Valkoisessa salissa valkoiset kivet hiovat toisiaan.
Rampa käy kuiskimassa vielä näkymättömän
roson korvaan:
Me tarvitsemme sinua, vaikka sinä
et tarvitsisi meitä.
Lähetämme kutsun.
Talutamme ovesta sisään.
Halaamme. Autamme tulemaan esiin.
Kuorimme kaiken turhan pois,
vaikka jokin mennyt,
tuleva uhka, tekee meistä pieniä.
Silloin rososta tulee
esitys.
Pehmeän ja kovan
tuolle puolen
asettuva sitkeä kirjo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.