216

 

Elän viikon. Pesen lattian. Kerään kärpäset. 

Teen sarjakuvasta tanssin kaavapaperille,

asettelen kamerat ja ompelen. Editoin videon 

ja lähetän sen etsimään musiikkia. Teen runon,

joka kuvaa kynsien alle jääneitä tikkuja,
niljaisentasaisesta lasinsiruttomasta maalauksesta, 

joka pistää minua silmään.

Luovutan veren, pumppaan niin lujaa, 

että neula irtoaa ja lämmin neste valuu
käsivartta pitkin lattialle.

Istun päiväkeskuksessa 

portaiden yläpäässä tylpät neulat käsissä 

ja punaisissa langoissa maahan muuttaneiden traumat.

Opetan tuleville, opettajille, miten Dunham tanssi 

rasismia vastaan
kahdeksan kymmentä vuotta sitten ja kerron, 

että balettia voi tanssia istuen ammatikseen kahdeksan kymmenen vuoden päästä,

riisun aamutakin ja käyn makaamaan lämpöpuhaltimien keskelle,

annan ihmisten piirtää,

ompelen, kehun yökylään tullutta lasta,
joka uskaltaa saada raivarin keskellä huonetta
aivan kuin jonkun äiti.