648

 

Nelikko meni ompelemaan yhdessä. 

Josephine Baker katseli taivaasta.

Alettiin valita musiikkia, mekkoa.

Kehno halusi lempimusiikkia. 

Keskinkertainen musiikkia, jonka tunsi.

Kelpo sanoi tekevänsä tanssin

                                    mihin tahansa.

Kelpokelp sanoi olevansa musiikki.

Pantiin Kun soimaan.

Kehno heitti kappaleen päälleen, kyyristyi

               ja murahti ivallisesti.

Keskinkertainen teki

rakenteista huoneen ja huoneeseen oven.

Kelpo meni ovesta käytävään

ennen kuin loikkasi pihalle.

Kelpokelp tönäisi keijut liikkeeseen,

                                       herätti myyrät 

ja antoi salamoiden valaista pihan,

            talon, huoneen ja mekon.

Ole rauhassa abstrakti, sanoi Baker.

647

 

Hirviö

      löysi positiivisen vammaisidentiteetin.

                           Niin positiivisen, ettei hän

           

                                               tule ikinä löytämään

                                                  mitään vikaa 

                                             siitä.

                                     Itsenäisen 

                            elämän liike!

                 

                      

                                  Olemme valmiita

                     keskustelemaan hänestä.

646

 

Alamme pitää

       luonnonlakina 

              huoneista kuuluvaa huutoa.

Käymme vastaanotolla puhumassa siitä.

          

     Ihmettelemässä.

Isämme eivät käyneet.

   Puhumassa. Ihmettelemässä.

                          Eivät isiensä isien huudosta.

     Kysymme. Jostain

          tuo 

               vankkumaton                    

            

                     

                

      rakkaus 

   

huutoa

       

          

           kohtaan

                on tullut.

             

        

                          Tuo posi.

                            Kuuletko,

                   itsenäisen elämän liike!

       

 

      

      

               

           Haluamme

         

  itsenäisen

elämänsä huutajille

                  

      liian kovaa koulua,

        liian kevyesti pehmustettua,

              haluamme viedä heiltä kohteen pois.

                   

           

                   Haluamme

                äideille

                vapautta.

               Silloin näemme

       onko posi

              

               niin 

                 kova, niin posi kova,

             

             että

         

    se

         

        pärjää.

                

    

645

 

Tulemme lattialuukusta ja kattoikkunasta.

Tul emmetu lemme tule mme

edestä. Takaa. Sivusta 

         uudestaan ja uudestaan 

         tuomareiden eteen.

               Unessa un essau nes sa

           olemme muusia

      kulkueessa.

          Päämäärätön

          joutenolomme liikkeessä 

                 lähenee

 

      maratonia.

Ja kun soolot päättyvät, kumarramme yleisölle, 

Freudille ja Jungille. 

He uskoivat aluksi joka liikkeen.

Nyt Freud ja Jung tanssivat

ja kumartavat naisille, jotka luottivat isiin.

Äänet rätisevät 

fonografista ja gramofonista, vanhentuneet 

      lau   lut.

           Mestarit keksivät aina uusia tapoja seurata.

          

644

Se on pelkkää teatteria,

sanomme politiikan eliitin puheista.

Vesimelonimekot vyöryvät kadulle.

Äidit laulavat kesästä. 

Sambakansa kuulee ja näkee sen, 

vaikkei kuulisi eikä näkisi.

Vapauden koulu tietää, kenet se haluaa vapaaksi.

Osaamme hedelmäkieltä. Pelkkää teatteria,

sanoo eliitti.

643

 

Kun hidasta naista

       luullaan varkaaksi

           siksi, että hän on juuri tullut taloon

hänestä tulee talo,

glitterillä päällystetty,

aidompi kuin vajoavasta rakennuksesta,

jonka ohi ihmiset kulkevat näkemättä sitä.

Ja hänestä tulee

          jokaista 

               talossa edes takaisin

ilman hissiä ontunutta harmaata,

tapettiin kadonnutta rampaa todempi rampa,

nolompaa katsottavaa kuin tanssikohtausten ontuvista feikeistä.

642

 

Runot vain nauravat kirjoille, joihin sattuu.

Ei noin saa tehdä, kirjat huutavat.

Teidän pitää olla osa meitä, ne huutavat,

kun runot repäisevät 

itsensä irti ja lähtevät tanssimaan.

             Kirjat loukkaantuvat, kun ne törmäävät

                     tanssiviin

                                    runoihin,

sillä ne pystyvät vain kääntämään selkänsä niitä kohti.

Lasten tunneilla runot 

tekevät, mitä niitä huvittaa.

Ne menevät rinkiin

ja leikkivät hippaa.

Aikuisetkin haluavat leikkiä,

vaikka pystyvät olemaan

vain hyllyyn nostettuja kirjoja. Niiden 

täydellisen suoria rivejä.

Ei noin saa tehdä,

ne ajattelevat, kun joku repäisee itsensä

irti ja juoksee ympäri salia. Peileihin sattuu.

641

 

Leijumme hetken eteenpäin

silmät kiinni, suu auki, kieli ulkona

ennen kuin lähdemme nousemaan kohti uutta pohjaa.

Aina tulee jokin pohja vastaan.

Ja sen saavutettuamme

ajattelemme, että 

käsisamba

on paljon hauskempaa kuin tämä. On sävy outo sen.

Kuin lapset

me kuuntelemme satua.

Kuuntelemme riemukkaina valvoen, palvoen Laylaa. 

Asakusassa vaunu söi tanssijan.

640

 

Tanssimme Tokioon tanssimatta sinne.

Vilkutamme junan ikkunasta henkilökunnalle.

Katselemme kotikaupungissaan lomalla olevia. 

Nojaamme laitoihin kuullaksemme kaukana humisevat keskustat.

Kysymme taasko on ilotulitus.

Soitamme neuvontaan ja kysymme,

miten lamppu sammutetaan,

missä kimono puetaan päälle ja missä se riisutaan.

Tyynnyttelemme itseämme toteamalla, että vain pieni osa 

suomalaisista osaa esittää suomalaista. Vain pieni osa 

brasilialaisista osaa esittää brasilialaista. Vain pieni osa 

suomalaisista osaa esittää brasilialaista. Vain pieni osa

japanilaisista osaa esittää japanilaista

tarvitsematta jatkuvasti apua.

639

 

Opettaja läimii poskiaan. Olkaa nyt hereillä, hei!

Olkaa nyt edes hetken!

Urheilijoita!

Ja ajatukseni alkaessa harhailla

paikassa, joka on vapauden ja kovuuden sekoitus,

minä sanon:

"Näin urhea olen vetelänä!" 

Oikeillani on oma paikka vapauden koulussa,

kovilla vasemmillani kovassa.