216

 

Elän viikon. Pesen lattian. Kerään kärpäset. 

Teen sarjakuvasta tanssin kaavapaperille,

asettelen kamerat ja ompelen. Editoin videon 

ja lähetän sen etsimään musiikkia. Teen runon,

joka kuvaa kynsien alle jääneitä tikkuja,

niljaisentasaisesta lasinsiruttomasta maalauksesta, 

joka pistää minua silmään.

Luovutan verta, pumppaan niin lujaa, 

että neula irtoaa ja lämmin neste valuu

käsivartta pitkin lattialle.

Istun päiväkeskuksessa portaiden yläpäässä tylpät neulat käsissä

 ja punaisissa langoissa turvapaikat.

Opetan tuleville, opettajille, miten Dunham tanssi 

rasismia vastaan

kahdeksankymmentä vuotta sitten ja kerron, 

että balettia voi tanssia istuen ammatikseen 

kahdeksankymmenen vuoden päästä,

riisun aamutakin ja käyn makaamaan lämpöpuhaltimien keskelle, annan ihmisten piirtää,

ompelen, kehun yökylään tullutta lasta,

joka uskaltaa saada raivarin keskellä huonetta

aivan kuin jonkun äiti.