keskiviikko 26. helmikuuta 2020
31
Mitä ylemmäksi mennään,
sitä arempaa on tanssi.
Sitä kuvaannollisempaa.
Mutta ilmassa kuplii.
Suojien seinämät koskettavat toisiaan,
sormet yrittävät työntyä ulos.
Aina voi syyttää muita väärästä tulkinnasta tai huonosta itsetunnosta.
Työmaalla merivuokot läkähtyvät
ihmisten pienuudelle nauramisesta.
Hämmästelemme niiden yritteliäitä elimiä,
jotka työntyvät esiin ja opettavat meitä.
En tunne vielä tarkasti elpymisen karmeita nautintoja.
Tippapulloteline taluttaa meidät suihkuun
tutustumaan merkkiin, joka jakaaa vatsamme kahtia.
Kun vesi hoitaa selkäeviä,
otamme hitaasti liikkuviin sormiimme
merivuokon märkään pintaan solmitut siimat.
Vedämme vatsasta antennit esiin ja käynnistämme ne.
Olen nukkunut sikeästi suojausten sulaessa.
Herännyt joka päivä syvemmältä.
Aina vain oudommista asennoista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.