneet vaatetäin menevän päätäistä (ja toisin päin)
ja tekevän ihmeellisiä liikkeitä vain oppiakseen kirjoittamaan kirjeen.

Vesiraja kuhisee meitä, jotka odotamme ja aloitamme. 
On aikaa huolehtia omaiset hammaspesulle.
Tarvitsee vain osata laskeutua ylöspäin ja kavuta alas.

295

 

Istumme sarjakuvaluokassa vaatteet päällä 

luonnostelemassa punkkia ja täitä.
Istumme croquis-luokassa ilman vaatteita miettimässä,
miten saisimme selkälihaksen tärinän loppumaan.
Liikumme yhden lapsen luota toisen luo 
ja katsomme huonetta eri kulmista.

Sanoa piirtää, vaikka tarkoittaa rakastaa.