Lapsi puhuu niin iäkkäällä äänellä,
että vanhemman on vastattava hänelle lapsena.
Kohta he oppivat matkustamaan hiljaa, joku ajattelee.
Mutta he puhuvatkin aina vain kovempaa. Nyt heidän
äänensä kuuluu jo bussin ulkopuolelle ja aina vain kauemmaksi
kadun ja joen yli. Aikuinen ei tiedä muuttuneensa karjuvaksi vauvaksi,
lapsi huutavansa satavuotiaan kimeydellä. Heidän suunsa
aukeavat julkisen rakennuksen kokoisiksi. Bussi jää seisomaan.
Heidän äänihuultensa värähtely on tuuli.
Heidän lentävä sylkensä on sade. Lehmusten oksat heiluvat.
Kuvittelemme heidät Roomaan. Pyydämme
heitä kietomaan kätensä rungon ympärille
kuin ne olisivat kirjontatyö. Alamme karjua.