Katson viljelypalstoja junan ikkunasta.
Nipistän itseäni varmistuakseni siitä,
että olen täällä.
Syön edamame-papuja ja itken.
Tuhat vuotta vanha tanssitaide
tarjoillaan eteeni.
Nauratte minulle,
kun sanon, että
ymmärrän kabukia, kyomaita ja bugakua
katsoessani niitä ensimmäistä kertaa.
Ne ovat nykytanssia,
performanssitaidetta
ja musikaali.
Tunne näkyy
puvun värinä,
värinänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.