205

 

Ajaa autolla joka paikkaan kuin asuisi Amerikassa,
vaikka asuu mantereella, jonka päästä päähän voi kävellä käsin.
Käyttää koronaa, kaamosta, perunaa, Amosta
tekosyynä voidakseen istua autossa.

Huomata olevansa se, jonka kanssa jokainen auto haluaa olla.
Olla se hetkahtamaton, jonka kuullen autot avautuvat toisilleen.
Panna runoon kaikki se, minkä auto panee autoon.

Tajuta oma hutera sijaintinsa
kehuttavan ja haukuttavan rajalla ja arvata
aivan kohta tapahtuva tippumisensa kyydistä.

204

 

Olemme koko ajan vihaisia 
kilpailemiselle tähtijärjestelmässä, 

jossa Pluto ei ole Venus eikä Venus Pluto, näin ihminen itselleen uskottelee,

vaikka kappaleet vaihtavat paikkoja koko ajan. Pluto on Venus. Ei ole. On.

Mutta liian löysien tai liian kireiden housujen takia

paljastunut peppuvako on meistä käsittämätön,

vaikka se on pelkkä vako.

Se on toisinaan karvainen, toisinaan paljas.

Se ei käänny oikealle eikä vasemmalle,

ei ulkoradalle eikä sisäradalle,

jos molemmissa suunnissa on tarjolla
vain auki loksahtanut leuka, penaali tai ammolleen unohtunut laukku.

Vaolle puhumme sen omalla, kirjattomalla,
toisinaan rasvaisella, näppylöiden peittämällä
peppuvakokielellä, jonka japanilainen mestarietsivä tuntee.

Kaikki vaot, jotka jätämme kehumatta, koska niitä ole koskaan kehuttu,

loputtoman monipintaisina pelkkinä paljaina vakoina,
kääntyvät lopulta pois.

203

 

Näemme

1

aikuisen roikkumassa 

palkintojen välisessä päivityslaskeumassa

ja paljastamassa katselukalunsa,

(lähettämässä feministeille
yksityisiä kiimaviestejä, 

tämä akateeminen elimellä-hiljentäjä)

2

aikuisen yökkäämässä päivityksestä,

jossa on kuva toisen mantereen kirjoista

(uskaltaisi kyllä itsekin koskea jokaiseen 

kirjoon kämmenellään
mutta tanssiin ei edes pikkuvarpaan kärjellä 

tai kokonaisella jalkapohjalla,
näin hän yhteisölleen pulleana julistaa),

tätä näkee paljon,
lukeneen sentristin harjoittamaa leikkivihaa:

vastarintaa liikkeelle. 

Herttaiseksi tulkittua maneeria. 

Pihvi lätsähtää 

alemmylemmalemmaksi 

kuin mihin paperit 

antavat mahdollisuuden.

202

 

Valmistaudumme omaan kodittomuuteemme

tarjoamalla majoituksen ja katsomalla itseämme

nukkumassa pahvilaatikossa silloin, kun meillä on vielä koti.

Kadulle voi hypätä monta askelmaa kerrallaan ylöspäin

tai alaspäin. Suku voi jatkaa juhlimista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Keskellä on väljää, siellä on aina vain vähemmän väkeä,

mutta alemman ja ylemmän osan välissä on pari universumia.

Huoneen katon läpi ylikasvanut rukoilee päästäkseen takaisin

olemaan se hieno tomaatti, jollaisena haluaa tulla muistetuksi.

201

 

Kielikilpailun voittaa kielellä ja ruumiskilpailun ruumiilla.
Kirjallisuus haluaa missinsä,
kauneus kirjailijan.

Siksi missin kuuluu jättää sanomatta, että kilpailu 

on yhtä paha kuin talkoot.

Ei enää isompia rintoja ja isompia peniksiä
vaan isompia näyttöjä kuin muilla.

Aina vain kokematta jääneitä orgasmeja,

joista synnyttämättä jättäneet

puhuvat halveksivasti.

Rentoutta voi oppia olemalla aidaton raja,

opettelemalla kehumaan niin, 

että lapsi uskaltaa vain olla, 

ja aikuinen uskaltaa 

jättää laskematta saamansa palkinnot.

200

1

Alkoholismissa kaikki ovat samoja.
Bussissa tuo nuoren naisen viereen istuva kolmekymppinen vanhus
ja stay upeissa itsensä kupeissa näkevä
emansipaatiosta kuin lattiasta
lasit helisten läpi mennyt hajustettu kirjakielinen,
joka kutsuu kaikkia muita muijaksi paitsi itseään, meitä,
uskaltaa jättää huorittelematta ääneen.

Molemmat kertovat, että He Juovat Nyt. Toinen sanoo 

sen nuoren naisen korvaan,
toinen laitteeseen. 

Kuvatekstinä syy: tehty työ, joka tuntui niin pahalta,
että oli pakko juoda vähän lisää.

2

Kutsussa lukee:
Runojen esittämisestä ja julkaisemisesta ei makseta palkkiota.
Näin alas laskeudumme saadaksemme äänemme.
Tulemme punaisiksi reiluudesta.

Vastustamme juuri tällaista känniä
omistamalla tehtävälle tunnin elämästämme. 

Kapinamme pannaan syrjään,

koska siitä tunnistakin voisivat sinivalkoiset 
peukuteikunpersut saada ilmaa.

3

He-me yrittävät kestää onnistumiset 

valitsemalla tekstin alle kuvan
vinossa olevasta pullosta.
Hampaat kuin connecticutilaisella seniorilla.

1980-luvulla saimme Amerikasta 

matkalaukullisen vaatteita. Vielä mekin näytämme 
samalta ennen kuin hermostumme ja tutte. Terveydenhoitaja kysyy 

päihteiden käytöstä. Olemme tuohtuvinamme. Tutkimme runoja. 

Emme halua luopua omasta maalistamme.

Huomaamme, että alasti eivät työt lopu. Kontrapostossa voi ajatella selvästi.

199

 

Keskelle mahtuu vähän älyä.

Kun on ollut siellä tarpeeksi kauan, 
maailma on taas litteä oltuaan hetken lähes pyöreä.

Jäädä jankuttamaan johtajasta perheessä,
vaikka voisi puhua hänestä, joka on saanut kolme negatiivista 

ja hänestä,
joka on saanut kolmekymmentä negatiivista ja tippunut, 

luokittelemattoman
kielensä perässä reunalta.

Mutta keskeltä näkee ne,
jotka ovat itsekin keskellä kuin selät,
tulevat toimeen, saavat pari arkaa sanaa sanottua,
ummistavat ja aukaisevat aukkojaan oikeassa rytmissä.
Uudestaan ja uudestaan he istuvat pettyneinä

raunioissa dokumentoimassa grillaamaansa riitaa
ja jättävät lentämättä lempisaarelleen vasta, 

kun sen rannoille ajautuu tyhjiä veneitä.

198

Painumme ulos, kun muut painuvat sisään.
Koiraihmiset keinuvat paikoillaan.
Vesi tulee. Pesemme itsemme ulkona
ennen kuin pesemme itsemme sisällä.
Ompelija näkee
ihmisten turhamaisuuden yhtä läheltä
kuin juoksija.

 

196

 

Aikuisuus on kysymistä.

Kehua sydämestään niitäkin, jotka itse pystyvät
teeskentelemään kehuvansa 

muita esittämässä kysymyksiä.

Näyttää esimerkkiä luovuttamalla 

verta, elimiä ja äänensävyjä

ja tallentaa 

ai lap kui sen sen 

karkeus 

arkistoon 

tulevaisuuden kysymyksiä varten.

Pelastaa pelkällä lempeällä esimerkillä 

rääkkääjän rääkätty yritys kysyä

kuin se olisi henki. 

Ne vaihtavat välillä alas, joilla on korkea kieli.
Ne vaihtavat välillä ylös, joilla on matala kieli.

Hyvä kysymys on purukumin makuinen kupla.

195

 

Jos mä nyt kuolisin, haudattaisko mut sinne pienten puolelle, hän kysyy.
Onko siellä kahdeksanvuotiaiden osastoa, hän kysyy
ja kuvittelee itsensä maan pinnan alle.

Kuvaa pitää uskaltaa katsoa. 
Mennä piirtämään se, mitä ei on ole.
Kertoa itseään näkymättömäksi.

Mennä hoitoon ja kuvitella pahin mahdollinen tapa kuolla.
Kuvitella sen jälkeen paras mahdollinen tapa kuolla.

Saada puoliskot keskustelemaan 
sokean oppaan äänestä ja kädestä pitäen.

Mennä autoon. Mennä hissiin. 
Katsoa lasta ja hänen vanhempaansa.
Nähdä vetoketjut, jotka on onnistunut vaihtamaan takkeihin.

Päiväkausia kestävä
ylös ja alas liikkuva ilo heti kuoleman vieressä.

194

 

Osa innostuu pukeutumaan kirjoitusasuun
saadakseen otteen tekstileivästä. Tulee näkkäri, tulee limppu.

Lukumoukat
menevät julkaisemaan imelletyn elämälaatikon ohjeen, mietityn.
Samat perunat jokaisella. Huolellisesti valitut, jalostuksen
tuloksena saadut maut. Mikään ei tunnu enää miltään, he sanovat,
ilman imelyyttä.

Sivistyksen voi nostaa pöydälle,
mutta lattialla on sen paikka.

Ja lattialla istuvat vaatturit
vaihtamassa asuihin ehjiä vetoketjuja
entisessä tehtaassa, jossa on edelleen sähköt.

He käyttävät polvea ja likaista jalkapohjaa,
vaikka piti käyttää kättä ja silmää.
Täytteet tursuavat väleistä.
Tapahtumat ummistavat kerroksissa silmiään.

Imelistä imelin ei uskalla tapella heiveröisesti loistaen
pienellä huokoisella laulullaan

muiden kuin itsensä puolesta,
pistävän kainalohien pelossa. 

190

 

Olemme olemassa

seitsemänkymmentä vuotta sitten

ommelluissa hameissa.

Ompelemme käsin uuden hameen vyötäröön

ja uuden vyötärön hameeseen.

Tunnustelemme sormillamme kaikkia niitä sormia, 

jotka ovat vetäneet ketjuja kiinni.

Pyydämme pari kymppiä,

ja he lataavat viinipöhnän 

ja lääkkeiden pullistamat kasvonsa someen,

kun voisivat laittaa kuvan hameista.

189

 

Käsin kirjoitettu todellisuus on koukeroisempi kuin koukeroisuus itse.
Koukeroa koukeron perään. Valmiita ja keskeneräisiä koukeroita.

Kiukeroita, käykeröitä.
Kynän kuljettamisen pyörrettä.
Liike ja kynän kärjen liike ja liikkeen tuntua ja sormi ja ranne
ja kuviot paperilla ja värit ja rivit ja kirjaimet laulamassa
kuplivaa vettä.

Elämme vastaamattomuuksissa.
Ennen lukeneet saivat aina vastauksia, jos osasivat kysyä.
Nyt hekin ovat kaulaa myöten kysymysten ja vastausten puutteessa. 
Onhan teillä kaikilla heijastimet?
Heijastamme itseämme loputtomasti.
Vastailemme vain itse itsellemme muotoilemiimme kysymyksiin,

joihin ei ole vastausta. Olemme pelkkää  

koukeroista merkkien perässä kulkevaa merkkiä.

188

 

Tiedämmekö montakin vammaista,
jotka ryhtyvät malleiksi viisikymmentävuotiaina?

Minä en tiennyt
ennen kuin olin pöydällä, lattialla ja seinällä

kiitettynä, varjostettuna, suoristettuna,
opetettuna, nopeutettuna, hidastettuna,

vanhempana, nuorempana,
pidennettynä, lyhennettynä

paksunnettuna, ohennettuna,
leikattuna, teipattuna,
poistettuna, lisättynä

pyyhittynä, puudutettuna, synnytettynä,
avattuna, kosketettuna ja kosteutettuna

ja niin totisena tutustuttuani

etäisyyteen, joka on kaikki kaikessa,
tuulta hengittävässä saaressa,
talossa, joka käyttää hengityskonetta kuin olisi ihminen,
huoneessa, joka käyttää ihmistä.

187

 

Hanna Väätäinen

30 UNTA TANSSISTA

Runollisten sarjakuvien kokoelma

Disability Day Art and Action -tapahtumassa

Hima & Sali, Kaapelitehdas,

Tallberginkatu 1 C, Helsinki

13.10. - 8.11.2020

Kirjosarjis

186

 

Jos täytyy saada jotain valmista keskeneräiseksi, on syytä ottaa ottaa itseään
kiinni jalkovälistä mieluummin kuin niskasta.

Maailman kestävin kupla venyy mielettömiin mittoihin.
Poksahtaa vasta, kun sen puhaltaja muuttaa muotoaan
sanojasta ajattelijaksi
ja sitten, loppumisen keskellä, hennoksi rennoksi, luovuttavaksi
tuskin havaittavaksi nytkähdykseksi.

Jäädä ratsastamaan vanhentuneilla kirjoilla,
koska ei uskalla lopettaa.

Meitä on paljon. Meitä, jotka olimme 75-vuotiaita silloin,
kun ruumiimme oli 18 vuotta vanha. Meitä,
jotka olimme 75-vuotiaita silloin, kun
ruumiimme oli 88.

Kaikki täytyy välillä leikata pois.
Siksi haluamme saksia
itse omat hiuksemme kuin videon

aina kun päässämme alkaa olla liikaa tavaraa.
Lapsemme ja vanhempamme jaksavat ihmetellä.
Mutta jätämme alapäähän kaiken, mistä voimme ottaa kiinni.

Kätemme alkavat vapista:
me me, me me, me me me, me me me me.
Lopulta olemme taas alussa niin imevinä ja liukkaina, että meistä tulee
samalla tavalla rohkeita kuin puista.
Taipeet aukeavat lohduksi.

Kaiken voi käyttää uudestaan.
Vammaisen mallina, elävän piirustuksena, kuuntelun nukkumisena.

185

 

Runo löydetään
silloin, kun jokainen 
runoilija
aivan, 

jokainen

et pelkästään sinä 

v

a

a

n 

he 

te 

hän minä

me ne se 

elää

löytämällä runon.

K

ai

kk

i muut löydöt
siihen asti ovat valetta.

183

 

Vanhemmat antavat lapselle luokkanousun
koulutuksella, jota eivät itse suostuisi koskaan edes kokeilemaan.

Mutta lapsesta tuleekin lopettaja, opettaja,

sillä ylhäällä mennään todella alas. 

Niin alas,
etteivät oppilaat enää erota pohjaa laesta.
Sitä vanhemmat eivät tienneet.

Lapsen lapset eivät pidä lapsesta,

jollaiseksi aikuinen laella tulee.  

Mutta laet menevät yhteen, koska jotain puuttuu.

Pohjat muuttuvat puuttumiseksi. 

Huomata, että kaiken luetun hukkaan meno
oli vain turhaa pelottelua. Jostain luettua sekin.