Hanna Väätäisen runoja. Jos luet blogia kännykällä, käännä näyttö vaakasuoraan.
Jeesus on performanssitaiteilija.
"Rupea harrastamaan ammuntaa",
kristilliset sanovat Jeesukselle.
"Rupean mieluummin siaksi", Jeesus sanoo.
Nuorena hän avaa silmät vetääkseen niistä
käsiä, värejä, saksia.
Vanhana hän sulkee silmät
tunteakseen parturin kädet.
Ihmisen täytyy voida lähteä. Hänen täytyy voida kerätä itsensä,
hevoskastanjien hedelmät. Halkaista pähkinät neljään osaan. Kuivattaa palat. Panna ne lasipurkkiin, jossa on vettä. Ravistella.
Leikkiä nukkuvaa.
Ravistella. Juosta
mekossa. Ravistella. Kiriä
ja hidastaa. Pestä mekko. Antaa sen kuivua.
Ehtiä katsella kuivumista.
Vain se, joka jää, sanoo:
Jos lähden, huoneet kaatuvat.
Siksi äitimme ja isämme eivät lähde.
Yht’äkkiä tarvitse
mme tulkkeja, sillä
ymm
ärrä
mme
vain
me
kko
jen
kieltä.
(”Jos
lähden pakoon,
hän tappaa minut”,
tulkit sanovat.)
Osaston innokkain vierailija on enää hereillä.
Se, joka tulee varmasti katsomaan, kun menemme hoitoon.
Laske rima ja kokoa tästä tuote, lääkäri sanoo.
Halli on täynnä lysähtäneitä myyjiä,
ja signeerauspisteellä seisoo yksinäinen klovni käsi paketissa.
Viisikymppiset vaeltavat käytävillä etsien jotain, mitä ei löydy.
Takahuone on poistettu. Runoista voi tehdä myös mönkijöitä.
Venynyt on kotonaan kovas
sa juok
ja ke
sus
lauk ses sa.
sa.
Kutistunut luulee ompelijaa peiliksi
ja peiliä runoksi harjoittaessaan pah
ante
keväisyyttä.
Nyt se saa halvauksen ja herää
invalidin asemassa. Se ajattelee:
jos minä vain nukun, tämä kuva
lakkaa olemasta totta.
Helmat lepattavat valopylväältä toiselle: kovaa juoksua,
kevyttä juoksua ja kävelyä erilaisina yhdistelminä.
Kyydissä olemista.
Kahina kan
nattelee vierekkäin pinkovia.
Yksi pääsee eroon ystävättömyydestä
vaihtamalla asua, p a i k kaa tai
taulua seinällä,
toinen vaihtamalla mök
kötyksen sanaksi
kiitos.
Klo
vni vain asettu
u keskelle ryhmää sä
teilemään, sillä hän on näky
mättömien mekkojen ystävä ja poni.
Tähdet opettelevat vielä juttelutaitoja, mutta klovni
juttelee jo kenelle tahansa kuin ystävälleen ennen tuntia.
Nyt syntyy sisäkkäisiä rinkejä toisistaan irrallisten rinkien paikalle.
16-vuotiaalla on vain rinkejä. Hän itkee, sillä yksikään niistä
ei näytä olevan muita parempi.
H a l vau s t a
pelkäävä kävelevä irrottaa baarin
pöydästä tarran ja liimaa sen sivulle. "Ink
lusiivinen", hän sanoo kirjastaan ja katsoo ap
uvälineen kuvaa tarrassa.
Klovnit heittelevät toistensa päälle pehm
oja.
Kirjoja pelkäävä juokseva liimaa sil m ä änsä kuvan
ihmisiä käyttävistä mekoista. "Eks klu si ivi n e n",
hän sanoo ja katsoo helman kuvaa r u u d u lta.
Nainen juoksee mekon alla, ja mekko naisen päällä.
Se liukuu rataa pitkin housujen lomassa ja kysyy:
Mi ssä on näitä juo k s ijoit a ka n natteleva
l i e h u m i n e n?
Ja silloin porukka tilaa mittojen
muk aan tehd yt m e k o t
ja j u o k s e e radalla
kuin olisi myö
häst
ymäs
sä o
man
juo
ksuteo
ksensa
maai
lmane
nsi-i
llasta.
Keskel
lä kent
tää pää
t kää
nty
vät.
Äidit
tilaavat
mekot
palloa
syö
tt
elev
ille
la
psi
lle,
jotka
eivät kin
unneet
n i i
tä.
Rouvaskansa kantaa ympärilleen kertynyttä massaa
tietokoneiden ääreen joka päivä
ja antaa nilkkojensa paisua.
"Tarvitsen apua!", se huutaa. Ja se tarvitsee koko ajan enemmän apua,
mutta kieltäytyy ompelemasta
poisheitetyistä sanoista kertakäyttömekkoja
ja juoksemasta niitä kantaen pakoon.
Iho umpeen, Kaali.
Nyt puhuu se, joka ei ole koskaan aiemmin puhunut,
se kaikkein oudoin, ja se kaikkein sivistynein,
jonka äidin Kaali keitti elävänä, kuori
ja söi juhlissa ja joi viinaa päälle.
Nyt puhuu hiljainen niljakas.
Kuuntele! Urheiden ideoiden
arka pulputus meriajokasniityllä alkaa.
Veneistä pudonneet, lihalla ja hiekalla täytetyt
kaalikäärylepommit
räjähtelevät keskellä
simpukkayhdyskuntaa.
Kaali haluaa
tieteisfiktion kauhua
koko perheen tapahtumaan.
Kun herranaiset käyttävät sanaa romantiikka,
narrit silittelevät heidän öljystä kiilteleviä sulkiaan.
Kun narrit käyttävät sanaa romantiikka,
ne haukutaan yleviksi.
Ei narri saa koskaan paljastaa herranaisen
tietävän merestä vähemmän kuin se.
Ennen romantiikkaa tarinat punotaan.
Narrit ryhtyvät taas kerran miimikoiksi.
Herranaiset silittelevät palvelijoiltaan kuulemansa tarinat.
We will kill your dahlings, he sanovat.
Kan
namme kirjoja
kaatopaikalle
ja kannamme
kirjoja poltetta
viksi jätteenä.
Askartelemme poistetuista
kirjoista siilejä. Runot
taipuvat
energiaksi
ennen
las
laskeutu
mistaan
vuorina
helman
alle.
Ne, jotka eivät osaa keskittyä
mihinkään
y
h
t
e
e
n,
saavat oman kymmentaiteensa
ja kilpail u t a p
ah
tu m a t,
joissa he
nostavat
pariskunnilla täytettyjä
matkailuvaunuja ilmaan.
Hän istuu au
tossa pelkäämässä
räjähtävää rengasta,
sillä hänellä on loma.
Loman jälkeen
hän menee suu
reen saliin
kieltämään r
enkaat, rekat, oh
ittamisen j
a p e urat.
Sitten hän istuu
transit-hallissa
pelkäämässä
ihmistä, sillä
h ä n
ellä on työ.
E n n e n
seuraavaa
lomaa
h ä n
menee suu
reen saliin kieltä
mään
ku
l
kemi
sen.
Matriarkka ja klovni
katsovat museossa toisiaan
lukemassa teosten viereen
asetettuja tekstejä
t
a
rk
ast
i. He sanovat: "Ihmiset tulevat m
use
oon kat
somaan tek
stejä
vielä sitten, kun
kirjat ja vei
stok
set ovat
muuttuneet
näkymättöm
iksi.
He katsovat tekstiä
tar
ke
mm
in kuin
m
i
t
ää
n m
uu
ta. T
arki
mmin
kai
kist
a lukutaitoisista,
jotka käyvät museoissa
katsomassa
lukemista
.
Taaperot korottavat ääntään, kun ilma puhuu. Heissä on aktivismi,
kun he kieltäytyvät piirtämästä,
kaivelevat puhelimen esiin ja koskettelevat videovulvaa puhumatta.
Neljätoistavuotiaat, tulevat kyyhkyt,
pienet äidit, liidulla piirtäjät,
tekevät jokaisen ilman antaman tehtävän niin, että katoavat viivaan.
Leijua kysymyksenä,
jota he hengittävät ennen kesää,
kasa mursuja.
Älkää ottako yhteyttä äiteihinne
toukokuun toisena sunnuntaina!
Toipukaa yksin.
Sinivalkoiset liput liehuivat kilpailussa.
Pyroshown jälkeen
palanut siviilinliha haisi kotikatsomoon asti.
Jättäkää äidit rauhaan!
He haluavat ommella erän kimonoita.
He haluavat istua lattialla liimapyssyt kuumina
baiana-päähineiden ääressä.
Jos teidän on pakko mennä käymään,
ja äidit suostuvat puhumaan teille,
he haluavat varoittaa teitä niistä,
jotka antoivat itseinhon kasvaa lapsivihaksi.
Antakaa äitien juosta!
Koska kirja on mekko, runo on sauma.
M e k on vii ttä sa taa sei tse määtois ta saumaa
kaupataan taiteena taivaankappaleen toi
sella puolella. Se on rumaa, sa
noo takki. Ei, se on kun
nianosoitus,
sanoo
suk
ka
.
Kirjailija on mekkojen kirjoja.
Kirja on laatikko,
jonka vieressä klovnit lukevat tatreezia
nauraen messuille, roskiin heitettäville täysille laatikoille,
pyhälle tarinalle urheilusta.
Hän kysyisi, mitä eläimiä olisimme.
Vastaisimme: olemme lahnan, kauriin,
karhukaisen ja kahden kissan perhe.
Osaisimme liikkua kosteassa ja horrostaa.
Ihminen osaa matkustaa lentokoneella
mieluummin liian kauas
katsomaan pinnalta palanutta ihmislihaa
makaamassa rinteen reunalla,
paikassa, jossa oli ennen jonkun koti,
kuin kirjoittaa Mekkoa.
Äidit jatkavat pyörimistä tekonivelten voimalla
kattoon ripustettujen mekkojen alla.
Joskus kirjan nimi on Mekko.
Mekon nimi olkoon siis Kirja.
Äidit tekevät neliöstä pyöreän
ja karheasta sileän tilan silloinkin,
kun loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten.
He kertovat mekosta sille,
joka sattuu saamaan kutsun ja saapuu.
He kattavat pöydän ja kaatavat laseihin juomaa.
He nielevät
pahan mielensä siihen asti, kunnes uusi
paha maku pitää niellä.
Klovnit liikkuvat pahan ja hyvän maun rajalla
ja halaavat maailmaa sen kaikista kulmista
löytääkseen rajat.
Äidit jatkavat pyörimistä.
Klovni tulee tuntia liian aikaisin paikalle.
Se istuu mekkona
huoneessa, jossa kolme miestä keskustelee
alkoholismista.
Odottaminen on naisen työtä. Ei siinä mitään.
Mutta yksi miehistä alkaa kirota
muslimien rukoushetkeä.
"Joku on joskus
pakottanut tuon pyytämään anteeksi
ja vetämään housut alas ennen lyöntejä", klovni ajattelee.
"Huomenna päivä on yhtä pitkä kaikkialla maailmassa",
se sanoo.
Klo
vnit
arvo
stava
t har
rast
aji
a,
jo
tka
kiip
peäv
ät au
tenttis
uus ed
ellä pu
ihin, sill
ä klovnit o
saavat itse v
ain kasvaa aa
rniometsiksi
varpaille.
Kun klovni muuttuu lapsesta mekoksi,
se vain lakkaa olemasta
sopiva.
Vanhuksen
herttaisuus
jatkuu mekon
osuessa sen
eteen
ja lop
puu
lapsen
osuessa.
Lapsi huomaa, ettei klovnien pöydässä juoda limsaa.
Limsaa juodaan alempana ja ylempänä mutta ei tässä
keskellä, josta klovni
aina aloittaa
tietäen olevansa turvassa.
Limsa-automaatit taapertavat vastaan kadulla.
Ne ovat alkaneet tervehtiä klovneja.
Ne ovat alkaneet seistä
hotellien auloissa
tarjoamassa kuplia klovneille.
"Viime vuonna äitini pääsi vielä ostamaan itselleen kengät.
Nyt hän ei osaa tilata taksia
päästäkseen turvakotiin sukissa",
lukee yhdessä kuplassa.
Te le vi si osta tuli ohjelma
losangelesilaisen talon myynnistä.
Suomalaiset katsoivat sen.
V ä l i t t ä j ä t puhuivat
aidatuista yhteisöistä.
Seuraavana päivänä
suomalaiset
halusivat
rakentaa
aidan
rajall
e. Kii
tos Los
Angeles.
Nyt odo
tamme
ohje
lmaa
valkoi
sista
seni
ore
ista
Gonista,
Gladista
(ja Goesta)
huojumassa
kohti Meksikoa
ilman rollaat
toreitaan.
Nainen painaa katseen
matkapuhelimeen eturivissä.
Sukulaiset vaihtavat kuulumisia
äänipöydän tuntumassa.
Mies ottaa sanattomasti tilan haltuun
reunapaikalta.
Suomen vanhimmassa teatterissa
on alkanut viisi minuuttia
kestävä esitys
rajoista.
Klovnit
katselevat sitä lavalta.
Yhden
helman
mekko
on hitaalle
klovnille
kokon
ainen
kaupunki.
Ja yhden met
rolinjan kaupunki
on hitaalle
klovnille
mekko.
Se kiristää
hartioilta ja
kainaloista
ja sen ainoa
helma
laahaa
maata.
Narsisti
olettaa
istuvansa
jokaiselle.
Kolmihelmainen on hengästyminen.
Nelihelmainen on huohotus.
Viisihelmainen
on v
oi
malause.
Kontrolli on
kovinta siellä, missä
sitä osataan
tutkia
vain
toisten
omin
aisuu
tena.
Jotkut
helmat
osaavat
nousta
syrjity
mmi
ksi
kuin syr
jityt
.
Klovnit
keräävät
kainal
onsa ja
poistuvat
hitaasti
juosten.
Juh
lissa ju
ma li l l e
m e k o t
ki el t ä y ty v ät
v i i n istä.
O mpelijat kieltäyt yvät
s o p i m u k s ista,
s uu nn i t te li j a t
t an s s i sta.
Liukkaalla
on help
ompaa
juosta
kuin
kävellä.
Hiki
on kuin
painamato
n runo,
jonka
keveys
on henki
lökoh
tai
sta,
po
lii
tti
is
t
a
.
Mekko
Mekko
Mekko
Mekko
Mekko
osaa vain
laskeutua ja
opettaa
las
keutu
mista all
aolevi
lle
ja a
llao
levil
le.
Op
piv
atko
kan
tajat
uu
den
tai
don
vai
jää
vät
kö
kai
vamaan
nenää
syömään
rä
kä
ä
lent
oko
nei
siin
sa
?
Mekko on siirretty kaappiin.
Suurenemista pelkäävä
puhuu jatku
vasti
suu
r
uu
den puo
lesta ja toivoo salaa
mahtuvansa edelleen mekkoon. Hän
puhuu eläinpuolisolleen äänellä, jolla
ihminen haluaisi kuulla ihmisen
puhuvan itselleen ja mui
lle ihmisille, jotka
välttel
evät
ihmisiä,
vaikka bakteerilla
on tarkempi muisti
kuin kenelläkään heistä.
