341

 

Van
hem
pi
on
yhd
den
syl
in,
yhd
en
kyy
när
än
ja
kah
den
tuu
man
pit
uin
en
yhd
eks
änv
uot
iaa
n m
itt
aam
ana.
Vuo
den
pää
stä
jo
lyh
yem
pi.

Mek
otk
in
tah
tov
at
tul
la
mit
atu
iksi.

Ja
sii
nä
vai
hee
ssa,
kun
ne
on
mit
att
u, n
e o
vat
men
nee
t o
mpe
lim
oon
ja
keh
itt
äne
et
uud
en
mit
taj
ärj
est
elm
än.
Ja
hih
at
ova
t k
ehi
ttä
nee
t o
man
sa.
Mu
oto
kai
tal
een
ja
tak
asi
vuk
app
ale
en
on 
men
täv
ä l
ähe
lle
ja
kat
sot
tav
a t
ark
ast
i t
ull
aks
een
näh
dyi
ksi.

338

 

              Hyvin                  istuva
           valits                        ee aina
        varm                            uuden vu
      oksi li                              ian suure
     n tai l                                  iian pien
    en k                                       oon. Hyv
   in ist                                        uvaa ei k
   oskaa                                     n käytetä.
    Se pe                                     rustelee
     otuks                                 silla ja ko
      ettele                          muksilla om
       an kuv                     itteellisen s
        uuruut                  ensa. Mek
          ko näk               ee kuplia
           lapses             sa ja piirtää
            niistä k         uvan. Olisipa
              se kuv            a jossain. Kun
              aurinko           lakkaa paistam
               asta, la             psi tuntee tär
           keimmän               välineensä.
        Se tuntee                   värin vah
     vemmin k                      kuin mu
    ut välinee                         t. Se k            
  orjaa viha                            stum
 alla, raka                                 st
umalla ja                                ilos
tumalla                                  yhtä
suuren                                  mää
rän kup                             lia kuin 
ihminen                           korjaa
ihmisten                          lahjoi
  ttamilla                           tabl
    eteilla                             toi
     sia ih                               mi
         siä.           

328

 

Me
kko
mene
e lääkä
riin ja kuu
lee, että kaa
vassa ja saumas
sa on aivan täydellinen
vika, juuri sellainen, jonka voi korjata, vaikka
todellisuudessa vain vastaanottohuoneessa on vika,
arkkitehdin katkerana ja vihaisena piirtämässä. Mekko piirtää
kuudesta kahdeksaan kirjastossa torstaisin. Tyynesti,
tyynesti. Se piirtää rakennuksen, jota ei voi ku
mota. Ja niin tämä pieni keskonen, luonnon
oikku, kaksi päätä samassa ruumiissa,
jonka ei ole koskaan nähty niittä
vän heinää pellolla, oppii vih
doin piirtämään epä
täydellisen
vian.

326

 

"Oli
sitsä mie
luummin kuuro
vai sokea?" kysyy y
hdeksänvuotias. "Mä
olisin mieluummin k
uuro", kolmetois

tavuotias
sa

noo
kuulokkeet
korvilla. "Niin mäk

in", yhdeksänvuotias sa
noo. Pitkä hiljaisuus. "No
mitä sä vastaat?"  Olisitsä 

mieluummin lattia vai k

atto, kysyy yhdeksänvu

otias. "Voin ottaa

molemmat", me

kko vast

aa.