Näemme ketjun kun voisimme nähdä lapsen.
Lapsi lähtee. Katselemme
talvitakissa olevaa ketjua.
Hakaset asettuvat suristen toistensa lomaan.
Mielistelemättömän sileästi ja tasaisesti joka ikisenä aamuna.
On raskasta olla niin ylpeä vaihtamastaan vetoketjusta,
kun juhlia kuuluu vain palkintosijaa ja palkkaa.
Ketju uskaltaa katsoa suoraan vaihtajaansa,
vaikkei sillä ole mitään, millä katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.