324

 

Vasta kun mekko saa kaksi
tavallista lasta, se tajuaa
mikä se itse on.

"Kyllä, näin on", 

sen äiti sanoo.
Nyt vasta ym

märrät.

Olla mekko
ompelijaperheiden 

joukossa ja joutua ker

tomaan vertaistuki-illas

sa: näin mekot kirjoittavat 

tulles

saan 

van

hem

miksi.

317

 

Meillä on käsittämätön: tämä kaiken oudon ää
neen lausuva lauma, joka kiittää lakonisesti. 

Ja toisiamme varten meillä ei ole yhtään 

piikkiä, ainoastaan tarinoita. Sekin on

mahdollista, nyt tiedätte. Päästäm

me aina kerto

jat sisään. Olette öi

sinkin täällä. Päivisin 

nousemme sohvilta tuoksu

vina konvehteina napit 

korvissa ja jatkamme

piirtämistä. Emme

me lähteneet akate

                       mioista
                      lastem
me takia vaan kos 
ka halusimme ai
kuista seuraa.
Ja nyt joulu
päivän
ateri
alla
yksi
lapsista
syö nope
ammin kuin
muut. Hän alkaa
lukea ääneen, ja me
hirnumme ruoka suussa.
                           Kertokaa, mil
loin piirrämme. Olen jo nähnyt
tapaamisestamme kuvan, riisu
tun halauksen. Toivottavasti voit
te hyvin. Kukaan ei osaa koskettaa
minun kättäni niin kuin minä itse. Silti
                                        

                                    haluan vielä kätellä.

315

 

Ne
mekot
ommellaan
yhteen, jotka ei
vät muuten pystyisi
olemaan yhtä aikaa päällä.
Ne taas, jotka pysyvät muuten
kin yhdessä, voivat olla minkä me
kon kanssa haluavat. Ne osaa
vat panna kaikkein sisim
mät kappaleensa pyö
rähtelemään sil
loin, kun käy
vät vain
piirte
le
mään
vierekkäin.
Tulevaisuuden
mekot onnittelevat
toisiaan kyvystä piirtää.
Ne onnittelevat toisiaan ky
vystä kiinnittyä saksiin, liituun ja
neulaan ja muodostaa vanhois
ta mekoista uusia mek
koja. Ja silti jou
dumme jos
kus kat
so
maan,
miten yksi
mekko ryömii
saadakseen pal
jon enemmän kuin muut,
ja arvaamme, miten
se haluaa mei
dän ryömi
vän.
Poistum
me kuvioista
pääntiet pystyssä
kuin äidit ja tyttäret, juuri
hankitut queerit sarjakuvat kissa
laukuissa. "No ni, mennään meille. Mä
annan sulle vaan munaa," eräs
suuri uhri huutaa baarin 

edestä ja katsoo, kun 

kävelemme
ohi.

314

 

Runoilija
tietää, että
runo on käsi
työtä, ja käsi tie
tietää, mistä asen
nosta sen on vaikea
päästä pois. Siksi
käden on annet
tava mennä
niin monta
kertaa päi
vässä ru
noksi kuin
käsi haluaa.
Koko käsivar
ren on annetta
va vääntyä tunnis
tamattomaksi. Sor
men on annettava
hyppiä, kämme
nen on annetta
va pyöriä. Tai
peiden on
annetta
va nyki
ä, sillä ru
no on työtä. Ja
vasta kun tunto läh
tee sormista, voi uusi
runo alkaa kuplia ja kul
kea sähkönä hermoon
ja pulpahtaa ulos hau
iksesta tai aaveraa
jan huokosesta.

304

 

Uuden kodin antaminen eläimelle
on joillekin elämän ensimmäinen feministinen teko.
Hypähdys elättäjästä elätettäväksi on joillekin ensimmäinen.

Minä rakastuu minään. Sinä sinään. Hän häneen
varmistaakseen asemansa.

Taideoppilaitoksen käytävällä vanhempi jää toistamaan,
että lapsi on unohtanut pukea mekon. Joutua mennä tekemään
taidetta pelkissä sukkahousuissa. "Mä vedän paikat säpäleiksi",
sanoo mekkolapsen sisarus.

302

Eräs entisistäni puhui entisistä rakastajistaan 

aina rakastellessamme. Muistot ovat seksuaalielin. 

Kuin olisin ollut heidän kaikkien kanssaan orgioissa 

ja ollut kuitenkin ilman heitä.

Hiusraja kuhisee meitä, rohkeita odottajia ja aloittajia. 
On aikaa kirjoittaa kirje ja kirjoa tyyny.
Olemme nähneet vaatetäin menevän päätäistä (ja toisin päin)
ja tekevän ihmeellisiä liikkeitä vain oppiakseen kirjoittamaan kirjeen.

Vesiraja kuhisee meitä, jotka odotamme ja aloitamme. 
On aikaa huolehtia omaiset hammaspesulle.
Tarvitsee vain osata laskeutua ylöspäin ja kavuta alas.

295

 

Istumme sarjakuvaluokassa vaatteet päällä 

luonnostelemassa punkkia ja täitä.
Istumme croquis-luokassa ilman vaatteita miettimässä,
miten saisimme selkälihaksen tärinän loppumaan.
Liikumme yhden lapsen luota toisen luo 
ja katsomme huonetta eri kulmista.

Sanoa piirtää, vaikka tarkoittaa rakastaa.

292

 

Pukeudumme kaavoittajien tiloihin.
Kadulla he tunnistavat liikuttuneina käsistään lähteneitä,

näitä käyttäjiinsä mukautuneita huoneita. 

Mutta kulkuvälineen rakkaus ei ole pelastanut yhtään

itsensä näkymättömäksi tuntenutta. 

Annammeko katkerien piirtää seuraavat kaavat?

Osa heistä osaa jo kuvata huoneiden kirjon

- kuin olisivat itsekin juuri huollosta tulleita -

mutta silti ajamaan vain kahta.

288

 

Puutarhat keskustelevat keskenään aitojen yli ja ali,

kun ihmiset riitelevät.

Osa näkee rasteja ruuduilla, osa kuulee, osa tuntee.

Opettajat sanovat:
Ihmisten häiriintynyt elämä on näiden puiden lapsuus.

Yhdeltä on varastettu tulokset, toiselle on lahjoitettu tulokset.
Voimme kirjoittaa ehdoitta.

Mutta eiväthän edes kehumalla kasvatetut jaksa lukea runoja
eivätkä riittävällä nopeudella johdantoja ja yhteenvetoja
tämän kaiken läpäisevän itsensä riittämättömäksi,
anteeksi, rikkaaksi tuntemisen keskellä. 

Voimme kirjoittaa vauvoina
ja muistaa, että sama ruokala
on yhden esiin tulemisen ja yhdentoista poikkeaman akatemia.

286

 

Kieli on suuri homeinen vaate. Olemme altistuneet.

Yritämme lakata hengittämästä pahaa hajua rakkaimpien suusta.

Ajattelemme olevamme poikkeuksia

kunnes jokin inahdus saa meidät taas innostumaan
ja tarjoudumme pesemään vastaantulevien leukoja ja selkiä
ja suihkuttamaan hiuksia, kainaloita ja varpaanvälejä.
Menemme auttamaan alasti, vaikka olisimme oppineet 

pesemään vain itseämme. Pesisimme, hinkkaisimme

rasismia pois.

Menisimme saunaan asti, sillä mitään ei ole niin vaikea pelätä 
kuin pesulla olevaa ihmistä.

283

 

Tammi katsoo takapihalta ihmisten yhteisöä.

Pensselikädet avaavat radiot pienissä vierekkäisissä huoneissaan.
Kaksi pianoa on pantu seisomaan kauaksi toisistaan
entisen kyläkoulun saliin.

Tammi sanoo: pianot kuuluu laittaa vierekkäin, maalarit eri puolille taloa.

281

 

Pohja on taivas, ja portit ovat vinossa. 
Tappovälineestä poistetaan cp-vammaista reumaatikkoa. 
Tummansiniset tähdet sykkivät valkoisessa avaruudessa. 
 
Laulaja ripustaa huokoisen äänihameen tähtien alle, vahvistetun meduusan. 
Tunnen, miten mereen hukkunut perhe katselee uintiamme. 
 
Kalvot ja kanavat toimivat kuin olisivat odottaneet sopivaa paikkaa. 
Ihminen koostuu pilleistä. Hän huojuu duurin ja mollin välillä  

kuin arabialaisen musiikin terssi. Uruilla ei ole kirjoitettu yhtään oleskelulupahakemusta 

mutta niiden äärellä on tehty myönteisiä päätöksiä. 

280

 

Iltaisin harjaamme pois näsäviisaat ja pikkumaiset
ja muut kuolleet solut, jotka olivat mahdollisia mekkoja.

Aloitamme alusta vasta, kun sormissa on avoin kysymys.
Silittelemme sillä sovitusnukkeja.

Heitämme pois leipääntyneet muotoilut

ja ne, joissa on mielin kielin liikaa yritystä.

Ihmettelemme onko palkittu sylki muuttunut kiteiksi täälläkin.
Kiitämme kättä sen piirtämistä spiraaleista ja hyppyruudukoista.

275

 

He hakevat takahuoneesta valjaat
ja kulkevat tutisevin jaloin seinää pitkin ylös.

Jos he olisivat aikuisia, alkaisimme palvoa sitä,
joka alkoi ensiksi tutkia valjaita ja lopulta mennä niistä.

Tässä eroista jankuttavassa samuustehtaassa
me liioittelisimme ylös asti päässeelle

hänen kykyään tehdä itsestään korvamato
tai uusi jumaluus ilman valjaita hypänneen sedän paikalle.

Jotkut lapset päästävät itsensä leijumaan matalalta.
Jotkut päättävät olla kiipeämättä. 

Jotkut kiipeävät ensin ylös ja sitten alas,
vaikka olisivat voineet vain leijua.

270

Vammaiskirjoitus tuntuu
peukalon kovettumassa, jota kynä hieroo.
Olalta lähtee putkia. Putkissa kulkee kuplia.

Saamme perusterveitä pyyntöjä.
Meriitit on kasattu
pyyntöjen pohjalle painoiksi.
Mietimme mistä näitä vajoamia tulee.
Liioiteltuja allekirjoituksia verhoamassa vammattomuutta.

Kirjoitamme vastauksia kädet täynnä mikro-orgasmeja:
Emme voi nyt ottaa vastaan tai antaa
muuta kuin paralyyttista lihasta vihaisesti heiluttavan bambin.

268

 

Meillä on mekkoja, 

joita tärkeä aikuinen unohti katsoa silmät täynnä ihailua. 

Unohti katsoa,
kun etukappale jakaantui pieniin sektoreihin, ja pääntie kaareutui karikatyyriksi.

Nyt he sukeltavat lomakohteessa veden alle katsomaan rakenteita,
jotta tuntisivat välillä vedenkin paineen,
ja nousevat automaattiohjauksella ylös.

Valkoiselle keskiluokkaiselle mekolle on vähän haukkumanimiä
valkoisessa keskiluokkaisessa kohteessa.

Nolaan mekon julkisesti

hänen rasistisen sanavalintansa takia. Meidät kasvattivat

nämä menetetyt tapaukset, joita akateemiset halveksivat. Halveksin takaisin.

Mekko vain istuu juomassa kahvia keinussa kuin äitinsä torumana.

267

 

Parturit muotoilevat. He tekevät parhaansa,
vaikka tuoleissa istuvilla 

on säärissä enemmän karvaa kuin päässä.  

Ihmisteokset jatkavat

siistittyinä liikkeestä ulos. Seuraavassa etapissa

niiden on oltava huolitellumpia kuin huoli.

Ruudulla näkyy mainos. Se väittää,

että pitkähiuksinen voi mennä ulos heti,

kun hän on laittanut kapselin suuhun.

263

 

Enemmistöt ovat osallisia niin kauan kuin ne eivät tee mitään.
Myönnymme, kieltäydymme, häviämme väittelyn, voitamme väittelyn.

Enemmistön enemmistö haluaa rakentaa helteessä terassin.

Se rakentaa terassin.
Se kysyy mikä seminaari netissä alkaa. (Palestiina-aiheinen.)

Se asettuu miehitetyn kansan puolelle.
Se juo kivennäisvettä.
Se kutsuu itseään orjaksi leikillään. Se sanoo, ettei niin hikinen työ ole valkoisen ihmisen työtä.

Otamme itseämme kurkusta kiinni ja kirjoitamme tosikkoina runon
kahden valkoisen työväenluokkaisen eläkeläisen rakentamasta terassista,
vaikka meidän olisi vain kuulunut aloittaa ja voittaa väittely.

261

 

Teini-ikäiset panevat kamerat pois päältä,
kun nousemme rannoille kesäisin

itse virkatuissa bikineissämme,
rentoina ja korvaamattomina

nivusissamme enemmän karvoja kuin päässä.

Kahdeksanvuotiaat kysyvät,
mitkä kaikista vapaina kasvavista karvoista

ovat lempikarvojamme.

Valitsemme yhdet, suoristamme ne ja sanomme: Nämä.

260

 

Avaruuteen asti näkyvä
puhuu havaitsemattomaksi tulemisesta sille,
jolla ei ole suuta, jolla se voisi sanoa "ei. Minusta ei voi tehdä runoa,
koska minulla on muita kykyjä kuin näyttäminen."

Lapsi tuo uimapatjan. Aikuinen tuo pelastustikkaat.
Näillä välineillä pääsee pois järvestä ja ehtii kysyä:
Oletko vaikeasti vai lievästi havaitsematon?
Renkaat ihmettelevät rajaa.

259

 

Aika käy lyhyeksi.

Muistamme, ettemme olisi mitään
muualla kuin koneessa

ja siksi kone sai olla meille, millainen halusi.

Joistakin koneista on yhtä vaikea poistua 

kuin joistakin rukouksista.

Sanojentekijä saa suunsa viivaksi,
mutta viivojentekijä saa suunsa auki.

Molempien silmät nauravat hiukan kesken itkun.

Siirtymisissä meno hidastuu. Aika käy pitkäksi.

258

 

Vuoropuhelun jälkeen

hän kulkee aina samaan suuntaan
kuin kotiinsa, varmempana kuin koskaan. Luettelot lepattavat
käsien jatkeina tuulikoneiden puhalluksessa.

Hän haluaa taiteen naisena, vammaisena, outsiderina,
blogina, yhteisönä, vihaisena, suuntauksen mukaisena vähemmistönä.

Hän nostaa työt ylös kuin painot ja sanoo matalalla äänellä:
katsokaa, miten voimakas olen.
Vastaamme: olemme vain taidetta.

Ja sitten joku aina vähän rakastuu
hänen määrittelyvaltaansa. Mutta hän sanoo: Tämä kun ei ole uskonto.
Ja jatkaa: Enkä palvo.

Niinpä suurinta osaa ei ole. Ja yhtäkkiä on vain mekkoja.

256

 

Päivän uutinen: lapsi hidastaa naismatkaajaa radalla.
Suuret taivaankappaleet ovat aina uskoneet tämän, 

yrittäneet olla saamatta lasta kuvaan
kuin eivät huomaisi radan kuntoa.

Katsoa radan sisään, nähdä

mikroskooppiset kiteet tärisemässä,

siirtämässä roskiin 

outoina loistavia kohtia.

Nähdä suunnattoman tarkasti harkitut 

pikkuvanhat alut ja loput ja keskikohdan lapsellinen pala. 

Nähdä auki loksahtaneiden leukojen aiheuttama paniikki.

247

 

Suosikin kyky luopua
on suolaa ja sokeria.

Lääkärit puhuivat naisista kaksi sataa vuotta sitten
samalla nuotilla kuin kaksi naista
keskusteli lapsista tänään
matkalla
tieteelliseen kongressiin.
Kissavideoita katselevista lähellä istuvista yksi hätkähti.

Viime vuoden kakat lentävät multana säiliöstä peltoon.
Hajottajien lahjoitukset.

Kuoriainen antaa ampiaisten pitää pesänsä talon seinässä.

Ihminen pörisee
saapuneiden boksissa saamatta sitä hajalle.

246

 

Olen kotonani hitaassa juoksussa, 

tässä sitkeääkin sitkeämmässä transitiossa.
Ylämäkiä alas ja alamäkiä ylös. 

Hölskytän kakkostyypin diabetesta,

veritulppaa

ja muita kavereita, joita minulla on ja ei ole.
Olen jumalatar, joka määrää aaltojen ajan ja paikan hormonitableteilla.

Ne vauhtikarkit menevät verenkiertoon.
Niin paha ja hyvä olen. Raivokohtauksiin ei riitä hikeä.

240

 

Hän sanoo: "Joskus mietin, millainen tämä perhe olisi,
jos en olisi syntynyt." Tämä tiedoksi syntymättömien vanhemmille.

Nyt olen kentän laidalla katsomassa rakenteita.
Peli on hidas.
Ehdin nähdä käänteet, hihkua.
ja käyttää kolmekymmentä vuotta oppiakseni
juoksemaan yhtä hitaasti kuin kenttä.

239

 

Karhu varasi ajan ja täytti kyselyn. Arvot olivat oikeat.
Solut kulkivat letkua pitkin pussiin, vihdoin,
sillä liian kauan oli mennyt kalliita karhunsoluja hukkaan.

Nyt menemme teurastamoon katsomaan vaatteita.
Avaamme yhdelle sialle tilin.
Vasta kun seuraajat alkavat kokoontua, nostamme sian johtajaksi.
Laskemme yhden sikamaiseksi haukkumamme karhun alas.

Kysymme onko nyt hyvä.

237

 

Menen sosiaaliseen mediaan katsomaan vaatteiden rakenteita.

Kuva lapsesta antaa sata märkää
suoraan suusta

näytölle painettua peukaloa mutta naisen kuva työstä antaa nolla.
Lutkutusta.

Vain saumojen varat lepattavat.

236

 

Suostumme taas pukemaan.

Menemme metsään lukemaan rakenteita.
Kuidut nousevat maasta.
Taitteet liimaantuvat taitteisiin: jäkälä puuhun,
sauma karvaan. Käden heilahdus hengitykseen.

Olemme tulevaisuuden rampoja,
jotka näkevät polkujen verkostot valmiina.

Me futuurivammaiset kuljemme

metsissä nyt ja sitten,

istuen ja pystyssä,
mielikuvissa ja ruumiskuvissa
sosiaalisilla akuilla.

Heillämeillä ja punkeilla

on muutama jyrkkä mäki, joita emmette suostu kävelemään

           itse.
Vetojen jälkeen otamme loivan ja kiemurtelevan reitin ja
nautiskelemme kerrostalon kulmalle

suostumatta pukemaan mitään sanoiksi.

232

Menen käytävälle katsomaan vaatteiden rakenteita.
Löydän kärrystä Turun yliopistollisen keskussairaalan
tarjoamat pöksyt ja liivit. Pukineet kuin runot

toisesta ajasta. Minun on vaikea uskoa

niitä. Ne sanovat, että synnytin eilen.

Nämä vaatteet kuuluisivat kehyksiin seinälle.

Eräässä näyttelyssä oli kerran esillä vanhoja
moneen kertaan korjattuja alusvaatteita.

Tämä on meidän moneen kertaan paikatun alulakanamme ripustus.

229

 

Taide on alkanut harjoitella äärimmäistä venymistä. 
Paneudun horisontaaliseen. 
Ensin on aina saatava jäsenet lämpimiksi. 
Sitten on käytävä tyynyjen varaan. 
 

Jalat alkavat avautua ja osoittaa eri suuntiin. 

Keskikohta lähestyy alustaa. 
Lasi kestää staattisen polton.
 
Se, joka on tottunut olemaan tyyny ja suojaamaan 
edellään nousevaa putoamiselta, jotta pysyisi itse pystyssä, sanoo: 
Jos olisimme tuossa, olisimme vain. 

Nouseva julkaisee kuvan kirjoittamiseen saamastaan rahasta.

Sata tyynyä julkaisee tiedon summasta, jolla kuva olisi ammatti.

227

 

Rampa tulevaisuus on hyvä.
Mitä osuvampi vertaus, sen pahemmin se siellä ontuu.

Kirjoittamiseen väsynyt
keskipiste tappelee kirjoittamisen puolesta.
Soittamiseen väsynyt keskipiste soittamisen.

Yläpuoliset ja alapuoliset löytävät toisensa samalta kehältä.

225

 

Runot kirjailevat minut.

Kun olen valmis,
minulle sanotaan, etteivät runot toimi niin.

Runolta saman ymmärtäminen kestää kauemmin kuin ihmiseltä.

223

 

Osa luulee, että ulkopuolella on vain
hampurilaisravintoloiden saniteettitiloja tai sijoitusasuntoja.

Mikään-ei-tunnu-enää-miltään haluaa vain kihistä ja kehrätä.
Keskellä on ei-mitään.

Tittelinkipeille kipeys on lahja.

Siitä paranee, kun on saavuttanut kyvyttömyyden työhön.

222

 

Viha reagoi variaatioon vihalla.
Se väittää, että proteesi suree.

Ableismista voi muuttaa pois.

Siirtyä uusille vyöhykkeille:

itsenäisille, yhteisille,

uusille erogeenisille.

Vain osa pääsee ylpeästi perille.
Se on suurempi tragedia kuin diagnoosi.

221

 

Aikuinen synnyttää lapsen,
lapsi sukupuolen.

Aikuisen kuuluu muistaa sadut,
joiden hahmoissa on piirteitä kaikista saduista

ja unohtaa toisensa poissulkevat.

220

 

Yöllä yksi aurinko paistaa suuhun, toinen suusta ulos.
Painamme silmät yhteen.

Viimeistään silloin,
kun annamme hiuksille pelkkää vettä, alamme tuoksua.

Päivällä istumme vierekkäin ja katsomme samaa ruutua
muina sieraimina.