Ompelijan kirja, runokokoelma

Ompelijan kirja

on ilmestynyt!

Hanna Väätäisen

esikoisrunokokoelma

kertoo ompelijaksi tulemisesta.

Teos on pdf-muotoinen e-kirja,

jonka voi tilata osoitteesta

vaatainen[piste]hanna[at]gmail[piste]com

Hinta: 25 €

ISBN 978-952-88-1457-3

Teosta voi lukea kansalliskirjaston vapaakappaletyöasemilla!

Kirjan voi ostaa myös

Ellibs-kirjakaupasta.

684

 

"Ei se oo ope, se on Hanna!" 

lapset sanovat toisilleen. 

He kysyvät hiuksista. He kysyvät

iästä. He kysyvät lapsesta, joka on tehnyt nuken.

He tekevät hahmoja ja väittävät, etteivät

osaa tehdä hahmoja. He jonottavat

ompelukoneelle ja liimapyssylle.

Hahmot tanssivat kirjahyllyjen päällä, 

              ja lapset sanovat, 

että kirjasto on paras paikka.

666

 

Sambaruno 

vaatii sanoilla kikkailua,

sillä soolossa pitää olla nopea jalkakikka.

Käsitteitä on pyöriteltävä, sillä soolossa 

on pyöritettävä lantiota ja rintakehää.

Runo vaatii oudon muodon jul

keaa esittelyä, sillä soolossa 

pysähdytään posee

  raukseen. Vain 

     s  i  l l oin

        katsojat 

      ehtivät 

    ihailla 

pukinetta 

   kuin runoa.

     Samba vaatii 

                                    

                                 halvaantumista, 

                                  havahtumista.

                                Se on runon perusaskel.

647

 

Hirviö

      löysi positiivisen vammaisidentiteetin.

                           Niin positiivisen, ettei hän

           

                                               tule ikinä löytämään

                                                  mitään vikaa 

                                             siitä.

                                     Itsenäisen 

                            elämän liike!

                 

                      

                                  Olemme valmiita

                     keskustelemaan hänestä.

646

 

Alamme pitää

       luonnonlakina 

              huoneista kuuluvaa huutoa.

Käymme vastaanotolla puhumassa siitä.

          

     Ihmettelemässä.

Isämme eivät käyneet.

   Puhumassa. Ihmettelemässä.

                          Eivät isiensä isien huudosta.

     Kysymme. Jostain

          tuo 

               vankkumaton                    

            

                     

                

      rakkaus 

   

huutoa

       

          

           kohtaan

                on tullut.

             

        

                          Tuo posi.

                            Kuuletko,

                   itsenäisen elämän liike!

       

 

      

      

               

           Haluamme

         

  itsenäisen

elämänsä huutajille

                  

      liian kovaa koulua,

        liian kevyesti pehmustettua,

              haluamme viedä heiltä kohteen pois.

                   

           

                   Haluamme

                äideille

                vapautta.

               Silloin näemme

       onko posi

              

               niin 

                 kova, niin posi kova,

             

             että

         

    se

         

        pärjää.

                

    

633

 

Ajanlaskun alkuun oli matkaa 2200 vuotta.

Kirjaan oli matkaa paljon enemmän,

kun savi suostui muistamaan naisen runot,

kun Enheduanna kirjoitti työkseen.

Kirjailijat kirjoja edeltävältä ajalta

ja kirjailijat kirjojen jälkeiseltä ajalta

osaavat laittaa kädet saveen.

Kun kirjat nukkuvat, runot tanssivat.

Kun runot tanssivat, kirjat nukkuvat.

Enheduanna teki hymneiltä kuulostavia toimintaunia,

eloon jääneitä kuvia.

Nyt kirjoilta näyttävät mekot

ja mekoilta näyttävät kirjat kasataan ringin keskelle

majaksi (uuniksi),

ja runoilijan tärkein tehtävä on nukkua.

Runot tanssivat aamuisin.

620

 

Naiselle, joka näkee toistuvaa

unta saastaisesta vessasta:

Menet ovesta sisään. Joku on saanut

kongressipaikalla sellaisen hädän,

että koppi on räjähtänyt.

Sontaa on käsittämättömän paljon 

ja se on lentänyt seinille merkillisellä voimalla.

Miten tämä on fyysisesti mahdollista, mietit

     ja löydät tilaa tarpeillesi yhtä kerrosta ylempää.

Joku siistii kopin seuraavaksi päiväksi. Joku

huuhtelee kaakelit Hanoissa,

      koskee jonkun toisen kipuun

      

                                  ja pesee sen pois.

                  Kukaan muu kuin sinä

              ei uskalla mennä 

                          siihen koppiin enää. 

Palaat Barcelonaan. 

Pyyhit takapuolesi omaan esitelmääsi, 

koska lentokentän vessasta on paperi loppu.

581

 

Hän valmistautuu painamaan nappia,

mutta joku painaa ennen häntä.

"Vittusaatana!"  kuusivuotias huutaa bussissa.

Katson hänen märkää naamaansa.

Menen jokirantaan 

valkoiselle kankaalle

kirjottujen vesimelonikuvioiden 

ja lehmuksiin ripustettujen nyrkkien

viereen. "Vittusaatanan saatana!"

580

 

Turkulainen porvari käyttää bussia

yhtenä päivänä vuodessa.  

Hän käy kusella läpinäkyvän 

pysäkkikatoksen takana

ja matkustaa sitten heiluttamaan 

koulutuksen symbolia ilmassa

koulutusleikkausten keväänä.

Anna nyt ihmisten juhlia, sanot.

579

Nyt meillä ei ole enää varaa tähän.

"Emme aio pitää teitä täällä aina",

sanomme ja alamme kaivaa

tunnelia ulos.

Ja he alkavat ryömiä. 

Kuulemme kuplien nousevan maan sisältä,

kun he, jotka joskus osasivat jakaa maan,

päätyvät nyt olemaan yhtä sen kanssa.

Nousemme hikisinä ja huolestuneina

kuplien päälle ja huomaamme huutavamme.

"He ovat löytäneet ulos!"

578

Poika nousee kahdeksalta aamulla bussiin

limsatölkki kädessään ja nostaa jalat kaiteelle.

Paavi yrittää opettaa kohtuutta

ja vapautta

Roomassa.

Papit väittävät, ettei meillä ole varaa

puistonpenkeiltä roikkuviin 

juoppoihin

mutta kattokruunuista roikkuviin on.

Sairaus

on sama

lähes puhtaiden ja 

likaisten saumojen alla.

Hennalla koristeltu käsi

irrottaa kärähtäneitä olkaimia lampuista.

Se irrottaa otsaan uponneet kristallit.

Se irrottaa timanttikäden 

laillisen käyttöhuoneen ovesta.

Terapeutti varaa itselleen loman.

Rooma ja minä

ajattelemme vanhuuteen kuollutta

Fransiskusta mieluummin kuin jokaista

Välimeren rannalla ammuttua lasta.

577

 

Lapsi puhuu niin iäkkäällä äänellä, 

että vanhemman on vastattava hänelle lapsena.

Kohta he oppivat matkustamaan hiljaa, joku ajattelee. 

Mutta he puhuvatkin aina vain kovempaa. Nyt heidän

äänensä kuuluu jo bussin ulkopuolelle ja aina vain kauemmaksi 

kadun ja joen yli. Aikuinen ei tiedä muuttuneensa karjuvaksi vauvaksi,

lapsi huutavansa satavuotiaan kimeydellä. Heidän suunsa

aukeavat uuden musiikkitalon kokoisiksi. Bussi jää seisomaan. 

Heidän äänihuultensa värähtely on tuuli. 

Heidän lentävä sylkensä on sade. Lehmusten oksat heiluvat. 

Kuvittelemme heidät Roomaan. Pyydämme

heitä kietomaan kätensä runkojen ympärille

kuin he olisivat kirjontatyö. Alamme karjua.

571

 

Maailmasta oli tullut pienempi kuin mekko.

           Verhojen piti olla kiinni hiusten piti olla

                    herättämättä huomiota kiss

       an piti pysyä pois 

pöydältä,

           vaikka maailmaan mukaso

                      

                               pimattomat olisivat vain halunneet 

                            

                                                                         se

                                                  nou

                               sta

        nou

                     

                                                                   en (itsensä)

                                       mis

                            

                                                                                       vuoksi. 

                                    Ja nyt sekin otettiin heiltä pois.

                                              

           Hyvään palatakseen he pää tt i vät (mmmm) 

 nousta peilin korkeudelle.

"Kaltoinkannellut ovat kantaneet kekonsa

                 eri korpiin!" eräs hieno kantaja (mmm e) iloitsee.

       

                                             Hiha pitää nyt istuttaa maahan.

                              Vyötärö saa jatkaa liikkumista

               istuen.                                                          "Hieno!"

     

                                               kantaja sanoo,

                                       hän, jolla

  on yhdet hiukset juhlia varten,

                                  toiset työtä varten

                                        ja kolmannet soutua varten,

                hän, jonka käsi on alkanut vääntyä niin, 

että siihen voi asettaa 

      sakset

          (kamman)

                      (koneen)

       (peilin)